IRC-Galleria

en ole kirjoittanut aikoihin. ehkä siihen olisi ollut syytä, mutta...

kerronpa eilisestä.

oli tyypillisen rauhaisa duunipäivä. sen jälkeen olin jo luvannut ystävälleni: "yhdelle." menimme. istuimme ensin puistossa, jonka jälkeen kusihätä. päädyimme taukoon. tapasimme siellä vanhan tuttavamme panun. panu jo niin humaltuneena rupatteli kanssamme toista tuntia, kunnes idea saavutti pääkoppamme - panu ei vastustellut vaan suostui siirtymään kanssamme toisaalle. löysimme itsemme HB:stä. hiljaista. panu lähti himaan. ei kuulemma voinut sietää paikallista tapakulttuuria. en minäkään.
ilta meni.
baarissa istui eräs oranssi paitainen poika "joonas". tämä poika herätti minussa jo baarissa ollessa empatiaa. mikä on erittäin harvinaista, mainittakoon. en liiemmin seuraillut häntä, mutta pokejen tullessa paikalle huomasin hänet taas. mieltäni alkoi painaa.
olimme ystäväni kanssa lähdössä pois. näimme tämän "joonaksen" neuvottelemassa pokejen kanssa. annoimme olla, vaikka tuntui ettei olisi saanut.
ulkona satoi vettä.
ystäväni nälkä ajoi meidät nakkikioskille. ylitimme katua ja näin hänet taas, "joonaksen". poika itki. istui kynnykselle ja itki. minun oli pakko, jostain kumman syystä mennä ja jutella hänelle.
hän uskoi Jumalaan. hän oli uskonut vasta vähän aikaa. hän oli rikki. kaikki mitä hän kertoi, sai minut välittämään hänestä. valhetta tai ei, hän sai empatiaa.
ystäväni flippasi, liekö käytökseni oli ollut hänestä paskamaista. en kai saa kokea empatiaa. en kai lukea tilannetta, mutta olkoon. yritin auttaa... kuuntelin, tuin hänen vakaumusta, vaikken itse Jumalaan uskokaan.
sen pienen hetken, jonka vietin "joonaksen" kanssa todisti minulle sen, että pystyn tuntemaan myötätuntoa. olin onnellinen sisältä.

kun viimein lähdin bussiin, ja jätin "joonaksen" odottamaan aamua, hän sanoi minulle, ettei ole koskaan tavannut yhtä hyvää ihmistä kuin minä.