IRC-Galleria

HMH-TTA

HMH-TTA

Vain Elämä Puuttuu

[Ei aihetta]Maanantai 07.04.2008 02:51

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi;

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi

tai

2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sinua

elämää!Sunnuntai 23.03.2008 23:00

ihana perjantai kunhan muistais jotai ..ihan oksennuksessa olevat housut ja takki kertoo hieman jotain mutta ei voi mitään näillä mennää :D

[Ei aihetta]Tiistai 19.02.2008 00:34

Toni - Joona: 80%

Hulvaton meininki! Muut katselevat kateellisina, kun Toni ja Joona juhlivat aivonsa narikkaan.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: yhden tähden Jallu

Kaisa - Joona: 41%

Ilta menee hyvin jatkoihin asti. Siellä Kaisa huomaa, että illan isäntä kaivelee horjuen sänkynsä alta haulikkoa, joten päätätte häipyä vähin äänin, ja viinat jäävät juomatta.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: cuba libre


Joona - Illi: 55%

Joona ei huomaa virtsatahroja vaatteissaan vaan dokaa hymyssä suin.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: umpijäinen lager


Julia - Joona: 8%

Joona tekee oharit viinanhakureissullaan ja häipyy omille teilleen juomaan. Julia jää puremaan kynsiään.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: tumma olut


Tatu - Joona: 98%

Hulvaton meininki! Muut katselevat kateellisina, kun Tatu ja Joona juhlivat aivonsa narikkaan.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: caipiroska


Joona - Heini: 54%

Joona sössöttää aamuun asti jotain täysin mystistä, mutta onneksi Heini on siinä määrin päihtynyt että jaksaa näyttää kiinnostuneelta.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: hyhmäinen Jägermeister


Noora - Joona: 63%

Juhlinta sujuu muuten hyvin, mutta lopulta Joona palailee reissulta ilman housuja. Noora on vähällä saada slaagin nauraessaan tilanteelle.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: kohmeinen minttuviin


Joona - Jamo: 68%

Jamo sammuu kesken kaiken, mutta tuoppi vettä ja pari paukkua perään auttavat äkkiä.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: taskulämmin kossu

Keskiviikko 30.01.2008
11:06 Koulua.


Joonan koulurunoutta:

tupakille haluan päästä, aikaa mä en säästä, tule sinä perästä tupakki on terästä, tupakki sun kunnon pilaa , sen jälkeen se sut hautaan hinaa, voit kuolla vaikka omaan koti pihaan , tai upottaa pyllysi lihaan , tupakki se vasta tyhmää on , koska sehän on aivan mauton , nikotiini sun pieniin suoniin imeytyy, pieniksi palloiksi siellä kiteytyy , siitä vasta hyvän olon saat , sen jälkeen alat tupakkia rakastaa, mutta tupakki se vasta tyhmää on , tupakki on aine verraton.

Hienoa Joona.

[Ei aihetta]Lauantai 02.02.2008 23:05



Juuri ennen häitä..
Nainen: Hei Rakas
Mies: No vihdoinkin, olen odottanut jo niin kauan !
Nainen: Haluatko että lähden ?
Mies: EN ! Mistä nyt tuollaista sait päähäsi ? Jo pelkkä ajatuskin kauhistuttaa !
Nainen: Rakastatko minua ?
Mies: Tietenkin, kaikkina vuorokaudenaikoina !
Nainen: Oletko pettänyt minua koskaan ?
Mies: En ikinä ! Miksi kysyt tuollaista?
Nainen: Haluaisitko suudella minua ?
Mies: Kyllä, aina kun minulla on tilaisuus siihen !
Nainen: Löisitkö minua koskaan ?
Mies: Oletko hullu ? Tunnethan sinä minut !
Nainen: Voinko luottaa sinuun ?
Mies: Kyllä, kulta..
Nainen: Rakas..

7 vuotta häiden jälkeen:
Lue teksti alhaalta ylöspäin ! ^^

Luettuasi tämän kopioi tämä päiväkirjaasi ja saat loistavan parisuhteen !
Kirjoita nimesi väärinpäin.
- anooj

Mitä teet neljän päivän päästä?
- istun ja jumitan

Viimeisin sana, jonka sanoit.
- moro

Jotain, mitä sinulla on kolme:
- sukkia

Biisi, jonka kuuntelit viimeksi.
- jtn. paskaa

Montako Messenger kaveria sinulla on?
- joku 140

Viime kesän paras muisto?
- hmm..joku ryyb reissu varmaa

Omistatko mopoa?
- en

Lempisuklaa?
- fazerin marianne

Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan mutta tahtoisit?
- seksiä :D ei vaa emt kummilapsi olis ihan jees nähä :)

Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit?
- menin laitoin puhelimen torkulle

Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
- katoin v2

Mitä tahtoisit syödä nyt?
- hesepullaa

Onko sinulla pakkomielle?
- ei

Jos olisit itse saanut valita nimesi, mikä se olisi?
- joku

Mikä sinua ärsyttää?
- jotkut heebot :D

Osaatko keittää riisiä?
- en kai

Mitä odotat eniten?
- viikonloppua tietty

Oletko mustasukkanen?
- en ikinä

Oletko syönyt nikotiinipurukumia?
- en

Jos saisit olla yhden päivän ajan joku muu, niin kuka olisit?
- harry potter

Mikä haju tulee ensimmäisenä mieleesi?
- paska

Onko sinulla hamsteria?
- eii olee

Minkä ikäinen tahtoisit olla?
- tämän ikäinen :D

Oletko menettänyt läheistä?
- joo papan

Mikä on kännykkäsi taustakuvana?
- semmonen hutsu

Seuraatko jotakin tv-sarjaa?
- en aktiivisesti mut jotai joskus

Oletko onnellinen?
- joo

Saatko viikkorahaa?
- joskus

Puhutko englantia?
- kännissä

Aiotko hankkia lapsia? Montako?
- joskus

Syötkö näkkileipää?
- harvoin

Onko sinulla terveelliset elämäntavat?
-ei vitussa

Oletko asunut ulkomailla tai tahtoisitko?
- kyll tahtoisi

Mitä aiot syödä seuraavaksi?
- jamon

Entä juoda?
- emt

Lempipirtelö?
- suklaa nam

Millainen kattolamppu huoneessasi on?
- semmonen paska

Sattuuko sinua nyt johonkin?
-ei

Uskotko yliluonnolliseen?
- jooskus

Moneltako olet herännyt tänä aamuna?
- 6.30

Onko sinulla kielikoru? Tahtoisitko?
- ei eikä huvita

Onko sinulla tatuointia? Tahtoisitko?
- on

Onko televisio kiinni vai päällä?
- päällä? kai.. kysykää kaisalta

[Ei aihetta]Lauantai 27.01.2007 20:28

LEIJONA
Sinulla on harhakäsitys, että olisit synnynnäinen johtaja. Muut tajuavat, että olet vain mitätön kiipijä. Useimmilla leijonilla on sadistinen simputtajan luonne, jonka vuoksi leijonia ammutaan paljon armeijassa. Olet turhamainen etkä kestä rehellistä arvostelua. Röyhkeytesi on inhottavaa. Jalopeurat ovat valitettavasti melko varakkaita. Leijonat mylvivät kuin mehtäsiat saadakseen äänensä kuuluviin, mutta todellisuudessa karjumisen kohteeksi joutuvat kuuntelevat karjuntaa vain silkasta mielenkiinnosta. Suurin huomio kohdistuu Leijonan päästä toisinaan kuuluvaan "Ping"-ääneen, jolloin karjumiseen käytetty pinnistys on katkaissut Leijonanpäästä verisuonen ja tilan täyttää miellyttävä hiljaisuus.

Onnenkapine: Ratsupiiska
Onnennumero: Kahdestaan
Onnenväri: Parrasvalo
Motto: "Eikö tuota esirippua saa muka nopeammin auki?"
Auto: Ferrari

yeah !!!!Sunnuntai 19.11.2006 23:15

Satutko muistamaan, milloin rekisteröidyit gallerian käyttäjäksi? Tietokannan syövereistä löytyykin tieto! Päivämäärä oli 3.5.2005. Käyttäjänä olet ollut noin yhden vuoden ja 6 kuukautta. :)
:D:D

LUNTA !!!Tiistai 31.10.2006 23:19

vitun pyryt saatana lunta tullu ku ernon perseestä !!!!

JAAHASKeskiviikko 18.10.2006 01:33



Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet astettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986. Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti.