soitin äipälle kun lähdin sonjalt- vähän juttelin sille ja sit se kysy- ootsä krapulas? ei hitto et repesin -vaikka tuli juotuu mut ei sellasest määräst menis helpost humalaan ja krapulaan
Olin aina halunnut lääkäriksi. Olin saanut hyvät koulutukset, käynyt lääkiksen ja vaikka mitä jotta pääsisin lääkäriksi. Olisi aivan sama pääsisinkö ensiapuhoitajaksi vai kirurgiksi...Kunhan vain saisin parantaa ihmisiä. Ainoa ongelma oli, että pelkäsin sairaaloita.
Marraskuun kolmaspäivä. Äiti ei ollut vaihtanut autoon talvirenkaita, mutta vakuutti ettei tiet olleet lainkaan jäässä. Hän oli väärässä...Äiti oli viemässä minua ensiavulle, kun minulla nyrjähti nilkka tanssiharjoituksissa. Tie oli liukas...ja kesärenkaat eivät auttaneet autoa pysymään tiellä...kolari...autoliuku edellä olevan auton puskuriin jarrutuksista huolimatta...jää sen teki ...minä...en selvinnyt. Kuoltuani lääkäri unelmastani tuli pakkomielle. Jäin kummittelemaan maan päälle...sairaalaan! En päässyt valoon. Näin kuinka ihmisiä syntyi ja kuoli sairaalassa. Näin kuinka lääkärit auttoivat potilaita. Se oli minun unelmani...olla lääkäri. Unelma,joka kuoli kolarin jälkeen.