IRC-Galleria

Porthaninkatu, yksiö, yksilö, älä luota keneenkään niin sua ei koskaan satu
mä teen sen joskus, mutten tänään, ehkä huomenna, muttei tänään
välillä tärinä, ja höyryissä nöyryys, raaputin hissin seinään; ei ikinä enää,
opi esimerkin kautta, se olen minä
äiti huolissaan analysoi käytöstäni, yritän
olla mukava, analysoin käytöstäni
ainoa joka sieltä ponnisti, mutta normaaleiden
maailmassa, niin hukassa
etten vain eroaisi muista, vittu tässä iässä kaipaa hyväksyntää
oonko mä takana vai edellä, ja kysynks mä keneltä?

Unelmat olikin vaan unelmia, aidan toiselle puolelle typeriä kuvitelmia
haluaisi olla rauhas, vaikken haluais ku tajuais mitä sitä haluais
mä tarviin aina jonkun johon asettaa toivon, sillä ilman sitä toivoa ei oo,
ja ilman toivoa ei jaksa kahlata tässä paskassa, toivo et mä pääsen perille
saa mut jatkamaan
monesti mä oon asettanu toivon johonkin henkilöön ja
todennu että; vittu ei tää toimikkaan
ja joka kerta se viiltää samalla tavalla, se
on vitun raskasta jatkaa taas
kun alkaa tottua pettymään, alkaa kyynistyä,
tähän asti mä oon selvinny, toivo ei oo menny – se on sussa.

Sairasloma, sairas loma, elämä on peli katson sitä katsomosta liian vähän neuvonantajia,
ja liikaa neuvoo antavia
itkettääkö sitä liikaa, vai miksi vitussa se nauraa? ainoona selvänä
tässä porukassa tuntuu että mä oon ainoa joka vetää jotain yksinäistä ollakseen yksi näistä,
tai yksi niistä, se syyksi riittää
kuka tätä maailmaa selvin päin jaksaa, ja miksi jaksais?
tykkää unista liikaa, hereillä vallitsee inhorealismi, unissa peilistä menestyst tsiigaa,
hereillä nisti.

En oo koskaan viihtyny missään vitun lokeroissa, en tajunnu mitä se oli mut joku tiukoissa rajoissa ahdistaa
Sää oot niin ja sää oot näin ja harvempi omaa lokeroaan kyseenalaistaa, koska ilman lokeroa sulla ei oo paikkaa
Tabula rasa, ota vittu tabuja kasa! Hukassa, turvassa mä kasvan rajoista yli, ei enää pienimielisille en mahdu sinne. On se paskaa. Kerrot et oot hukassa joku pahempi ku vasikka tulee siihen ilkkumaan, nauramaan sun sirpaleille, vittu mä eka ajattelin et mä tapan sen siihen paikkaan. Huomasin että katselin itseäni ennen, samassa tajusin ettei tuo jätkä tajuu vittuukaan. Vitun koulukiusaajat, en kelpaa teille. Tässä kylmäs ilmas ei oo tilaa kasvaa

Mukava ois satuttaa satuttajaa, mut mä vannoin etten satuta enää. Sä näät että kaikki ei oo hyvin, sun tulis avata syli, eikä satuttaa enää. Se itsensä löytää joka itsensä hukkaa. Aina helppo osotella saatana, mutta säkin taidat olla vaan opintomatkalla

Muistan kun ekan kerran löysin omantunnon. Mitä nää ämmät fiilikset on? luulin et oon homo. Mitä vittua sä nyt välität noista hakkaat niinku ennenkin vai ooks sä joku ämmä vai? Noista ajoista ollaa tultu tänne, muistan puiston räkäkännit, osa jäi vetää rännii machomiehinä. Lähdin kotoani karkuu, ku palasin tajusin että mun koti koskaa ollukkaa. Katson aikuista pikkulasta, jos oisin jääny oisin tossa. Särjetty, sirpaleista koottu, kasvukivuista veressä ja hiessä. Se on niin yksinkertaista mutta vaikea tajuta, kaivaa paskan olon alta. Sä tukisit mua ku mä murrun, mä tukisin sua kun sä murrut, ja meillä ei ois mittää hättää

Mukava ois satuttaa satuttajaa, mut mä vannoin etten satuta enää. Sä näät että kaikki ei oo hyvin, sun tulis avata syli eikä satuttaa enää se itsensä löytää joka itsensä hukkaa. Aina helppo osotella saatana, mutta säkin taidat olla vaan opintomatkalla

Heikkouden kautta kuljetaan vahvuuteen, vahvuuden kautta sairauteen. Matti hädissään kyselee onks se nyt ihan normaalia, pelottaa. Normaali on keskiarvo, Matti. Haluatko sää olla keskiarvo Matti? Kelvata muille et sä kelpaa edes itelles, ei tuomita kettää, se voisit olla sinä. Niin monta kertaa joutunu pitää sängystä kii, etten hyppäis parvekkeelta helvettiin. Maksan aiheuttamistani traumoista en edes kehtaa mennä luokkakokouksiin. Puhumattakaan niistä pikkuprinsessoista jotka matkallani turmelin. Joku korkeampi voima heittää mun aivoihin myrskyjä niiden jälkeen oon onnellinen että olen yleensäkki pystyssä, halaan spurgua en vittuile hinttareille empatiat narkkareille alaspoljetuille sorretuille

Mukava ois satuttaa satuttajaa, mut mä vannoin etten satuta enää. Sä näät että kaikki ei oo hyvin, sun tulis avata syli eikä satuttaa enää se itsensä löytää joka itsensä hukkaa. Aina helppo osotella saatana, mutta säkin taidat olla vaan opintomatkalla

Viina vie järjen yhä useammalta: alkoholidementikkojen ja juoppohullujen määrä kasvaa. Nuorimmat alkoholidementikot ovat kolmikymppisiä.

Näin tänään

Suoralla tiellä on mahdollista eksyä

Kaikki loppuu aikanaan,
mikään ei kestä elämässä.
Ei ainakaan sellaiset asiat,
joiden tahtois kestävän aina.

Päivä yksi, tyttö heräsi aamulla
Oli hiukset sekaisin, kasvot kuin haamulla
Eikä kadulla, näkynyt edelleenkään ystävää
Niinku ei ennenkää, eilinen elää taas tänää

Eikä hän halunnut enää koskaa kouluu, joutuu
Koska sattuu, kun toiset vain pahaa puhuu
Tyttö oli romantikko eikä tottunu maailmaan
Hän tiesi kuinka maailma jaksaa satuttaa

Taas, hän kuitenkin lähti kouluun kulkemaan
Yritti olla pienest ettei kukaan huomaisikaan
Hän oli hiljaa, joka ikisenä päivänä
Ettei paljastaisi oikeaa itseään

Eikä opettajat huomannu kuinka välillä
Tyttö itki kun sattui käytävillä, välkillä
Eikä millää, jaksanut siirtyy tuntiin uuteen
Kaikki ilo vaihtunu masentuneisuuteen

refrain:
Kukaan ei välittänyt, käsittänyt,
Kuinka pettynyt voi olla jos on vain etsinyt, onnea,
Johon ei ole koskaan voimaa,
Kun sen tajuaa, ettei sitä saa.
Kukaan ei välittänyt, käsittänyt,
Kuinka pettynyt voi olla jos on vain etsinyt, onnea,
Johon ei ole koskaan voimaa.

Päivä kaksi, tyttö sai nukkuu pidempään
Oli viikonloppu, uskalsi vähän hengittää
Mut oli vaikeeta olla hauskaa yksinään
Kun ei ystävää, ollut edelleenkään

Tyttö heti aamulla laittoi kädet ristiin
Rukoili voimaa taas yhden päivän selviytymistestiin
Ja tiesi et taivas on taas suljettu tänää
Häneltä, niin kuin jokaisena päivänä

Eikä yrittää jaksa jos ei koskaa onnistu
Tyttö tiesi sen ja entisestään lannistu
Hän tiesi ettei enää halunnut jatkaa, matkaa
Ja kirjoitti kirjeen ennen itsemurhaa, jossa luki

Ei enää uni auta, väsymykseen
Eikä aamulla kello auta, herätykseen

refrain (2x)

se on sussa...

harva sitä tajuaa...

hmm...

Todellisuuden taju pirstoitunut. Omassa maailmassa kaikki on paremmin ja sitä pystyy kontroloimaan. Hereillä ollessa olo on orpo ja yksinäinen vaikkei ole yksin...
unissa menestystä tsiigaa..?

mua sattuu
ilman sua osa puuttuu
joku tulee
ja minä jo hetken luulen
se et oo sinä
nyt se soi
meen sen luo
mutta se onkin vaan joku muu
lupaat ja lupaat ja lupaat ja lupaat
ja vähän aikaa molemmat uskotaan
palaisit, halaisit, palaseen, missä sä meet
olen, odotan, muistan
näen taas nauravat kasvosi, tuhannet suunnitelmasi, valinnan vaikeutesi, ikävän ja menettämisen pelkoni

kaikkein vaikeint on päästää irti ja kaikkein vaikeint on päästää irti

lasken minuutteja, kiroilen itsekseni
sä et vastaa, puhelimeesi, lasken minuutteja, kiroilen itsekseni, sä et vastaa taaskaa
sun pitää elää eka
mitä sä kuuntelet niitä, vaikkei ne susta välitä
siis ootsä tosissasi
miten se voi antaa enemmän ku minä, mä annan kaikkeni
ilman purjetta seilaat ja mä pidän tätä kipeetä paikkaa
vasta maailman toisella laidalla rakastat, nähdään sitte joskus, tää voi odottaa, kunnes unelmat on loppu
kaapissa purkkisi, pöydällä purkkapaperisi, vieressä dollarin setelisi, odotan, palaa takasi

kaikkein vaikeint on päästää irti, ku haluu pitää kii (2x)

pyöreillä huulilla, puhaltaa, savurenkaitaa
ei tyttö huomaa, kuinka paljon, vain puhaltaa, savurenkaitaa
ei uskota mitää, enneku nähdää, ja selitetää, silimät savu sulkee
ei huomaa
ohi kulkee
TAAS

kaikkein vaikent on päästää irti ja kaikkein vaikeint on päästää irti, ku haluu pitää kii!