IRC-Galleria

Hannaaah

Hannaaah

nymfadoratiikeri :D

[Ei aihetta]Perjantai 15.06.2007 21:30

Valo muuttuu pimeydeksi,
Taivaaksi tai helvetiksi,
Kumpaakin mun sielu janoaa.

Tiedän hyvin sitä mitä oli eilen,
Sama tila jatkuu huomenna.
Tänään uni oli todellisempaa,
Huomenna kai on taas ennallaan.,

~.~.~.~

Älä katso sitä,
ethän sinä pidä,
että kukaan tuijottaa.
Älä sano kuka,
ei jaksa takertua
silloin kun on vaikeaa.
Ei kukaan saa osaansa ja omaa
nahkaa pelastaa ei voi.

Ei riitä,
että siitä saat jotain.
Antaa mennä vaikka kaikki tapetaan!
Ei auta,
jumalauta,
itku enää silloin kuitenkaan.
Luulet vaan,
muttei meitä ollutkaan,
ei meitä ollutkaan.

Seinää,
ei nää,
ennen kuin on liian myöhää.
Valot sammuttavat,
tahdot jälleen jäädä pimeään.
Ei pimeämpää missään ollutkaan.

~.~.~.~

Ilta joka paikkaan houkuttaa,
Ois parempi olla lähtemättä ollenkaan.
Taas silmäsi kiiltää niin
Ja muistoihin eilisiin
Tahtoisin niin palata uudelleen.

Ilta oli meidän kahden vaan,
Mutta ei mitään enää ollutkaan.
Kuin hullu mä jäin sua odottamaan.
Ja uudelleen mun sydämeen,
Iskit kunnes näit särkyneen.
Ei enempää, ei mitään jäljelle jää.

Kyynelistä voisin muurin rakentaa,
Joka nuolilta suojaa tarjoaa.

En enää tiedä mitä haluan,
Mutta tiedän etten sitä saa.

Vie pois, ei enempää, ei mitään jää,
Mutta niin ja taas kuitenkin.

Taas valon alle tie tää johdattaa,
Joku muu saa sen nyt sammuttaa.,

~.~.~.~

Sinulle en koskaan tahdo tuottaa tuskaa.
Joskus sen tekee tahtomattaan.
Kaiken annan jos vain tahdot ottaa vastaan.
Se ei ole paljon, vain minun koko maailma.

hmmm m.,Perjantai 25.05.2007 12:40

Sä silmilläsi viestität
Haluat mut vietellä
Sun kyntesi himokkaat
Haluut selkääni upottaa

Joo mä tiedän ton sun leikin niin viattoman
Mut hei mä tiedän leikin paremman
Sua mä kiusaan

Saat katsoo mut et koskee
Saat katsoo mut et koskee
Saat katsoo mut et koskee
Saat katsoo mut et koskee

Sä huulesi kostutat
Haluat mua suudella
Sun syliisi kuumaan
Haluat mut hukuttaa

tämä on jotenkin niiiin..Torstai 24.05.2007 17:56

Yhtä toivon enemmän kuin muuta.
Paljon sen vuoksi antaisin,
Että tuntisit oikeesti
Miten paljon sä haavoitit.
Ja miten kerran toisensa,
Jälkeen se kaikki uudestaan nöyryytti.
Älä väitä ettei sulla ole muka muistoo.
Vai pidätkö sä mua tyhmänä,
Jolla ei ole väliä?
Itsetäänselvyytenä, lastenpalapelinä?

Pokkaa sul on ainakin, se on käynyt selväksi.
Liikaa oot sen varjolla,
Jo varastanut anteeksi.
Mistä sait sen käsityksen,
Että noin voi tehdä toisille.
Mut se mun täytyy kyllä myöntää,
Sul on pokkaa ainakin.

Mä en tahtois kantaa turhaa kuormaa.
Varsinkaan kun se mitään muuta ei.
Mut tekisitkö sä uudestaan saman,
Jos saisit valita?
Onko sussa jäljellä,
Palaakaan inhimillisyydestä?

Joo mä tiedän mitä tunnen,
Mut sitä koskaan ääneen sano en.
Mä pelkään että joskus peilistä
Katsoo sun kaltainen.
Mä en suutu enkä raivoo, enkä huuda,
Siihen suostu enää en.
Yksi ainut katse jota et ymmärrä kuitenkaan,

Kertoo enemmän kuin kaikki sanat yhteensä.
Sitä mitä tapahtuu syvällä mun sisällä
Ja sitä mikä odottaa vielä sitä hetkeä,
Kun on vapaa kaikesta mitä kannan mukana.
Tiedän kuka sinä oot, mut onko sulla hajua,
Sitä mihin päässyt oon ilman sinun apua?
Oikeastaan minun pitäisi kai kiittää sinua,
Avasit mun silmät, en usko enää satuja.

[Ei aihetta]Torstai 24.05.2007 02:47

Jäi paljon kauniita sanoja,
jäi paljon rumempia tekoja.,

sun äänellä jäi soimaan uhkaus siitä,
että yksin en selviä.
jäi paljon,
jäi kaikkea hyvää.
se ruma tekee siitä vähemmän näkyvää.

ehkä kuolen ikävään.
mutten kuole siihen, että tähän jään.


alan ymmärtää, pian meistä aika jättää
ja että mä oon vapaa kun rakkaus häviää.
nyt eteeni nään, on onnen kyyneleitä.
siitä ettei sanat peitä,
että teot teki kipeää.

nyt saatan,
sut sydämestä pois viiltää,
rakkaus vuoriakin siirtää.
sun äänellä jäi soimaan lauseita siitä,
kuinka meistä minä en osaa rakastaa.

jos rakkaus ei pelkää,
se sanoo suoraan.
ja lähtee yön selkään,
ei se jää sun nuoraan.
kumpikohan tässä meistä
ei osaa rakastaa?
onnen kyyneleet virtaa sillä, joka on vapaa.

alan ymmärtää, pian meistä aika jättää
ja että mä oon vapaa kun rakkaus häviää.
se mitä sä teit, ne oli kyyn eleitä.
sydämessä käärmeitä, ei niitä mikään peitä.
> 1. Tuplaleveässä vesisängyssä on tarpeeksi vettä peittämään
> 100m2 asunnon lattiat 8 cm paksuudelta.
>
> 2. Jos pölyvillakoiriin suihkuttaa runsaasti hiuslakkaa ja Niiden yli
> luistelee rullaluistimilla ne voivat kipinöidä Ja syttyä.
>
> 3. Hammastahnatuubin sisältö on yli 5 metriä.
>
> 4. Yhden kolmevuotiaan pojan ääni on voimakkaampi kuin 200:n Aikuisen
> yhteensä, kun testipaikkana on täysi ravintola.
>
> 5. Kun kiinnität koiran talutushihnan kattotuulettimeen, ei Moottori
> jaksa pyörittää 15 kiloista poikaa joka on pukeutunut Batman yöpukuun
> ja pyyhkeestä tehtyyn viittaan. Kuitenkin sama Moottori on riittävän
> voimakas levittääkseen maalin tasaisesti Kaikille neljälle seinälle
> 6x5 metrisessä huoneessa, kun Talutushihnaan kiinnitetään maalipurkki.
>
> 6. Koskaan ei pitäisi heittää pesä- tai golfpalloa ilmaan kun
> Kattotuuletin on päällä. Jos kuitenkin kattotuuletinta käytetään
> edellä mainitulla tavalla mailana, joutuu palloa heittämään useamman
> kerran jotta saisi osuman. Kattotuuletin Pystyy lyömään pallon todella
> kauas.
>
> 7. Ikkunat, edes kolmikerroksiset, eivät pysäytä Kattotuulettimen
> lyömää golfpalloa.
>
> 8. Kun kuulet vessasta vetämisäänen sekä sanan "Oho", on jo Liian
> myöhäistä.
>
> 9. Jarruneste sekoitettuna Kloriittiin tuottaa savua. Paljon.
>
> 10. Kuusivuotias poika saa tulen aikaan tuluksilla vaikka 36-vuotias
> mies väittää sen onnistuvan vain elokuvissa.
>
> 11. Tietynmuotoiset Lego-palikat kulkevat helposti neljävuotiaan pojan
> ruuansulatuskanavan läpi.
>
> 12. Sanat "Muovailuvaha" ja "Mikroaaltouuni" eivät kuulu Samaan
> lauseeseen.
>
> 13. Pikaliima on ikuista.
>
> 14. Jätesäkistä ei saa toimivaa laskuvarjoa.
>
> 15. Marmorikuulat bensatankissa pitävät kovaa ääntä ajon
aikana.
>
> 16. EI, sinä et halua tietää mistä se haju tulee.
>
> 17. Katso aina uuniin ennen kuin laitat sen päälle. Muovilelut eivät
> pidä uuneista.
>
> 18. Palokunta saapuu keskimäärin 12 minuutissa.
>
> 19. Pyykikoneen nopeinkaan linkous ei pyörrytä kastematoja.
>
> 20. Kuitenkin sama nopeus pyöryttää kissaa.
>
> 21. Kissat voivat oksentaa kaksinkertaisesti ruumiinpainonsa Kun niitä
> pyörryttää.
>
> 22. 80% miehistä jotkä lukevat tämän kokeilevat sekoittaa
> jarrunestettä ja Kloriittia.

hmmh, näin se on.Torstai 03.05.2007 20:43



Vaikka anteeksi annan,

sinusta jää vain yksi kunnon muisto ja se on,

miten sinä teit minua kohtaan väärin.

Kosto on suloinen,

ja sen tulet varmasti tuntemaan nahoissasi - jos et heti, niin kohta.

hmmh.,Lauantai 28.04.2007 20:16

Muistatko sinä, joka juuri luet tätä tekstiä ja tunnet minut (esim. omistat puhelinnumeroni, olet

paras kaverini, olet joskus jutellut kanssani jne.) miten tapasimme? Minä muistan (ehkä!)

mutta

muistatko sinä? Ole kiltti ja kommentoi että tiedän sinun muistelleen meidän kaveruuttamme :)

Sinä, joka kommentoit (tai luit tätä) kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä, miten moni sinut

muistaakaan!

hmm, taas töissä.Lauantai 28.04.2007 17:17

aika kauhee olotila tähän aikaan päivästä,
taisin erehtyä puikkariin ja kikkeliin eilen ;o

virrhe liike !

kaamee olotila, vaikkei hirveesti kauheesti tullu juotua..
hmm, jeah.
onneks on hilijasta.,

~.~.~

hmm, ja onhan tuo ajokorttikin saatu.,
tosin eipä tuolla hirrveesti kauheesti tee,
ku ei oo sitä autoo vielä.,

sekkii perkele pitäs ostoo ja löytee.,

kiinnostaa...

~.~.~

juuh, tämä neiti taitaa olla vapailla markkinoilla.,
tais männä poikki särki rikki paskaks koko homma.

en jaksa kahtoo.

ei oo pakko jos ei taho.

"antaa hyvän kiertää" :D:D:D:D:DDD

~.~.~

hirrmu kauheen virkeitä juttuja irtoo tähän aikaan päivästä,
niinku asiakkailta ja minulta..,

jos niitä asiakkaita ees näkys.

taijjan laittaa oven kiinni ja mennä takahuoneeseen nukkumaan.,

huippu idea.

ehkäpä,ehkäpä.

~.~.~

mikäköhän näitä suomalaisia miehiä vaivaa..

niinjuu, ei sais yleistää..

tuntuu kyllä että ei semmosia mukavia miehiä oo missään.

kaikilla on jotain kieroja taka-ajatuksia..

miehet.

~.~.~

ja mikäköhän siinäkin on että kaikki tuntuu tietävän minun asiat taas paremmin ku minä ite !

voi tulla toki ite sanomaan, päin näkköö,
eikä tarvii puhua seläntakana jotain semmosta mitä ei oo ikinä edes tapahtunukkaan.

ja yleensäkkin, jos vaivaa jokin asia niin toki voi päin näkköö sanomaan,
en minä rikki mene.

vituttaa vaan semmonen paskan jauhanta, yleisesti ottaen.

harva suoraan sanoo mitään.

kiva kuulla jutut myöhemmin ja jostain tuntemattomilta.,

mut nou hätä :DD

kyl mä kestän.

~.~.~

jotenkin taas jauhan vaan pelkkää paskaa tänne.,

taijjan rueta täyttelemään hyllyjä.,




pitäkää toki hauskaa minun kustannuksella ;;> minäkin tykkäään teistä ;>

hmm, töissä..Keskiviikko 11.04.2007 18:04

jjeah, kaitpa sitä netissä joutaa olemaan ja kikkailemaan :D:D

siisjoo., Lauantai 07.04.2007 18:44


Miten tässä näin kävi ? ;o

Mitä vittua minä sinun kanssas teen ?!



~.~.~


jjeah, 18vuotta liikaa.. :/
(pelkäsin tiistaina, että kun herään niin on naama täynnä ryppyjä 8) )

enkä pääse edes baariin ku ei oo kunnollisia henkkareita ::D

whiihihii,. ::D



~.~.~


ja tuo autokoulu 8) mahtavaa ! minusta tulee loistava kuski ::D siis jos nyt ikinä saan sitä korttia ::D (mikä tuntuu joskus sillon tällön aina tuntuu olevan aika hilijasta x) )

häsellän ehkä kokoajan liikaa., ::D

nou hätä, kortti tulee tai sit ei. nou stress ::>


~.~.~


kierretty on tässä lähiaikoina nuita maaseutuja ::D

totisesti on tullu käytyä joensuussa, iisalmessa ja jyväskylässä ihan vaan huvin ja urheilun kannalta 8) maaseutumatkailu avartaa ;>

"hei, mistä sä tuut landespede?"
-mie tuun maalta,bebe !
ota vaatteet vege !

(ehkä eniten kuunneltu biisi joka tripillä)

ja tietenkin Shanghain valot ::D prkle :DD:D meinas unohtua ::D

hmm, niinjuu.. ja pojjaat uhkas laittaa minut kuljettajaks jos mie nyt ensviikolla tai tässä lähitulevaisuudessa sen kortin saan ::p omg ::D minä? kuskina?! maailmankirjat sekasin(tai ainakin liikenne) ! ;o :D


^^' mut se nähdään ::D


djees, oli vaan pakko rustata jottain , ku ollaan taas jälleen kerran asentamassa autoo (minä en asenna, ei oo lupia mennä koskemaan mihinkään kun en saa kuulema ku vahinkoo aikaseks) .., ;o tälläkertaa tosin mutsin luona ja EI talbottia :D:D vaan peltsin mitsua :D


whii, mut kait tästä joutaa.. ;>