Ylittäessäni kadun tai kävellessäni pakon sanelemana iänikuisen ympyräkaupungin katuja en kohdista katsettani keneenkään, vilkaisen korkeintaan ohimennen. Menneisyys kummittelee aikansa, koska ajatukset tyrannisoivat silloin kun olen valveilla. Raunioni ovat itseni ja muiden tahattomasti pystyttämät ja tulen pysyttelemään niiden kätköissä vielä jonkin aikaa.
Arvuutelkoon ´muut´ s e n tekemisiä faktojensa perusteella. Kun te arvuuttelette yhä luuserinne tekemisiä, tuota luuserianne ei enää ole. Hyvästit on jätetty, vaikka niitä ei ole koskaan lausuttu ääneen - pelkissä mielen pimeissä syövereissä.
Ajattelen usein, että ympyrä on sulkeutunut eikä sillä ole alkua eikä loppua. Hetken aikaa tyttö ja nainen kohtaavat. Nainen tunnistaa tytön ja nyökkää tälle hymyttömänä ennen kuin kääntää tytölle selkänsä. Naisen naamio ei säröile, kun se sanoo: "Ympyrä on sulkeutunut, tyttörukka. Ympyrä on sulkeutunut, H."
Tiedätte millä nimellä allekirjoitan tämän merkinnän, vielä tämän kerran. Sillä nimellä joka mulla on, sillä ripeminänä joka pysyttelee tyhjiössään, kunnes viimein jätän kalvavan välitilan ottaakseni askeleeni oikeiden valintojen kapealla polulla.