Olen vihainen. Olen suorastaan raivoissani. Olen loukkaantunut, raivoissani, peloissani ja tunnen itseni petetyksi. Olen pitkästä aikaa tosissani.
Viime opintoviikkoni aikana olen joutunut jo kahdesti kokemaan suoraa syrjintää, mustamaalausta ja vallan väärinkäyttöä Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopistolla, ja katsomaan kun hyvää ystävääni on mustamaalattu entisten, ja korjattujen tapojeni takia. Ennen kuin menen yksityiskohtiin, annan hieman taustatietoa itsestäni että tiedät missä mielessä voit lukea kirjoitukseni.
Aloitin opiskeluni Lybeckerin koululla vuonna 2007 syksyllä (muistaakseni), ja tähtäsin multimedia linjalle harrastusteni pohjalla. Aikaisin opiskelujen alettua jouduin olemaan paljon koulusta pois terveydellisistä (niin fyysisistä kuin henkisistä) syistä. Poissaolojen kasannuttua tuo helppous poistua koulusta alkoi muuttua laiskuudeksi joka johti lintsaamiseen ja suoraan laiskuuteen. Tuota lintsaamisen, ahdistuneisuuden ja kivun rumbaa jatkui melkein kokonaisen vuoden jonka jälkeen se johti luokalle jäämiseen ja uuteen (ja heidän sanoen viimeiseen) mahdollisuuteen kokeilla opiskelujen aloitusta. Eikä kauaa mennytkään kun poissaoloja alkoi taas kertymään samaisista syistä, jonka jälkeen sain 'potkut' koulustani, tai toisinsanoen opettajat ehdottivat minua eroamaan joka oli itsestäni ja vanhemmistani hyvä idea. Eihän opiskeluistani ollut tulla mitään.
Kaksi vuotta viruin kotonani opiskelematta mitään, etsien sitä minulle sopivaa koulua läheltä kotoani. Viimein päätin että elämästäni ei tulisi mitään ellen todellakin ryhdistäytyisi ja lopettaisi laiskottelua. Päätin hakea uudelleen Lybeckerille opiskelemaan, peljäten että minut hylättäisi suoraan sillä olinhan mahdollisuuteni saanut ja tyrinyt. Yllätykseni silti sain kuin sainkin hyväksyvän vastauksen ja tunsin että sain aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä täysin uutena oppilaana sillä missä kaikki muutkin.
Voi, kuinka mies voikaan olla väärässä.
Viime keskiviikkona 19.08.2009 tulin reippaat viisi minuuttia myöhässä valokuvauksenilmaisun tunnille. Kyseistä kurssia pitää Harri Hemmilä, jonka kanssa minulla oli ollut satunnaisista syistä purnausta jo viime opiskeluni aikana. Menin nöyränä tunnille, pyysin anteeksi myöhästymistä ja pistin sen ruuhkaisen ruokajonon piikkiin. Tunnin loputtua opettaja käskee minun ja ystäväni (Jonna Sorjolahden) jäämään luokkaan hänen kanssaan puhutteluun. Hän sanoo että minulle oli päätetty kahden viikon seuranta-aika (tai jokin sellainen), ja sanoo ystävälleni että hän ei saisi kulkea kanssani sillä se johtaisi myöhästelyyn ja lintsaamiseen, kutsuen minua huonoksi esimerkiksi kaikille luokan oppilaille. Tästä suutuin toden teolla, korotin ääntäni ja miettimättä sanojani sanoin asioita joita en todellakaan tarkoittanut vaikka siinä tilanteessa sen toisin voisi ymmärtää. Harri oli todella törkeä keskustelun aikana keskeytellen lauseitani ja tylysti tiuskien kaikkeen mitä sanoin. Olin raivoissani, ja syystä. Minut oli petetty, ja opettajani ei myönnä virhettään.
Kuten mainitsin aijemmin, kun minut valittiin tähän kouluun uudelleen, luulin että sain aloittaa puhtaalta pöydältä ja uutena oppilaana. Ja nyt minä olinkin yhtäkkiä seurauksen alaisena ja opettajien silmätikkuna. Jos olisin tuon tiennyt alusta lähtien, en olisi koko kouluun tullut, mutta koska olen jo opintoni aloittanut, olen päättänyt ne myös viedä kunnialla loppuun. Tällaisista seuranta ajoista pitäisi ilmoittaa heti sen alettua, mutta minulle ei olisi kerrottu asiasta mitään ellen olisi myöhästynyt kyseiseltä tunnilta.
Toinen tapaus oli eilen, torstaina 20.08.2009 kun tapasin koulun uuden rehtorin jonka nimeä en satu juuri muistamaan. Oletin että rehtori on se korkein henkilö jonka puoleen voi kääntyä tällaisissa asioissa, ja olettaa että hän myös kuuntelee ja YMMÄRTÄÄ. Olin saman kyseisen ystäväni kanssa Lybeckerin pääkoulun pihalla kahvitauon aikana kun huomasin rehtorin tulevan pihalle. Päätin kysyä häneltä tuosta aikaisemmin mainitusta asiasta. Ensimmäinen vastaus häneltä oli kehotus lähteä koulusta heti seuraavana päivänä jos ei tuo kahden viikon aika sovi, lisäten sen että olin hänen mielestä 'lusmuilija jota tuossa koulussa ei kauaa katsella'. Olin äimistynyt, loukkaantunut, raivoissani, petetty ja vaikka mitä vielä lisätäkseni draama-astetta kirjoitelmaani. Lisätäkseni tuohon parin opettajan valitus poissaolostani kursseilta jotka ovat vapaaehtoisia täysi-ikäisiltä.
En jaksa kirjoittaa enempää sillä sormeni tärisevät raivosta.
Mitä mieltä te olette, harvat lukiat? Onko tämä oikein, vai silkkaa vallan väärinkäyttöä? Tai jotain muuta, niin mitä?
Sami Mäläskä, 21.08.2009 0:16 AM