IRC-Galleria

Oi Jumala, siipeni murtuneet
ota käsiisi ihmeellisiin!
Olen lentänyt liian kauas,
olen lentänyt eksyksiin.

Olen lentänyt siivin voitollisin
läpi ilmojen häikäiseväin.
Tuhat aurinkokuntaa kiersin,
joka ainoan taivaan näin.

Nyt rajalla viimeisen taivaan
ja rajalla kuoleman maan
minä vapisen enää hiljaa
ja rukoilen, rukoilen vaan.

En tiedä mikä tässä tekstissä niin kauheasti koskettaa. Ehkä siitä löytää palasen itseään.

Matkalla näin pitkästä aikaa vanhan ystäväni. Juttua riitti kun puhuttiin jopa parin vuoden takaisista asioista. Sitten tämä ystäväni sanoi jotain mikä sai kyyneleet mun silmiin. Hän sanoi muistavansa miten joskus mulla oli vielä hyviäkin päiviä masennuksesta huolimatta, jolloin olin omaitseni; iloinen ja aikaansaava. Ja lisäsi ettei ole enää pitkään aikaan nähnyt mua sellaisena, sinä ihmisenä jonka hän on oppinut tuntemaan. Mä oon joku muu, ollu jo liian kauan. Tää masennus muuttaa mua, jättää jäljelle vaan häviävän kuvan siitä kuka mä oikeasti olen. Vuodet vierii ja mä edelleen kuljen sumussa, näkemättä värejä, nauttimatta oikeastaan mistään. Tää sattuu niin saatanasti. Ette voi oikeasti tajuta miten rikki tää mut repii. Miksi minä? Miksi helvetti minä???!!!!! Eikö tää jo riitä. Oon niin väsyny tähän. Sydän huutaa ja tuska tiivistyy kyyneleiksi jotka mun poskia pitkin tälläkin hetkellä valuu.