IRC-Galleria

Nyt mie haluun kirjoittaa jotain muutakin ku haasteita, vaikka ne onkin tosi hauskoja ja kaikkee sontaa. Mie oon miun mummin kannettavalla ja se jotenkin innostaa kirjoittamaan, vaikkei mitään järkevää tai mielenkiintoista tuliskaan tähän soperrettuu (mie oon jättesekava ja übertylsä). Repikää siitä hurttia huumoria, piru vie. :D

Kävin just pitkästä aikaa Livejournaliin jäkättämässä miun tämänhetkisestä elämästä, joka eilen siirtyi ankeassa säässä Kangasniemen pohjoisrajoilta Helsingin seuduille katsomaan äidinpuoleisia sukulaisia, erityisesti hänen isäänsä, joka sairastaa keuhkosyöpää ja jonka vaimo siirtyi samasta syystä ajasta iäisyyteen keskiviikkona 5.12.-07 siinä kahden aikaan iltapäivällä, rauha hänen sielulleen.
Eli tässä olisi hautajaiset lähiaikoina. Sattuivat tiistaille, että täytyypi pyytää koulusta vapaata jälleen kerran, opettajat tuskin riemuitsevat. (paitsi jos ajattelee tosi ilkeästi eli opettajat ovat salaa mielissään ettei heidän tarvitse kärsiä läsnäolostani pariin päivään, vaikken mie tietäkseni oo kenellekään tahallani harmia aiheuttanut, ainakaan opettajille, ne on enemmänkin ne luokkatoverit, jotka miusta eniten kärsii. Mutta mehän emme ajattele näin. Sehän olisi lapsellista, kuvitella nyt tuolla lailla itsestään liikaa)

Kuolema on tässä jo aikalailla pidemmän aikaa pyörinyt päässä, syystä joka ei oikein ole minulle selvä. Sitä vaan on jo pidemmän aikaa miettiny välillä semmosia kysymyksiä kuin 'koskahan on miun aikani potkaista tyhjää?', 'miten ja missä yhteydessä niin käy?', 'miltä se tuntuisi jos nyt kuolisi ja tajuaisi hetkeä ennen että "voi pask..."?' ja muuta vastaavaa yhtä häiritsevää. Erityisen häiritsevää se on silloin, kun suunnitellaan jotain juttua tulevaisuudelle ja sitten mieleen putkahtaa: "...jos ollaan vielä hengissä sillon." Se on todella rasittavaa ja pessimististä ja masentavaakin ja kaikkee, ku mi en ainakaan oo huomannu, ett joku muukin miettisi sellaisia. Pelottavaa oikeasti, mie kun muuten ootan tulevaisuudelta tosi paljon, ainakin pitkää ikää ja Valiojogurttia, mansikkaa, kiitos.
Ehkä se ei oo mitään hirveen vakavaa, vaan jonkinlainen väliaikainen obsessio tai vastaava. Ehkä se on murrosikää. Ehkä se on masentuneisuutta ja pessimismiä, ehkä se on luonnollista. Ehkä se on vaan miun omaa ajattelua.
Tosiaan, pitää alkaa miettiä omaa ajatusmaailmaani, kun filosofiassa varmaan tehdään semmoinen 'Miun oma elämänfilosofia'-juttu. Vaikuttaa varsin hauskalta tehtävältä, vaikka miulla todennäköisesti menee hermot ja terveys sen kanssa, kun ei yhtään huvittaisi kirjoittaa mitään, ku on niin itsekriittinen koko ajan ku ei pysty kirjoittamaan mitään järkevää tekstiä. Sitä paitsi asioissa on aina niin helkkarin monta puolta, jotka kaikki pitää ottaa huomioon, kun en osaa oikein määritellä omia mielipiteitä, saati siten perustella niitä.
Mutta joo, ei pidä ottaa stressiä, opettaja antaa kyllä varmaan tarkemmat ohjeet, jotka luultavasti miekin ymmärrän lähes oikein.

Ymmärtäminen on toinen asia, joka on pyörinyt päässä. Mutta en ala sitä nyt selittämään, Janne haluaa tietokoneelle.

Pitää kyllä miettiä noita asioita, toivottavasti niistä saii jonkinlaisen keskustelun aikaan Inkan, Kaisun ja Sinin kanssa, jos nyt olisi jotain mahdollisuuksia viettää "henkevän" keskustelun iltamia tässä lähiaikona. Toivottavasti saisin sitten jotain sanottua ja toivottovasti he edes viitsivät esittää kiinnostuneita. (okei toi oli ilkeetä, anteeksi)