IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 06.07.2007 02:34

[x] Tiedän ainakin yhden kaimani.
[] Tiedän, missä on Kälviä.
[] Olen kaksikielinen.
[x] Olen riippuvainen netistä.
[x] Olen riippuvainen huulirasvasta.
[x] Olen riippuvainen.
[] Olen ainoa lapsi.
[x] Minulla on villakoiria sänkyni alla
[] Asun omassa kämpässä.
[] Asun opiskelija-asuntolassa.
[x] Olen ainakin yhden bändin suuri fani.
[] Olen lukenut kaikki Harry Potter -kirjat.
[] Mielestäni Johnny Depp on ihana.
[] Inhoan hernekeittoa.
[] Syvästi inhoan hernekeittoa.
[] Inhoan pinaattikeittoa.
[] Syvästi inhoan pinaattikeittoa.
[] Seuraan Kauniita ja rohkeita.
[] Olen mielestäsi kaunis.
[] Olen pitkävihainen.
[] Olen lahjoittanut rahaa johonkin keräykseen viimeisen kuukauden aikana.
[] Minulla on oma huone.
[x] Omistan MicMacin tai Miss Sixtyn vaatteita.
[x] Omistan lökäpöksyt.
[] Olen rokkari.
[] Olen poppari.
[] Olen hoppari.
[] Olen punkkari.
[] Olen hippi.
[] Seuraan muotia.
[] Meikkaan.
[x] Olen vm. -87 tai vanhempi.
[x] Minulla on lävistyksiä.
[] Minulla on tatuointi.
[] Pidän Antti Tuiskusta.
[x] Pidän lapsista.
[] Tiedän, mikä minusta tulee isona.
[] Olen käynyt Hartwall-areenalla.
[] Asun pääkaupunkiseudulla.
[x] Olen ratsastanut hevosella.
[x] Pidän saunomisesta
[x] Mielestäni jätkän pitäisi käydä mieluummin armeija kuin sivari.
[x] Olen tyytyväinen nimeeni.
[x] Minulla on ajokortti.
[] Poltan.
[] Olen absolutisti.
[] Vanhempani ovat eronneet.
[] Kaikki isovanhempani ovat elossa.
[x] Siellä missä asun, on ainakin yksi R-kioski.
[] Kaupungissani on vähintään 20 000 asukasta.
[] Surffailen jonkun bändin fanisivuilla.
[] Kuuntelen nyt musiikkia.
[] Olen yksin kotona.
[] Tunnen ainakin yhden homon.
[] Olin uutenavuotena selvinpäin.
[x] Olen käynyt discossa viimeisen puolen vuoden aikana.
[] Olen riidellyt viimeisen kuukauden aikana.
[] Minulla on paljon kavereita.
[] Olen onnellinen.
[] Olen itkenyt viimeisen 24 tunnin aikana.
[x] Tykkään jäätelöstä.
[] Olen lukiossa.
[] Onnennumeroni on 13.
[] Olen ollut ihastunut opettajaani.
[] Minulla on sininen hiiri.
[] Minulla on musta koira.
[] En tiedä, onko minulla hiirtä tai koiraa.
[x] En aina jaksa tehdä läksyjäni.
[] Todistuksessa minulla oli käytös 10.
[x] Juon monta litraa päivässä.
[x] Pidän maidosta.
[x] Olen allerginen eläimille.
[] Olen allerginen ruoka-aineille.
[] Minun pitäisi olla nyt koulussa.
[x] Tämä on tyhmä.
[] Ulkona on pimeää.
[x] Pelkään pimeää.
[] Jompikumpi vanhemmistani on kuollut.
[x] Meillä ei ole akvaariota.
[x] vanhemmillani on iso talo. (riippuu mikä on iso)
[] Asun omakotitalossa.
[x] Asun kerrostalossa.
[] Asun rivitalossa.
[] Juon kahvia.
[] Pidän kahvista.
[x] Tiedän missä on Ähtäri.
[] Olen käynyt Ähtärissä.
[] Ähtäri on kiva paikka.
[] Asun Ähtärissä.
[] Joku tuttuni asuu Ähtärissä.
[] Minulla ei ole hölkäsen pöläystäkään missä on Ähtäri.
[x]Meillä on kannettava tietokone.
[] Ja webkamera!
[] Osaan keittää kahvia.
[] Minulla on ankara kasvatus.
[] Minulla on duffelitakki.
[x] Ei ole kauniimpaa kuin myrskyn jälkeinen sää...
[] Elokuvien "The End"-tekstit ärsyttävät.
[] Keittiömme kaapissa on hienoja lautasia.
[] Minulla on ulkomaalaiset sukujuuret.
[] Taulut ovat rumia.
[x] En ole katsonut ikinä minkään elokuvan lopputekstejä alusta loppuun.
[] American Piet ovat hyviä.
[x] Tämä on pisin tekemäni rastikysely.
[x] Tämä on hölmöin tekemäni rastikysely.
[x] Minulla on digitaalikamera.
[] Juon teetä.
[] Vihreä tee on parasta.
[] Tykkään Sims-peleistä.
[] Ostan jatkuvasti kaikkea rojua.
[] En ikinä laittaisi jalkaani toppahousuja.
[] Minulla on rotta.
[] Olen pitänyt rottaa sylissä.
[x] Rotat ovat inhottavia.
[x] Minulla on kiire.
[] Muut ovat nukkumassa.
[] Olen aamuvirkku.
[x] Eipäs kun iltavirkku.
[x] Minusta ei saa kaunista tekemälläkään.
[] Minua on sanottu kauniiksi.
[] Vatsani on kipeä.
[x] En aio mennä tänään kouluun.
[x] Säälikää mua!
[] Minulla on veli ja sisko.
[x] Olen keskimmäinen lapsi.
[] Hahaa, mulla on pikkusisko!
[x] Serkkuja minulla on yli 20.
[x] En tiedä montako pikkuserkkua minulla on.
[x] Mutta sen voin sanoa että paljon.
[] Minulla ei ole ystäviä, ei edes kavereita, olen onneton!
[] Pidän äidinkielestä.
[] Olen hyvä äidinkielessä.
[] Huomasin tässä jo monta kieliopillista virhettä.
[] Olen puhunut tänään puhelimessa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[] Purukumi on tippunut suustasi kun en ole puhunut.
[x] Olen nähnyt Matrixin.
[] Enkä vieläkään tajua sitä.
[] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[] Olen syönyt ötökän 5€ tai vähemmästä.
[x] Muut ovat sanoneet minua hitaaksi.
[x] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[] Olen vahingossa saanut jotain syttymään tuleen.
[x] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita kännissä.
[x] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[] Olen juossut golfkärryn rengasta päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[x] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuoliltani.
[x] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä.
[x] Olen kiva.
[x] Olen varmasti.
[x] Äläkä väitä vastaan

Olet:

[]Ala-Asteella
[]Ylä-Asteella
[]Lukiossa
[]Amiksessa
[x]Jossain muussa

[x]Blondi
[]Brunetti
[]Punapää
[]Jokin muu

[]Alle 150 cm
[]150-160 cm
[x]160-170 cm
[]Yli 170 cm

[x]Pitkähiuksinen
[]Lyhythiuksinen
[]Puolipitkähiuksinen
[]Kiharahiuksinen
[x]Suorahiuksinen

[]Laiha
[]Normaalipainoinen
[x]Pullea

[] alle 15
[x] yli 18
[x] rakastunut
[] alipainoinen
[] pissis
[] gootti
[] kadehdittu
[x] lapsirakas

[x] Nirso.
[] Julma.
[x] Ystävällinen.
[x] Avulias.
[x] Pelottava.
[] Hirvittävä.
[x] Nautiskelija.
[x] Hassu.
[x] Tyhmä.
[] Liikunnallinen.
[] Ruskettunut.
[x] Blondi.
[] Vitsinkertoja.
[] Rasisti.
[] Kaunis.
[] Addikti.
[] Alkoholisti.
[] Materialisti.
[] Kaikkien kaveri.
[] Vihamielinen.
[] Pitkä.
[x] Ainutlaatuinen.
[] Yksinäinen.
[] Turhamainen.
[x] Yksinkertainen.
[x] Hyvä kokkaamaan.
[] Perfektionisti.
[] Negatiivinen.
[x] Positiivinen.
[] Helppo suuttumaan.
[] Pitkävihainen.
[x] Rohkea.
[x] Sairas.
[x] Avoin kaikelle.
[x] Avoliitossa.
[] Sinkku.
[] Äiti.
[x] Serkku.
[x] Elossa.

[] mustasukkainen
[] temperamenttinen
[x] hiljainen
[] laiska
[x] helposti innostuva
[x] itsepäinen
[] hyvä kielissä
[x] huonosti ruskettuva
[x] tuhlaajatyyppiä
[] muodinmukainen
[] elokuvafriikki
[] äidinkieliperfektionisti
[x] riippuvainen jostain

[x] Suudellut miestä
[x] Suudellut naista
[x] leikannut itse hiuksiani
[x] syönyt mustekalaa
[] yrittänyt itsemurhaa
[] käyttänyt itseruskettavaa
[] ollut vähintään 2 päivää syömättä mitään
[] tehnyt abortin
[x] pitänyt kotibileet
[x] muuttanut pois kotoa
[x] tehnyt itse toffeeta
[] saanut 10 historiankokeesta
[] unohtanut lempipaidan jonnekin
[x] käyttänyt Playboypupu -vaatteita
[x] tuntenut olevani rakastettu
[x] ollut tyytyväinen itseeni
[x] ollut ylpeä isästäni tai äidistäni
[] varastanut vanhemmiltani
[x] tuntenut todellista rakkautta
[x] ollut epäitsekäs
[x] antanut toiselle ihmiselle jotain mikä merkitsi minulle todella paljon
[x] näyttänyt todellisen minäni jollekin ihmiselle
[] ajanut autoa humalassa
[] saanut sakkoja
[] rikkonut toisen omaisuutta koska olin kateellinen
[] yrittänyt rikkoa jonkun suhdetta
[] rikkonut jonkun suhteen
[] ajatellut toista miestä seksin aikana
[] suunnitellut kokeilevani huumeita
[] kokeillut huumeita
[] tippunut talon katolta
[] kiivennyt/ hypännyt parvekkeelta alas
[] joutunut elämään ystävän/omaisen itsemurhan
[x] itkenyt onnesta
[] lähettänyt mummolle ystävänpäiväkorttia
[x] sanonut jollekin sisarukselle rakastavani häntä
[x] kuullut vanhempien riitelevän
[] joutunut fyysisen väkivallan uhriksi
[] pelännyt omaa poika-/tyttöystävää
[x] hävennyt omaa vartaloani
[] käyttänyt samoja sukkia 3 päivää putkeen
[] kertonut äidilleni rakkaushuolistani
[] heitellyt pikku kiviä ikkunaan
[] antanut ruusun vastakkaisen sukupuolen edustajalle
[] syönyt litran jäätelöä kerralla
[x] kärsinyt unettomuudesta
[x] hajottanut tietokoneen
[] nuollut kermavaahtoa jonkun keholta
[x] ladannut netistä musiikkia
[] pitänyt piratismia varkautena
[] juossut poliisia pakoon
[x] kirjoittanut WC:n seinään jotain
[] kuvitellut vastaantulevia alasti
[] matkustanut pummilla junassa tai metrossa
[x] hävennyt omaa poika-/tyttöystävää
[x] itkenyt yksinäisyydestä
[] ostanut alaikäiselle alkoholia
[] ostanut alaikäisenä alkoholia
[x] miettinyt millaista olisi olla joku toinen
[x] soittanut pilapuheluita
[] tippunut jäihin
[] uinut avannossa
[x] pelännyt hammaslääkäriä
[x] lukenut Aku Ankkaa ja pitänyt siitä
[] koittanut nostaa omaa painoa penkistä
[] ollut TV:ssä
[x] ollut sanomalehdessä
[] kirjoittanut sanomalehteen
[x] suudellut jotakuta ja katunut sitä
[] kirjoittanut päiväkirjaa
[] polttanut sikarin
[x] halannut samaa sukupuolta olevaa ihmistä
[x] ollut rakastunut/ihastunut
[x] saanut potkut
[] karannut kotoa
[] tullut pidätetyksi
[x] suudellut tuntematonta
[] ollut sokkotreffeillä
[x] valehdellut ystävälle
[x] lintsannut koulusta/työstä
[] nähnyt jonkun kuolevan
[x] lentänyt lentokoneessa
[x] oksentanut baarissa
[] nähnyt osan itsestäni palavan
[] syönyt sushia
[] ollut väkivaltaisessa suhteessa
[x] ottanut särkylääkettä
[x] tehnyt lumienkelin
[] pitänyt tee-kutsut
[x] rakentanut hiekkalinnan
[x] hypännyt vesilätäkköön
[] ollut naamiaisissa
[x] hypännyt lehtikasaan
[] istunut reessä
[x] huijannut pelissä
[x] ollut yksin
[x] nukahtanut koulussa/töissä
[] käyttänyt vääränlaista henkkaria
[x] katsonut auringonnousua
[x] katsonut auringonlaskua
[] ollut mukana maanjäristyksessä
[] koskettanut käärmettä
[] nukkunut tähtien alla
[x] tullut kutitetuksi
[] tullut ryöstetyksi
[x] voittanut kilpailun
[x] kävellyt/ajanut päin punaista liikennevaloa
[] ollut auto-onnettomuudessa
[x] tuntenut itseäni ulkopuoliseksi
[] syönyt kokonaisen jäätelö-paketin yhden yön aikana
[x] inhonnut ulkonäköäni
[] ollut riippuvainen keltaisista muistilapuista
[x] ollut eksynyt
[x] uinut meressä
[x] itkenyt itseni uneen
[x] leikkinyt poliisia ja rosvoa
[x] maksanut ruuasta pelkillä kolikoilla
[] tehnyt itselleni jotain sellaista mikä on jäänyt kaduttamaan
[x] soittanut pilaria/häläriä
[x] tanssinut sateessa
[x] kirjoittanut kirjeen joulupukille
[x] katsonut auringonlaskua jonkun sellasen kanssa kenestä välitän
[x] puhaltanut kuplia
[] sytyttänyt tulen rannalla
[x] pilannut juhlan
[x] saanut toteutettua toiveeni
[] hypännyt sillalta
[x] syönyt kissan-/koiranruokaa
[] sanonut vieraalle ihmiselle että rakastan häntä
[] suudellut peiliä
[x] laulanut suihkussa
[x] uneksinut että menen naimisiin jonkun kanssa
[] ollut cheerleader
[x] istunut katolla
[] huutanut niin paljon etten saa henkeä
[] puhunut puhelimessa enemmän kun yhdeksän tuntia putkeen
[x] valvonut koko yön läpi
[] ollut viikon ajan käymättä suihkussa
[x] poiminut omenan puusta ja syönyt sen heti
[x] kiipeillyt puussa
[] ollut lautamajassa
[x] leikkinyt kanaa
[x] kalastanut kalan
[x] saanut perhosen kiinni
[x] nauranut niin paljon että itkin
[x] itkenyt niin paljon että nauroin
[x] luntannut tai huijannut kokeessa
[] omistanut Britney Spearsin cd:n
[x] unohtanut jonkun nimen
[x] nukkunut alasti
[x] pyörtynyt
[x] lyönyt jotakuta/jotakin
[] itkenyt metro-asemalla
[x] varastanut
[x] puhunut ventovieraan kanssa enemmän kuin 5 min
[] antanut enemmän kuin 50e kodittomalle henkilölle
[] syljeskellyt jonkun päälle
[x] ollut mustasukkainen
[] Ratsastanut kamelilla
[x] Harjannut kissaa
[] Ollut jälki-istunnossa
[x] Lyönyt kaveria
[] Halannut naapuria
[] Juonut samppanjaa
[] Heittänyt televisiota ikkunasta
[x] Yöpynyt hotellissa
[] Käynyt Amerikassa
[x] Käynyt Puuhamaassa
[x] Polskutellut Serenassa
[x] Valehdellut äidilleni
[] Ollut musiikkivideossa
[] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x] Sanonut "rakastan sinua"
[] Stripannut
[] Tanssinut sylitanssia
[x] Ollut rippileirillä
[x] Nukkunut villasukat jalassa
[] Pissinyt yli 8 vuotiaana housuun
[x] Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[x] Mokannut kotitalouden tunnilla
[] Tehnyt yli 80 euron kännykkälaskun
[x] Leikannut koiran kynsiä
[] Pessyt vauvan pyllyä
[x] Ollut päivän syömättä mitään
[] Ajanut traktorilla
[x] Tilannut taksia
[] Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[] Ajanut viiksiä
[x] Soittanut pilapuhelua
[x] Rikkonut lupaustasi
[] Ollut moottoripyörän kyydissä
[x] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[] Soittanut seksilinjalle
[] Haukkunut hoppareita
[x] Gallerian VIP
[] työtön
[] rappiolla
[] ihkudaa
[] syönyt multaa
[] pelannut spritismiä
[] ollut lavatansseissa
[x] syrjäytynyt
[] kinesteettinen
[x] vähän outo
[] täyttänyt tälläisiä ainakin sata
[] katsonut uutiset tänään
[] lukenut Aku Ankkaa kuukauden sisällä
[x]häiriintynyt
[] onnellinen
[x] hypännyt katolta
[] ajanut volkkarilla
[] ollut pokemessuilla
[x] täysi-ikäinen
[] juonut lasillisen ruokaöljyä
[] osallistunut Canon-kilpailuun
[x] tyhmä
[x] ostanut jotain kallista, mitä en tarvitse
[] masokisti
[x] viherpiipertäjä
[] vasenkätinen
[x] mökkihöperö
[] haastanut riitaa grilli/taksijonossa
[] lentänyt baarista
[] jutellut pulsujen kanssa
[x] ruokkinut lintuja
[x] leikannut varpaankynsiä
[x] juossut juoksumatolla
[] kerännyt autojen rekisterinumeroita
[x] käynyt Zoolandiassa
[x] heittänyt puhelimen seinään
[] Soittanut bassoa
[] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[x] Kuunnellut klassista musiikkia
[] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x] Röyhtäissyt ruokapöydässä
[x] Koskenut sähkölankaan
[] Nielaissut jääpalaa
[x] Tippunut ponin selästä
[] Haukkunut hevareita
[] Ollut vaahtobileissä
[] Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Oksentanut ruusupuskaan
[] Vilautellut julkisilla paikoilla
[] Halannut julkkista
[x] Itkenyt ilman mitään syytä
[x] Laskenut pulkalla katolta
[x] Nostanut lippua salkoon
[x] Ollut järjestämässä discoa
[] Saanut turpaan tuntemattomalta
[] Matkustanut peräkontissa
[x] Siivonnut lattialta oksennusta
[] Kävellyt yli 10cm koroilla
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[] Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x] Nähnyt kaupassa julkkista
[x] Pelännyt hämähäkkejä
[] Kirjoittanut Reginaan
[x] Ollut puolukassa
[x] Rakastunut
[] Poistanut punkkia
[x] Pitänyt stringejä
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule
[] Hypännyt 10 metristä pää edellä
[] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[] Ajanut mopolla päin pensasta
[x] Seisonut hevosen selässä
[x] Käynyt navetassa
[] Kokeillut vanhusten vaippoja
[] Esittänyt Güntheria
[] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[x] Tuntenut mielisairasta
[] Hypännyt benjihyppyä
[] Ollut yksin lentokoneessa
[x] Eksynyt kaupungille
[] Hävittänyt laukkua Linnanmäellä
[] Koulussa tiputtanut terveyssidettä lattialle
[x] Laulanut mikrofoniin
[] Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[x] Nielaissut purukumia
[] Ollut/vieraillut vankilassa
[x] Itkenyt itseäsi uneen
[] Ajatellut itsemurhaa
[] Tykännyt The Rasmuksesta
[x] Täyttänyt 14 vuotta
[] Käynyt psykiatrilla
[x] Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[x] Seurustellut
[x] Ollut alipainoinen
[] Käyttänyt narubikineitä
[x] Laihduttanut
[] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[] Juonut Hyla-maitoa
[x] Ollut krapulassa
[] Fanittanut RAW:ta
[x] Hengittänyt heliumia
[] Käyttänyt ripsentaivutinta
[] Juonut venäläistä valkoviiniä
[x] Tehnyt heräteostosta
[x] kävellyt lasiovea päin
[] kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[] Kirjoitan vain etusormillani.
[x] yllättänyt itseni kuolaamasta.
[] vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[] kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[] Lintsannut koulusta yli 5 päivää putkeen
[x] Saanut linnunpaskaa päähäsi
[] Ihastunut kaveriisi (samaa sukupuolta)
[] Ihastunut kaveriisi (eri sukupuolta)
[] Haukkunut kaveria ja tämä kuullut sen
[] Katsellut S/M kuvia tai videoita
[] Laittanut huomaamatta aivan liian tummaa meikkivoidetta
[] Sylkäissyt valmistamaasi ruokaan
[] Mennyt väärään bussiin ja päätynyt tuntemattomaan paikkaan
[x] Käynyt pornokaupassa
[] Rikkonut kaupassa (arvokkaan) esineen
[x] Tappanut jonkin elävän olennon
[] Aloittanut päättömän juorun
[] Oksentanut jonkin henkilön päälle
[] Jäänyt kaapin alle tämän kaatuessa
[] Ollut Demi-lehdessä
[] Lähettänyt kirjoituksesi Seiskaan
[] Jäänyt auton alle
[] Saanut suuria vammoja harrastaessasi seksiä
[] Luullut että kissat ovat tyttöjä ja koirat poikia
[] Puhaltanut ison purkkapallon joka on läsähtänyt naamallesi
[] Ostanut päähänpistona hyvin kalliin asian
[x] Ajanut alaikäisenä autoa
[] Esittänyt polttavasi tupakkaa (siis oikeasti imemättä savuja)
[] Ollut jonkun ystävä vain säälistä
[x] Laskenut 1 + 3 tyylisiä laskuja väärin
[] Soittanut toisen kännykästä salaa kaukopuheluita
[] Haukkunut demi.fin lyttyyn
[] Mennyt naamiasiasussa juhliin, jotka eivät ollutkaan naamiaiset
[] Lihottanut itseäsi tarkoituksella
[] Harrastanut ryhmäseksiä
[] Käynyt habbossa yli 15-vuotiaana
[] Leikkinyt jonkun muun maalaista
[] Ihastunut äitisi/isäsi kaveriin
[x] Pyörtynyt
[x] Ommellut itse vaatteen joka meni heti rikki
[] Syönyt niin paljon että oksentanut tahattomasti
[] Syönyt niin paljon että oksentanut tahallisesti
[] Uskonut joulupukkiin yli 10-vuotiaana
[] Masturboinut julkisella paikalla
[] Mennyt kouluun yli 5 tuntia myöhässä
[] Oikeasti toivonut läheisesi kuolemaa
[] Itkenyt ilosta katsoessasi komediaa
[] Itkenyt surusta katsoessasi komediaa
[] Näytellyt tv-sarjassa
[] Näytellyt elokuvassa
[] Laulanut kotona niin lujaa että joku on tullut valittamaan
[x] Kaatanut juoman jonkun toisen ruuan päälle
[x] Juonut pirtua
[] Myynyt pusuja pusukopissa
[] Harrastanut seksiä säälistä
[x] Toivonut asuvasi Afrikassa
[] Syönyt pelkkää ketsuppia
[x] Kävellyt suoraan jotain tuntematonta ihmistä päin
[] Valmistanut hapollista maitoa ja juonut sitä
[x] Maistanut lemmikin ruokaa
[] Esittänyt jollakin lailla vammautunutta
[] Soittanut hätänumeroon
[x] Nukkunut pommiin
[] Syönyt muurahaisen
[x] Värjännyt hiukset
[x] Ollut blondi
[] Haistatellut vitut
[x] Tehnyt läksyt kunnolla
[x] Saanut 4:n
[x] Viskonut omenoita
[x] Ratsastanut
[x] Lävistellyt
[] Ollut putkassa
[] Nukkunut roskiksessa
[x] Tehnyt rikoksen
[x] Paiskonut tavaroita
[x] Kuunnellut Himiä
[] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
[x] Lintsannut
[] Juonut kusta
[] Käyttänyt huumeita
[] Kuunnellut Antti Tuiskua
[x] Ollut lentokoneessa
[x] Muuttanut
[x] Tilannut tuotteita netistä
[] Seonnut Marilyn Mansoniin
[x] Soittanut kitaraa
[] Varastanut posteja laatikosta
[x] Lyönyt vetoa
[] Poseeranut alasti
[] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[x] Lukenut seiskaa
[] Pelannut Harry Potteria
[] Vittuillut vanhemmille
[] Väärentänyt kokeeseen nimen
[x] Juossut pakoon ampiaisia
[x] Pyytänyt anteeksi
[] Istunut koneella jopa 14h putkeen
[x] Soittanut pilapuheluja
[x] Nukkunut sohvalla
[x] Nukkunut puun alla
[x] Ollut sairaalassa
[x] Juossut alasti ulkona
[] Hypännyt ikkunasta ulos
[x] Pudonnut hevosen selästä
[] Omistanut hämähäkin
[x] Saanut 10:n kokeesta
[x] Kiroillut ruokapöydässä
[] Polttanut levyjä
[x] Harrastanut liikuntaa
[x] Näytellyt
[x] Nukkunut päivällä
[] Ostanut tupakkaa
[] Polttanut talon/pientalon
[x] Grillannut
[] Nähnyt teurastettuja sikoja
[] Ollut Linnanmäellä
[] Uskonut horoskooppeihin
[] Käyttänyt vanhempien korttia
[] Syönyt matoja
[] Raiskannut
[x] Hyppinyt katolla
[] Eksynyt ostoksilla
[x] Matkustanut junalla
[x] Nukkunut bussissa
[] Ratsastanut aasilla
[] Oksentanut lautaselle
[x] Käyttänyt sukkahousuja
[x] Selaillut kaupan lehtiä
[] Katkaissut luita
[] Lukenut siskon/veljen viestit
[] Ostanut huumeita
[] Vaihtanut vauvan vaipat
[x] Imenyt verta
[x] Pyörtynyt
[x] Pelotellut ihmisiä
[x] Nukahtanut tietokoneen ääreen
[] Harrastanut tanssia
[] Perustanut bändin
[] Nähnyt kaupassa julkkiksen
[] Olen seurannut Big Brother-ohjelmaa
[] Huomaan usein että ihmisillä on samanlaisia vaatteita kuin minulla
[x] En halua herättää huomiota
[x] Olen seurannut OC:tä tai salkkareita
[x] Minulla ei ole mitään erityistä tyyliä
[x] Musiikkimakuni perustuu siihen mitä radio ja musiikkikanavat soittaa
[x] En tuo mielipiteitäni helposti esille
[] Seuraan tositeevee-ohjelmia
[] Seuraan muotia
[] Justin Timberlaken Sexyback on hyvä
[] NRJ-soittaa lähes ainoastaan hyvää musiikkia
[] Ihailen Hollywood-tähtiä
[] Haluan matkustaa USA:aan
[] Unelmamieheni/naiseni on blondi ja sinisilmäinen
[x] En herätä huomiota
[x] En irkkaa, mutta olen Galleriassa
[x] Parhaat ystäväni ovat kaikki samaa sukupuolta kuin itse olen
[] Suhtaudun varautuneesti lesboihin
[] Suhtaudun varautuneesti homoihin
[x] Olen hiljainen tuntemattomien ihmisten seurassa
[x] Minun on vaikeaa luoda kontakteja
[x] Minun on vaikeaa luoda uusia ystävyyksiä
[] H&M on lempivaatekauppani
[x] En mielelläni osallistu näytelmiin/esityksiin, tai mihinkään, jossa pitäisi olla esillä
[x] Vihaan/vihasin sitä kun koulussa pitää lukea esitelmä/aine ääneen luokalle
[x] Seuraan tai olen seurannut Lost-sarjaa
[] Johnny Depp on hot
[] Orlando Bloom on hot
[] uskon joulupukkiin
[x] Mulla on mese
[] Käytän paljon raitapaitoja
[x] Käytän lähes ainoastaan farkkuja
[] Käytän huulikiiltoa
[x] Omistan vaaleansiniset farkut
[] Bilevaatteeni ovat minihame ja toppi
[] Otan itsestäni peilin kautta kuvia
[] Käytän <3-merkkejä
[] Laitan usein monta huutomerkkiä
[] En välitä isoista kirjaimista
[] En osaa yhdyssanoja
[] Teen paljon kirjoitusvirheitä
[] Käytän xD-merkkiä
[] Mesen hymiöt on kivoja
[] IRC-Gallerian hymiöt on kivoja
[] Minulla on suurin osa päiväkirjastani tällaisia testejä/kyselyitä
[] Ihkuboksissani on laulunsanat
[] Suurin osa niiden yhteisöjen nimistä joissa olen ovat lauseen pituisia
[x] Käytän paljon hymiöitä teksteissäni
[] Mesessä aloitan keskustelun "Moi" ja "Miten menee" yms.
[] Minulla on mesessä kirjainhymiöitä


Kotonani on:

[x] ainakin yksi kenkäpari
[x] monta tyynyä
[] stabiloja
[x] paksuja tusseja
[x] kynäkori
[x] pitkä matto
[x] leveä matto
[] räikyvän väriset verhot
[] siniset verhot
[x] sotkuinen pöytä
[x] yksi siisti pöytä
[x] televisio
[x] radio
[x] mp3 soitin
[x] hiusharja
[x] satoja ponnareita
[x] roskia
[x] tyhjä karkkipussi
[x] limupullo
[x] juomalaseja
[x] ripsiväri
[x] kajaali
[x] johtoja
[x] kännykän laturi
[x] kirjoja
[] Aku Ankka -lehtiä
[x] taulu
[] omia piirustuksia
[] Raamattu
[x] bikinit
[x] valokuvankehykset
[x] valokuva-albumi
[x] huulikiilto
[] pinkki huulipuna
[x] suuri nallepehmolelu
[x] paljon pieniä pehmoleluja
[x] reppu
[x] laukkuja
[] stringit lattialla
[] epilaattori
[x] lankarullia
[x] virkkuukoukku
[x] koriste-esineitä
[x] simpukoita
[] suitsukkeita
[] voodoo-nukkeja
[x] ikkuna
[x] ovi
[] helmiverhot
[x] tietokone
[] dvd-soitin
[] dvd-levyjä
[x] cd:itä
[x] kännykkä
[x] luomivärejä
[x] yöpöytä
[x] 2 lamppua
[x] ampianen
[] hyttysiä
[x] kärpänen
[x] likaiset sukat
[x] kalevalakoru
[] itsepiirtämäni kuva kehyksissä
[x] sänky
[] nojatuoli
[] kokolattiamatto
[] pinkit lakanat
[] kukkalakanat
[] verinen lakana
[] vanha niistopaperi
[x] kasveja
[] raikas ilma
[] sipsipussi
[x] sotkuinen vaatekaappi
[] helmikaulakoru
[x] kamera
[x] kokovartalopeili
[x] pieni peili
[] monta värikästä vyötä
[x] nahkatakki
[x] suoristusrauta
[x] hiustenkiharrin
[x] sakset
[x] puukko
[x] lompakko
[x] bussikortti
[x] pankkikortti
[] päiväkirja
[x] tyhjä huulirasva
[x] vaseliini
[x] patteri
[x] 4 kaukosäädintä
[x] paperia
[x] nenäliina
[x] pölyä
[] omenanraato
[x] kynsilakkapurkkeja
[x] kynttilöitä ja tuikkuja
[] lyhty
[] kristallikruunu
[] v. punainen lamppu
[x] ihan tavallinen kattolamppu
[] auringonvaloa
[x] kuuma
[] kylmä
[] viileähkö
[] lämmin
[x] terotin
[x] penaali
[x] siteitä
[x] hiuslakkaa
[x] askarteluvälineitä
[x] sotkuista
[ ] siistiä
[x] viihtyisää
[x] kotoisaa
[] tylsää
[x] hämärää


Oletko koskaan:

[x] saanut kymppiä kokeesta
[x] saanut nelosta kokeesta
[] uinut avannossa
[x] käynyt Lontoossa
[] mennyt vahingossa väärään junaan
[] katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[] diggaillut Spice Girlsiä
[x] tehnyt runoa
[x] lyönyt jotakuta
[x] ollut lempiartistisi keikalla
[] harrastanut balettia
[] ollut kirpparilla myymässä
[x] löytänyt kadulta rahaa
[x] ollut vähällä jäädä auton alle
[x] värjännyt hiuksiasi
[] sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[] matkustanut pummilla
[] tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[] ollut yksin leffassa
[x] ollut kielikurssilla
[x] suudellut
[x] seurustellut
[] alkanut venäläistä postia
[] kokeillut nyrkkeilyä
[x] kierinyt alasti lumikinoksessa
[x] voittanut arvonnassa
[x] pyörtynyt
[x] juonut kännejä
[] haaveillut näyttelijän urasta
[] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] lukenut dekkaria
[x] menettänyt läheistä ihmistä
[] ollut isosena jollain leirillä
[] käyttänyt minihametta
[x] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] tuntenut itseäsi yksinäiseksi
[] tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[] ollut katsomassa oopperaa
[] harrastanut näyttelemistä
[x] lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] neulonut lapasia
[] katsonut Stand by me-leffaa
[] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[x] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] syönyt pizzaa aamupalaksi
[x] ollut ambulanssin kyydissä
[] ollut poliisiautossa
[x] omistanut lemmikkieläintä
[] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[] soittanut/laulanut bändissä
[x] ajanut autoa
[] ajanut mopoa
[x] saanut aivotärähdystä
[] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[] maalannut taulua
[x] ollut yli kuukautta pois kotoa
[x] ollut kesätöissä
[x] unohtanut parhaan kaverisi syntymäpäivää
[x] ollut festareilla
[x] luntannut kokeessa
[x] saanut ampiaisenpistoa
[x] saanut murtumaa
[] antanut rahaa katusoittajalle
[] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[] Hyppinyt sängyllä niin että se on räsähtänyt
[x] Kiroillut pienempien kuullen
[] Laulanut hississä
[x] Laulanut suihkussa
[] Laulanut luokassa
[x] Syönyt karkkipussia päivässä
[] Hajoittanut vahingossa tv:n
[x] Leikannut veitsellä viillon sormeen
[] Ommellut ompelukoneella sormeen
[x] saanut 1 cm kokoista tikkua varpaaseen
[] syönyt kärpäsen


Mielestäsi:

[]Paris Hilton on kauneuden perikuva
[x]Ei, vaan rumuuden
[]Green Dayn laulaja on söpö
[]Natasha Bedingfield on hyvä
[x]Britney Spearsilla menee jo vähän yli
[]Suomessa on ihana asua
[]Ranska on kaunis maa ja kieli
[]Lontoo on mahtava kaupunki
[]Englanninkieli on helppoa
[]Ruotsi on hyvä maa
[]Ruotsalaiset on ärsyttäviä
[x]Musta väri vaatteissa tekee ihmisestä synkän ja surullisen näköisen
[]Keltainen on ihanan pirteä väri
[]Punainen on kaunein väri
[x ]Sininen väri antaa rauhallisen olon
[]Harmaa on ruma väri
[]Oranssi on kaikkein hienoin väri

Horoskoopiltasi:

[x]Kauris
[]Vesimies
[]Kalat
[]Oinas
[]Härkä
[]Kaksonen
[]Rapu
[]Leijona
[]Neitsyt
[]Vaaka
[]Skorpioni
[]Jousimies

Luonteeltasi:

[x]Puhelias
[x]Ujo
[]Itsenäinen
[]Seurallinen
[]Tulinen
[x]Rauhallinen


Sinulla on / Omistat:

[x]Poikaystävä
[]Tyttöystävä
[x]Pikkuveli
[]Pikkusisko
[x]Isoveli
[]Isosisko
[]Äitipuoli
[]Kaksoissisar
[x]Bestis
[]Oma asunto
[x]Oma tietokone
[]Oma teevee
[x] mitaleja
[x] älyä
[] purkka suussa
[] yksinäistä
[] kurkku kipeä
[] lapsi mahassa
[] huono päivä
[] hyvä päivä
[] ihana päivä
[] Nalle Puh matto(ja)
[] kaksi ovea huoneessasi
[x] roskis täynnä
[] äitiä ikävä
[] ruokaa edessäsi
[] radio päällä
[] lamppu palanut huoneestasi
[x] elämän
[x] meikkejä
[x] peilin
[x] lompakon
[x] pankkikortin
[] mopon
[x] pyörän
[] skootterin
[] moottoripyörän
[] kevytmoottoripyörän
[x] frisbeen
[] johonkin autopeliin kuuluvan ratin ja polkimet
[] Bratz-nukkeja
[] Barbie-nukkeja
[] digimoneja
[] beyblade-kamaa
[] tanssimaton esim. stepmaniaan
[] diabolon
[] jotain tavaraa, jota en tiedä mitä se on
[] skeittilaudan
[] pop/rock-koulukalenterin
[] Demin kalenterin
[] Witch-kalenterin
[x] jonkun muun kalenterin
[] pornolehtiä
[] Demi-lehtiä
[] Suosikki-lehtiä
[x] Cosmopolitan-lehtiä
[] Mix:in lehtiä
[] Witch-lehtiä
[] Sinä&minä-lehtiä
[] Girls-lehtiä
[] Regina-lehtiä
[] Vogue-lehtiä
[] Apu-lehtiä
[] Seiska-lehtiä
[] Katso!-lehtiä
[] animelehtiä
[x] jotain muita lehtiä
[] koulukirjoja
[] koulurepun
[x] lemmikin
[x] ihana perhe
[x] paljon valokuvia
[] aina karkkia jemmassa
[x] kuvat irc-galleriassa
[] ihan uusi kännykkä
[] paljon dvd-elokuvia
[] yli 5 farkut
[] todella paljon vöitä
[x] pitkät hiukset
[] papukaija tai undulaatti
[] rakennekynnet
[] "alistajalasit"
[] lakatut varpaankynnet
[] farkkuminihame
[x] vähintään 3 tätiä

Tällä hetkellä:

[] on nälkä
[x] väsyttää
[] on krapula
[] musiikki soi
[] tv on päällä
[] joku puhuu
[x] huoneessa on jokin eläin
[] joku tiirikoi varmaan ovea...
[] on viikonloppu
[] olen pirteä kuin peipponen
[] on kylmä
[x] on kuuma
[x] joku asia ärsyttää
[] olet yksin
[] olet yleisellä koneella
[] haluaisin kuolla
[x] olen onnellinen
[] minulla on liikaa energiaa
[] tahtoisin tappaa jonkun henkilön
[] itkettää
[] olen meikannut
[] olen tylsistynyt
[] ulkona paistaa aurinko
[] haluaisin lähteä shoppailemaan
[] odotan jotain tiettyä päivää


Pitäisi:

[x] siivota
[x] laittaa ruokaa
[x] käydä kaupassa
[] katsastaa auto
[] maksaa laskuja
[x] etsiä elämä
[x] päästä rantakuntoon
[] heittää kannat kattoon
[x] lukea jokin kirja loppuun
[] lähettää sähköpostia
[] laittaa uusia kuvia galleriaan
[] ostaa kissanhiekkaa
[x] viedä koira lenkille
[x] mennä nukkumaan
[x] vähentää koneella istuskelua
[] tehdä remonttia
[x] mennä parturiin
[] hyppiä tasajalkaa


Kotonasi / Sinulla on:

[] vaal.pun vaatteita
[] julkkisten nimikirjoituksia
[] Kirkan levy
[] Kaj Stenvallin tauluja
[] ruoska
[x] leipää
[] käsiraudat
[x] epämääräisiä esineitä
[x] nahkatakki
[x] sohvakalusto
[] Arabian astioita
[] kummilusikka
[x] hiirimatto
[x] Nalle Puh-pehmo
[x] pakkomielteitä
[x] suuret suunnitelmat
[] komeat näköalat
[] kaakaoriippuvuus
[] fanipaita
[] todella iso ego
[x] koira
[] äiti
[x] rumat verhot
[] tölkkikokoelma
[] murtunut joskus käsi/jalka
[] poistettu alimmat kylkiluut
[x] BC-ajokortti
[] pupukorvat
[] jättiarskat
[x] hulluja sukulaisia
[x] järjettömiä ideoita
[] suklaata
[] kirves
[] aapinen
[] makuuhuonekarsastus
[] säkkituoli
[] muki, jossa on nimesi
[] pitkät päällä


Tänään olet:

[x] herännyt
[x] saanut jotain aikaiseksi
[x] käynyt kaupassa
[x] nähnyt äidin tai isän
[] nähnyt kaverisi
[] ryypännyt
[] tervannut keuhkojasi
[x] syönyt salaattia
[] ajanut ylinopeutta
[] hajottanut jotain
[] ollut jossain juhlissa/menossa sellaisiin
[] meikannut
[] korjannut jotain
[] puhunut yksiksesi
[] kiroillut
[x] käynyt ulkona
[] voidellut leipää


Mitä teet nyt:

[] dataan
[] kuuntelen musaa
[] poltan tupakkaa/pilvee
[] dokaan
[] mietin maailman menoa
[] mökötän/angstaan
[] jammailen


Mitä sinulla on päällä:

[x]farkut
[x]toppi
[]pornopuku
[]sukkahousut
[]stringit
[x]rintsikat
[]sukat
[]pusero
[]hame
[]takki
[]kengät
[]mekko


Poltat:

[]L&M vihree
[]L&M punanen
[]L&M sininen
[]smart vihree
[]smart punane
[]smart sininen
[]mallu vihree
[]mallu punanen
[]mallu light
[]nortti
[]käärin ite
[]5-10 pvä
[]10-15 pvä
[]15-20pvä
[]enemmän kuin edelliset luvut
[]aamutupakka päivän kohokohta

Näitä käytät:

[] Geeliä
[x] Muotovaahtoa
[x] Shampoota
[x] Hoitoainetta
[] Hiustenkuivaajaa
[] Väriaineita
[} Tehohoitoa
[] Kiiltoaineita

[x] Farkut
[x] Caprit
[x] T-Paita
[x] Toppi
[x] Pitkähihainen
[x] Säärystimet
[x] Legginsit
[] Bikinit
[x] Uikkarit
[x] Sortsit
[] Napapaita
[] Sukkahousut


Näitä syöt:

[] Bonbons
[] Tikkarit
[] Vaahtokarkit
[x] Aakkoskarkit
[] Suklaarae
[] Suklaapisarakeksi
[] Irtokarkkipussi
[] Turkinpippurit
[] Jimi patukka
[] Jenkki purukumi
[x] Salmiakki
[x] Laku


Kännykkäsi on:

[x] tekstaamista varten
[x] soittamista varten
[] kuvien ottamista varten
[] paras
[] skrubu
[] uusinta mallia
[] vanhinta mallia
[] tv:n sisältävä huippukänny
[x] Jotain ihan muuta


Kotisi on:

[x] Valoisa
[] Synkkä
[] Värikäs
[] Tumma
[x] Vaalea
[] Kasvihuone
[] Diskotila
[] takallinen
[x] TV:llinen
[x] Radiollinen


Jompikumpi:

[x] Mansikka
[] Mustikka

[] Karkki
[x] Sipsi

[x] Tietokone
[] Fläpperi

[] Pepsi
[x] Coca Cola

[x] Huulikiilto
[] Huulipuna

[] !
[x] ?

[x] :)
[] :(

[] Omena
[x] Banaani

[x] Koti
[] Koulu

[] Sisällä
[x] Ulkona

[x] Tv
[] Tietokone

[] Irc
[x] Mese

[x] Irc-Galleria
[] ii2

[] Kaveri
[x] Ystävä

[x] Kotiruoka
[] Kouluruoka

[x] Mehu
[] Limsa

[] Suklaa
[x] Salmiakki

[] Ketjut
[x] Vyö

[] Panta
[x] Pinnit

[] Kajaali
[x] Ripsiväri

[x] Luomiväri
[] Puuteri

[x] Matikka
[] Äikkä

[x] Luonnontiede
[] Englanti

[x] Musiikki
[] Uskonto

[] Puukässä
[x] Rättikässä

[] Sateenvarjo
[x] Sadetakki

[x] Vauva
[] Lapsi

[x] Nuori
[] Aikuinen

[x] Kännykkä
[] Lankapuhelin

[] Kannettava tietokone
[x] Tavallinen tietokone

[x] Lost
[] Pako

[x] Coca-Cola
[] Sprite

[x] Fanta
[] Mountain-Dew

Oletko ollut:

[] Provinssirock
[] Ruisrock
[] Ilosaarirock
[x] Ankkarock
[] Pipefest
[] Tammerfest
[] Tuska Open Air
[x] Joku muu?


Kenet haluaisit tavata:

[] Jimi Hendrix
[] Jyrki69
[] Kurt Cobain
[] Britney Spears
[] Ville Valo
[] Uniklubin Jussi
[] Jonne Aaron
[] Lauri Ylönen
[] Madonna
[] Bon Jovi
[] Alexi Laiho
[] Gwen Stefani
[] Toni Wirtanen
[] Tarja Turunen

Mitä osaat soittaa:

[] Rumpuja
[] Kitaraa
[] Bassoa
[] Pianoa
[] Osaan laulaa


Miten usein kuuntelet musiikkia:

[] Harvoin
[x] Riippuu päivästä
[] Joka päivä monta tuntia
[] Jatkuvasti, silloin kun on mahdollisuus.


Pidät:

[] Itsestäni
[x] Ystävistäni
[] Seksistä
[] 69- asennosta
[] Anaaliseksistä
[x] Seurustelukumppanistani
[x] Jäätelöstä
[] Juanesista
[x] Työstäni
[] Teeskentelystä
[] Seurustelukumppanin masturboimisen katselemisesta
[] Hevareista
[x] Elämästäni
[] Pornosta
[x] pojista
[x] tytöistä
[x] pojista seksuaalisessa mielessä
[] tytöistä seksuaalisessa mielessä
[] homoista
[] sitruunoista
[] siilistä
[x] juustosta
[] piimästä
[x] siisteydestä
[] kodikkaasta sotkusta
[x] aamun hiljaisuudesta
[] melusta
[] tungoksesta
[x] lumesta
[] lokeista
[] hatuista
[x] eläimistä
[] mudasta
[] oranssista väristä
[x] mökkireissuista
[x] bilettämisestä
[x] takkatulesta
[] rokkaripojista
[] orvokeista
[] vaaleanpunaisista seinistä
[] silkkilakanoista
[] O.C:stä
[] 24:stä
[]C.S.I :stä
[] Huippumalli haussa -ohjelmasta
[x] Salkkareista
[] Diilistä
[] Selviytyjistä
[] Everwoodista
[] Mean Girlsistä
[x] Titanicista
[] Kaunasta
[x] Nemoa etsimässä -elokuvasta
[] Notting Hillistä
[] kissoista
[x] koirista
[x] hevosista
[] liskoista
[] papukaijoista
[] kaloista
[] marsuista
[] hamstereista
[] hiiristä
[] rotista
[] käärmeistä
[] lähes kaikista eläimistä
[x] lapsista
[x] keväästä
[x] talvesta
[x] syksystä
[x] kesästä
[] hiihtämisestä
[x] lentopallosta
[] luistelusta
[] jalkapallosta
[] laulamisesta
[] tanssimisesta
[x] lukemisesta
[] pianonsoitosta
[] kirjoittamisesta
[] piirtämisestä

[] Porkkanalaatikko.
[] Lanttulaatikko.
[] Perunalaatikko.
[x] Makaronilaatikko.
[x] Lasagne.
[x] Pasta.
[x] Hunajakana.
[x] Currykana.
[x] Tonnikalasalaatti.
[x] Kanasalaatti.
[x] Porkkanaraaste.
[x] Appelsiini.
[x] Mandariini.
[x] Päärynä.
[x] Omena.
[x] Suklaa.
[x] Lakut.
[x] Salmiakki.
[] Tikkari.
[] Vaahtokarkki.
[x] Joulukinkku.
[x] Kinkku leivän päällä.
[] Salami.
[x] HK sininen.
[] Perunasalaatti.
[] Italiansalaatti.
[x] Marinoidut grillipihvit.
[] Pippuripihvi.
[x] Hampurilaiset.
[x] Pitsat.
[x] Ananas.
[xo Persikka.
[] Purkka.
[] Mysli.
[x] Murot.
[] Suklaamurot.
[x] Pinaattiletut.
[x] Pinaattikeitto.
[x] Sämpylät.
[x] Ruisleipä.
[] Maksalaatikko.
[x] Chili Con Carne.
[x] Jauhelihakastike.
[x] Peruna.
[x] Sipsit.
[x] Juusto.
[x] Tacot.
[] Tortillat.
[x] Herkkusienet.
[x] Tuorekurkku.
[x] Perunamuussi.
[x] Keksit/piparit.
[x] Kebab.
[x] Katkaravut.
[] Kala

Sinulla on:

[] Sukupuolitauti
[] Ihana ja onnellinen elämä
[] Paljon ystäviä
[] Paljon rahaa
[x] Rumat hiukset
[] Jokin vakava sairaus
[x] Huono itsetunto
[] Oma kämppä
[x] Lemmikki
[x] Parisuhde
[] Vakipano
[] Anoreksia
[] Ystävä joka uskoo Jumalaan


Tahtoisit:

[] Lyödä äitiäni
[x] Lisää rahaa
[x] Lisää ystäviä
[] Lisää valtaa
[] Itkeä
[] Olla lahjakas kuvataiteessa
[] Alkoholia
[x] Osata lentää
[x] Paremman tietokoneen
[] välillä kuolla
[] Olla erakko
[x] Olla kauniimpi/komeampi
[x] Parempaa seksiä
[x] Parempia televisio-ohjelmia
[] Tappaa USA.n presidentin
[x] matkustaa Australiaan
[x] pelata jotain peliä
[x] mennä vessaan
[x] muuttaa
[] käärmeen
[] kirppuja
[] kouluun
[x] ulos
[x] kavereita
[x] ystäviä
[] huutaa
[] itkeä
[x] nauraa
[x] katsella ulos
[x] lopettaa tämän gallupin
[x] tehdä tämän gallupin loppuun
[x] suurperheen
[] olla menestyvä artisti
[x] olla itsevarmempi
[] valmistua lääkäriksi
[x] isot satuhäät
[] asua ulkomailla
[x] lähteä vaihto-oppilaaksi tai au-pairiksi
[] uskaltautua kuntosalille
[] opiskella
[] työskennellä kaupan kassalla
[x] rohkeutta olla oma itseni
[] silikonit
[] viettää vauhdikkaita sinkkuvuosia, joita voi hieman häpeissään muistella vanhempana
[x] hypätä laskuvarjolla


Odotat:

[] kesää
[] kärpäsiä
[] kaveria
[x] tämän gallupin loppumista
[] menkkojasi
[x] pääseväsi ulos
[x] kännykkäsi soivan
[x] rakkautta
[x] ruokaa
[] kasvupyrähdystäsi
[x] maailmanloppua
[] isääsi
[x] kaverisi viestiä

Sinulla on ikävä:

[x] entisiä kavereita
[] tyttö- tai poikaystävääsi
[] syksyä
[] joulua
[] koiraasi
[] kaikkea
[] kouluun
[] viime vuotta
[] hukkaamaasi esinettä
[] parasta ystävääsi

Aikuisena:

[] olen työtön
[] perustan oman firman
[] joudun vankilaan
[x] saan lapsia
[x] menen naimisiin
[] olen onneton
[x] olen onnellinen
[] itken päivittäin
[x] ajan autoa
[x] käyn baareissa
[x] elän sivistyneesti
[] kudon villasukkia
[x] hyppään laskuvarjolla

Pelkotiloja, joita sinulla on:

[] agliofobia (kipukammo)
[x] akluofobia (pimeän kammo)
[] akrofobia (korkeiden paikkojen kammo)
[] arakhnofobia (hämähäkkikammo)
[] atykifobia (epäonnistumisen kammo)
[] dystykifobia (onnettomuuksien kammo)
[x] entomofobia (hyönteiskammo)
[] gamofobia (naimisissa olemisen pelko)
[x] glossofobia (yleisön edessä puhumisen kammo)
[] gymnofobia (alastomuuskammo)
[] hemofobia (verikammo)
[] hodofobia (maantiellä matkustamisen kammo)
[] iktyofobia (kalakammo)
[] klovniofobia (klovnikammo)
[x] klaustrofobia (ahtaiden paikkojen kammo)
[] ksenofobia (muukalaiskammo)
[] limnofobia (järvikammo)
[x] lygofobia (pimeyden pelko)
[] nesrofobia (kuoleman pelko)
[] ofidiofobia (käärmekammo)
[] oftalmofobia (tuijotetuksi tulemisen pelko)
[] pantofobia (tautikammo)
[] sfeksofobia (ampiaiskammo)
[] tafefobia (elävältä haudatuksi tulemisen kammo)
[] talassofobia (merikammo)
[] tanatofobia (kuoleman tai kuolemisen pelko)
[] tapinofobia (tarttuvan taudin saamisen pelko)
[] virginitifobia (raiskatuksi tulemisen pelko)

Muuten pelkäät:

[] kuolemaa
[x] petetyksi tulemista
[x] valehtelua
[] jotain tiettyä ihmistä
[] koiria
[x] väkivaltaa
[x] että joku yrittäisi raiskata minut
[] ukkosta
[] ufoja
[] että saan kokeesta huonon numeron
[] olla yksin
[] käärmeitä
[] sairauksia
[] juoppoja
[] koulua
[] omaa tulevaisuutta
[] maailman tulevaisuutta
[] ihmisiä
[] likaa
[] melua
[] tietokoneeni hajoavan
[] pyöräni varastettavan
[] olla hississä
[] varastaa
[] uida
[] hiiriä
[] pölypunkkeja
[] mennä ulos
[] itseäni
[] rusakoita
[x] jotain, mitä ei ole tässä mainittu


Tätä mieltä sinä olet:

[] homous on sairaus
[] homous on syntiä
[] koulu on perseestä
[] maailman söpöin on Orlando Bloom
[] Michael Jackson on syytön
[] Bush on hyvä jätkä
[] ulkomaalaiset ovat pelottavia
[x] iloiset ihmiset ovat rasittavia jos on itse pahalla päällä
[] Jumalaa ei ole
[] Jeesus elää
[x] mandariinit on hyviä


Maailman kolme suurinta epäkohtaa:

[x] Aids
[x] naisten sortaminen
[] uskonsodat
[] saldo on kiinni
[x] nälänhätä
[] vanhusten yksinäisyys


Satunnaisia väitteitä:

[x] olen väsynyt
[] minun kuuluisi olla nyt koulussa
[] musiikki on yksi tärkeimpiä osia elämässäni
[] omistan karvattoman lemmikin
[x] olen kaksimielinen
[] minulla on punaiset sukat
[x] lasken itsesi oudoksi
[x] muut laskevat minut oudoksi
[x] se on hyvä asia
[] se on huono asia
[] lempiaineeni koulussa on lukuaine
[x] vanhempani eivät ole eronneet
[x] inhoan IhQrAXu-kirjoitustyyliä.
[] rakastan sitä
[] olen siis pissis
[] inhoan pop-musiikkia
[] osaan soittaa jotain instrumenttia
[] en osaa, mutta osaan laulaa
[x] en osaa kumpaakaan
[] olen jäänyt luokalleni
[x] olen jonkun opettajan silmätikku
[] minulla on yli 8.5 keskiarvo
[] minulla on (tai on joskus ollut) alle 6 keskiarvo
[] Michael Jackson on friikki
[] The Rasmus on ansainnut menestyksensä
[x] Antti Tuisku ei ole hyvä
[] rakastan piirtämistä
[] olen hyvä siinä
[x] olen omaperäinen
[x] vähät välitän muodista
[x] seurustelen
[x] minulla on vastakkaisen sukupuolisia hyviä ystäviä
[] poltan tupakkaa
[x] olen juonut alkoholia
[x] olen juonut kännit
[x] se on mielestäni kivaa
[] haistatan pitkät kaikelle, mikä ei minua kiinnosta
[] nimimerkkini on outo
[x] tässä gallupissa ei ole mitään järkeä
[x] mutta silti ruksitan
[x] jaksan vielä ruksia näitä
[] olen lukenut kaikki Harry Potterit
[] pidin niistä
[x] olen fani
[] luen paljon kirjoja
[] kirjoitan paljon
[] olen hyvä siinä
[x] arvostelen ihmisiä heidän ulkonäkönsä perusteella
[] kirpparilta löytyy hienoimmat vaatteet
[x] ärsyynnyn, kun hymiöitä - ja ... päätteisiä lauseita käytetään liikaa
[] ärsyynnyn liikkuvista hymiöistä
[x] tiedän, mikä yhteishaku on
[] tiedän, kuka on Liisa Jaakonsaari
[] NRJ on lempiradiokanavani
[x] NRJ ei ole lempiradiokanavani
[x] lempiradiokanavani on (myös) joku muu
[] en edes kuuntele radiota
[] Alice Cooperin Poison on hyvä kappale
[x] en ole kuullutkaan
[x] olen nyt laihdutuskuurilla
[x] alitajuntaisesti laihdutan koko ajan
[] tiedän, kuka juontaa Kymppitonnia
[] mikä on Kymppitonni?
[] olen oksentanut vapaaehtoisesti
[] en kuitenkaan ole bulimikko
[] kuuntelen rankempaa musiikkia kuin pop
[x] tiedän, missä Muumit asuvat
[] minua eivät voisi Muumit vähempää kiinnostaa
[] käytän paljon huuto- ja/tai kysymysmerkkejä lauseissani korostaakseni asiaani
[] käytän joskus merkkiä <3
[x] tiedän, mitä tarkoittaa <3
[x] osaan sanoa kiitos neljällä eri kielellä
[x] tiedän, millä mantereella sijaisee Kenia
[x] tiedän, myös mikä on Venäjän pääkaupunki
[] käytän tietokoneeni Paint-ohjelmaa säännöllisesti
[] tietokoneellani ei ole Paint-ohjelmaa
[] minulla ei ole omaa tietokonetta
[x] meidän perheessä jollakin on kannettava tietokone
[x] olen katsonut elokuvan The Fast and the Furious
[] tiedän elokuvan suomenkielisen nimen
[] en pidä Bridget Jones-leffoista
[x] tykkään jäätelöstä
[x] katselen salkkareita
[x] Lost on hyvä
[]Lost on paras
[] vihaan televisiota
[x] olen koukussa tietokoneeseen
[x] olen koukussa nettiin
[x] haluan paljon lapsia
[] en halua lapsia ollenkaan
[] vihaan lapsia
[x] rakastan niitä
[x] kesä voisi jatkua ikuisesti
[] vihaan kesää
[x] haluan nukkumaan
[x] mun on nälkä
[] mun on AINA nälkä
[x] tykkään jostakin henkilöstä todella
[] oliko hyvä gallup?
[x] oliko kysymyksiä liikaa?
[] lopetan gallupin tähän


Olet käynyt:

[x] Ruotsi.
[] Norja.
[x] Venäjä.
[x] Viro.
[] Saksa.
[] Itävalta.
[] Bulgaria.
[] Kreikka.
[x] Turkki.
[] Tunisia.
[x] Espanja.
[x] Ranska.
[] Yhdysvallat.
[] Thaimaa.
[] Marokko.
[] Chile.
[] Brasilia.
[] Tanska.
[] Japani.
[] Kiina.
[] Italia.
[] Saudi-Arabia.
[] Kanada.

Hiuksesi ovat:

[] Puoleenselkään ulottuvat, ylikin
[x] Yli olkapäiden
[] Melkein olkapäille
[] kynityn lyhyet
[] Siili
[] Ruskeat
[] Mustat
[x] Vaaleat
[] Violetit
[] Jonkin muun väriset
[] Rastoilla
[] Pikkuleteillä
[] Nuudelikiharoilla
[x] Permanentatut
[] Suorat
[] Taipuisat
[] Luonnonkiharat


Lävitykset:

[] Kulmalävistys
[] Huulilävistys
[] Kielilävistys
[] Nenälävistys
[] Napalävistys
[] Rustolävistys
[] Medusalävistys
[] Nännilävistys
[] Niebuhrlävistys
[] Poskilävistys
[] Septumlävistys
[] Genitaalialuelävistys
[] Unicornlävistys
[x] jonkin muu lävistys


Vaatteideni yleisin väritys on:

[] Musta
[x] Vihreä
[] Vaaleanpunainen
[] Keltainen
[] Purppura
[] Punainen
[] Harmaa
[x] Ruskea/beige
[] Valkoinen

Pidät mieluiten:

[x] T-paitaa
[x] Hihatonta paitaa
[x] Toppia
[] Napapaitaa
[x] Farkkuja
[x] Verkkareita
[] Sammareita
[] Pitkiä hameita
[] Polvipituisia hameita
[] Minihameita
[] Raitasukkia
[] Varvassukkia
[x] Tavallisia sukkia
[x] Tavallisia pitkähihaisia
[] Poolopaitoja
[x] Svetareita
[x] Huppareita
[] Villatakkeja

Asusteita joita käytät:

[x] Kravatteja
[] Käsikoruja
[] Pinssejä
[] Niittivöitä
[] Kangasvöitä
[] Sormuksia
[] Kaulakoruja
[] Metallisia avainketjuja
[] Rintaneuloja
[] Huiveja


Et koskaan:

[] poseeraisi alasti
[x] myisi itseäni
[x] kokeilisi huumeita
[x] viiltelisi itseäni
[x] pahoinpitelisi ketään
[] ostaisi vaatteita kirpputorilta
[x] pettäisi seurustelukumppaniani
[] laulaisi karaokea julkisella paikalla
[] joisi itseäni umpihumalaan
[] lukisi Raamattua
[x] näyttäisi keskisormea vanhuksille
[] varastaisi mitään
[x] veisi jonkun muun seurustelukumppania

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.