Henriikka putkahti maailmaan eräänä tuulisena aamupäivänä. Aika nopeasti näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli älyttömän iso ja he elivät rakkaudesta. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä ei katsottu kieroon.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään pakettiautot, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli leikkihevoset.
Henriikka kehittyi viidennelläkymmenellä varsin rohkeaksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä ruskeat silmät.
Ystävistä huolimatta hän oli hyvin lutunen. Lempiruokaansa mätäpaisesoppaa hän sai työskennellen sisustajana.
Henriikka ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan baarissa. Alkoholia hän juo lauantaisin.
Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.
Sen pituinen se.