IRC-Galleria

Kello on paljon, kulkekaa hiljaa,
Käärme on saatu nukahtamaan.
Vaan kun se herää, se kiemurtaa perään,
Käy meitä saalistamaan...
Kiireesti siis paetaan.

Käärme on mahtava, suurempi meitä,
Se nauraa päin naamaa ja korttia lyö...
Miljoonat orjat on taas hävinneitä,
Se pottimme korjaa ja sielumme syö.
Kiinni jos jäämme,
Voi elämäämme
Kuristajanotteessaan!
Vaan jos vältämme vaivan
Ja ehdimme laivaan,
Löydämme paremman maan.

Aika on tullut karata kauas.
Käärme on saatu tainnutettua...
Vaan kiinni jos jäämme,
Voi elämäämme!
Se ei säästä edes
Sinua, oi rakkain,
Ei säästä edes sinua.

me iäisyydessä leijuimme,
minä ja mun velikatras tää:
se mitä täällä tapahtuu, on kun
uinuva ruumis toiseen tömähtää,
meit' on veljiä seitsemän
vaellusretkiajelullaan:
oppaana syöppö Cassin mamma,
tämän tästä tukehtuu pullaan...
ja alkuasukkaalla ratsasti
päiväntasaajan diktaattori,
vierellään verikoiransa
kuin Placido Aidaa liversi.
kauhoi hiiliä hornaan kai
nuo: koira ja sen isäntä.
lapiot lainatavaraa, vaan kummallakin
oma häntä...
ja pilvivyöllä vetelehti
marakatteja Marokon,
ne huusi: "jonot on jo helvettiinkin!
viininjuojat varokoon!"
Oi Allah, me uhrattiin kaikki kuusi
pullollista...
ja jos mamma Cass niistä selviää,
saatamme löytää
luvatun maan.
ja jos helvetti on täynnä, Saatana joutuu
seisomaan.
me iäisyydessä leijuimme,
poikkesimme tietä kysymään...
suuren risteyksen viisas vanhus,
ymmärtämättä äänettäkään,
korvaan supattaa ja lujaa hakkaa
mun selkää ja balalaikkaa,
viekoittelee veljistä yhden
ja meidät viittoo väärään paikkaan...
jossa joku Guyanan pastori
sylki suupielissään saarnas niin
että Simeonin ja Timon
puhui lapsikseen ja pyörryksiin
me muut taas emme oikein tienneet,
minne menisimme,
mutta sinne emme ainakaan
jos joutuu, saatana, seisomaan...
ja pilvivyöllä vetelehti
marakatteja, Allah ja
Haukiputaan huorakuoro:
naisia ilman housuja!
ja muutamia meistä ei matkaa jatkamaan saa...
kun nuo kolme on jo taivaassaan,
me kaksin vaan
matkataan.
ja jos helvetti on täynnä,
Saatana joutuu seisomaan.
ja me iäisyydessä leijuimme,
minä ja nainen nälkäinen...
minä olin häneen,
ja iäisyyteen,
ja iäisyys minuun tyytyväinen.

Väki hullaantui niin, mursi tiet temppeliin,
Se reuhtoi, rynni, tunki, oli järjestetty maailmannäyttely
Sinne vapaaseen kaupunkiin. Jotain erikoista oli luvassa!
Niinpä sikisi moni riita: kuka käy mihinkin
Kun vapaaliputkin olivat niin kalliita?

Jumalääni kuulutti kaiuttimistaan:
"Kuulkaa, hyvät ihmiset jokaisen maan.
Kiitos, että annoitte tulollanne syyn
Tähän sadannen kerran järjestettyyn
Maailmannäyttelyyn."

Väkivalloinkin niin siellä tungeksittiin
Vaan sitten: minkä vuoksi? Oli esillä jäteröykkiöitä,
Joissa rottia juoksi ja oli loputtomia kivikerrostumia
Ja ilmassa rikin katku. Alkoi ärjähtely: "Ei kai näyttely
Nyt näin tavoin jatku?"

Jumalääni kuulutti kaiuttimistaan:
"Maksettuja lippuja emme vaihda.
Vaikka joku saattoikin pettyä näkyyn,
Niinkin käy, kun saapuu maailmaan tai
Maailmannäyttelyyn."

Soljan suussa on jotain selittämätöntä:
Pureva ivansa viipaloi kanssaeläjiään kuin makkaroita! Ja
Hän vihreää saa kateudesta, punaista niskastasi:
Sisimmissään Solja on taiteilija, herkästi kokeva artisti.
Ja Volmarilla oli suunnitelma, oli kolme katalaa juonta
Että pitikin olla monta keinoa, joilla Soljan suonta avattaisiin!
Ja Soljan suussa oli maissipiippu, oli se pienenpieni piippu,
Josta pirut riippu, keitossa ohjussiiloja, otsalla atomisota!
Solja korskui, keikkui tuolillaan,
Takoi lattiaan, sätti, tökki sateenvarjollaan polviin,
Pilkkakirveensä oveen ruman reiän löi.
Parhaansa mukaan Volmar väisteli ja söi.
Ja äyriäisten kosto kello kuudelta: Volmar tekee hyvin
Päälleen, siis Solja korjaakin sian:
"Jäitä ammeeseen, Jepson! Herra kylpee pian!"
Niin yläkertaan hiuksista kiskoo hullua koiraa sekava sisko.

Hurraa! Hurraa! Soljan käsittely! Kartanon myrkky
Sivaltaa, omaa nuo lukemattomat
Niin vanhat kuin uudet
Suun sairaudet, tiet tutkimattomat

Housuton johtaja hosui kynnyksen yli, loikki
Ikkunan läpi, siitä pihamaan syliin, osui käsiinsä
Vieraat varpaat, kun kukkamullasta kasvaa jalkaa!
Perään parvekkeelta bravuuriaan, palava suu
Säksättää syljen aariaa!
Kunnes on aika laittaa hampaat lasiin, ja painaa tyynyyn
Pieni pää, jättää yöpöydän lamppuun valo. Ja nähdä suloista unta,
Jossa rotankolossa hytisee kylmässä koronkiskurit
Pedeillään betonisilla, joilla pian ohjelmassaan on
Vain kiskontaa lapamadon naapurisellin torakkapeijaisilla.

Hurraa! Hurraa! Soljan käsittely! Kartanon myrkky
Nukahtaa...

Solja Aliisa! Sinun on valta, voima ja kunnia!
Hiljentykäämme...

Kun Sinfonia Ingeborg oli monen muun muassa revitty
Kappaleiksi siinä pankin edustalla, niin minut - Tai siis
Sen, mitä minusta paikalla oli, eli pään - sujautti
Poveensa joku frakkitakki hovimestari ja toi tänne
Tehtaaseen, jossa kaappiin lukittuna olin hyllyllä
Pitkään. Siellä komerossa sitten sanelin tietoni
Mankalle, joka oli minulla vieressä: Nenällä painelin
Vuoroin äänitys-, vuoroin pysäytyspainikkeita ja kaiken
Nauhoitin minkä tehtaasta ja murhaajistani tiesin...
Että kuinka täällä tehdään toppatakkeja, joissa on
Hiuksia täytteenä! Ja kuinka sadat pakkotyön ikeessä
Raatavat orjuutetut kaljupäät täällä silmät punaisina
Ja vettyneinä hampaita kiristelee! Ja kuinka loput
Onnettomat sielut kylvää huonokuntoisia, kaksihaaraisia
Hiuksia superloonipatjoihin... Ja öisin niitä tukkatakkeja
Kuljetetaan laivoilla Kalkuttaan ja Kuubaan ja ties
Minne... Jos meidänkin Minnalla on tietämättään yllä
Murhatun ihmisen karvoja pakkassäiltä lämmittämässä!
Tämän kaiken nauhoitin, ja kun nauha loppui niin
Otin kasetin suuhun ja nenän kautta hengittelin.
Ehkä päivän olin ollut lukkojen takana, kun sitten
Viimein hakivat ja roikottivat hiuksista ympäri
Tehdasta, ja minä sylkäisin silmien välttäessä
Kasetin roskaämpäriin, kun arvelin, että etsivä
Kyllä ymmärtää katsoa jäteastiaan...

Kohtalo hymyili minulle
ja antoi minulle lahjan.
Heitti minut lämpimälle tähdelle,
niin lähelle ihoa, niin kauas silmästä.
Otan kohtaloni omiin käsiini.
Minun haluni on miehitetty.

Makea vesi kuolee
koska se pilaa itsensä suolaan.
Pidän Pikku Prinssin mielessäni.
Kuningas ilman kuningatarta.
Jos nainen erehtyy luokseni
niin maailmankirjat menevät sekaisin.

Mies vasten miestä.
Ihoni kuuluu miehille.
Mies vasten miestä.
Samankaltaiset kuuluvat yhteen.
Mies vasten miestä.
Olen kahden isännän palvelija.
Mies vasten miestä.
Samankaltaiset kuuluvat yhteen.

Olen kaikkien huoneiden kulma,
olen kaikkien puiden varjo.
Lenkkiäkään ei puutu ketjustani,
himon vetäessä takaa.
Muut miehet haukkuvat minua petturiksi,
olen kaikkien isien painajainen.

Mies vasten miestä.
Ihoni kuuluu miehille.
Mies vasten miestä.
Samankaltaiset kuuluvat yhteen.

Mies vasten miestä.
Mutta joinain päivinä sydämeni jäätyy.
Mies vasten miestä.
Kylmien kielten sivaltaessa:

Homo-oh.

En ole kiinnostunut tasapainosta.
Aurinko paistaa kasvoihini
mutta joinain päivinä sydämeni jäätyy,
kylmien kielten sivaltaessa:

Homo-oh.
Mies, homo miehelle.

Olet elossa vain minua varten
Syljen käskyt pärställesi
Olet täysin omistautunut minulle
Rakastat minua koska minä en rakasta sinua

Vuodat verta sieluni hyväksi
Pieni haava ja kiihotut
Vartalo jo aivan epämuodostunut
Ei väliä onko sallittua kunhan se vaan miellyttää

Satutan sinua
Enkä ole pahoillani
Tämä tekee sinulle hyvää
Kuulkaa miten se huutaa

Kanssasi pystyn valitsemaan tuskan
Piikkilankaa virtsaputkessa
Laitan lihasi suolaan ja visvaan
Ensin kuolet mutta sitten elät taas

Puremia, potkuja, kovia lyöntejä
Piikki, hohtimet, tylsä saha
Mitä toivotkin, en kieltäydy
Ja rotat jyrsii mitä sinusta jäljelle jää

Satutan sinua
Enkä ole pahoillani
Tämä tekee sinulle hyvää
Kuulkaa miten se huutaa

Satutan sinua
Enkä ole pahoillani
Tämä tekee sinulle hyvää
Kuulkaa miten se huutaa

Olet laiva ja minä sen kapteeni
Minne lie matkamme käykään?
Näen kasvosi peilistä
Rakastat minua koska minä en rakasta sinua

Satutan sinua
Enkä ole pahoillani
Tämä tekee sinulle hyvää
Kuulkaa miten se huutaa

Satutan sinua
Enkä ole pahoillani
Tämä tekee sinulle hyvää
Kuulkaa miten se huutaa

Satutan sinua
Enkä ole pahoillani
Tämä tekee sinulle hyvää
Kuulkaa miten se huutaa

mikä tekee miehen
mikä tekee miehen
ihmisen ja eläimen eroa
ei pysty erottamaan
mikä

hän menee tyttärensä luo
joka on kaunis ja niin nuori
ja sitten koiran tavoin
parittelee omaa lihaansa ja vertansa

mitä sinä teet
mitä sinä tunnet
mikä sinä olet
muuta kuin
eläin

mikä tekee naisen
mikä tekee naisen
eläimen ja miehen eroa
ei voi erottaa

kostuttaen höyhenen hänen vereensä
kirjoittaa kirjeen itselleen
elottomia rivejä lapsuudelle
kun isänsä makasi hänet

mitä sinä teet
mitä sinä tunnet
mikä sinä olet
muuta kuin eläin

pieni ihminen vain näytti kuolleelta
hän halusi olla aivan yksin
pieni sydän oli pysähdyksissä tunteja
hänen todettiin kuolleen
hänet kuopattiin märkään hiekkaan
soittorasia kädessään

ensilumi peitti haudan
herättäen lapsen hellästi
kylmään talviyöhön
heräsi pieni sydän

pakkasen virratessa lapseen
käynnistyi soittorasia
melodia tuulessa
ja lapsi laulaa maasta

hopotihoi ratsu
eikä yksikään enkeli laskeudu alas
sydämeni ei lyö enää
vain sade itkee haudalla
hopotihoi ratsu
melodia tuulessa
sydämeni ei lyö enää
ja lapsi laulaa maasta

kylmä kuu täydessä komeudessaan
kuulee huudot yössä
eikä yksikään enkeli laskeudu alas
vain sade itkee haudalla

kovien tammilautojen välissä
soittaa soittorasiaansa
melodia tuulessa
ja lapsi laulaa maasta

hopotihoi ratsu
eikä yksikään enkeli laskeudu alas
sydämeni ei lyö enää
vain sade itkee haudalla
hopotihoi ratsu
melodia tuulessa
sydämeni ei lyö enää
ja lapsi laulaa maasta

hopotihoi ratsu
sydämeni ei lyö enää

pyhäinpäivänä he kuulivat
tämän melodian hautausmaalta
sieltä alta he
pelastivat lapsen pienen sydämen

hopotihoi ratsu
melodia tuulessa
sydämeni ei lyö enää
ja lapsi laulaa maasta
hopotihoi ratsu
eikä yksikään enkeli laskeudu alas
sydämeni ei lyö enää
vain sade itkee haudalla