Hiemanlihava (vltr) • IRC-Galleria

Kello on jotain pikkasen yli kahdeksan ja viimein pääsen kotipihaan. Kamat pyöräntarakalta maahan ja kömpimään kohti rappukäytävää. Olo on kuin astronautilla, mikään paikka ei taivu eikä jousta. Oikea polvi on turvonnut niinkin kuin vasen akillesjänne. Persauksesta puhumattakaan.
Miten tähän tilanteeseen on päästy? Seuraava kertomus on koonti pienestä roadtripistä neuvostoliittoaikaisella mankelilla ja kaikki mitä kertomus pitää sisällään on todella tapahtunut. Joitain osia jätän pois suosiolla. Voin sitten joskus avautua tulevaisuudessa, mutta ei ihan tässä vielä. Pelkkää ylä ja alamäkeä ja sitten lisää sitä ala mäkeä.. kunnes tehdään pohjanoteeraus. Siitä on hyvä lähteä.

Chapter I
Suuret suunnitelmat

Lauantai ilta 4.5.-13. Viimeisiä tarkastuksia että kaikki tarvittava on varmasti pakattuna. Puuhamaa t-paita - check, Punaraidallinen kauluspaita - check, Ray Ban aurinkolasit - check, teltta, makuupussi ja hygieniatarvikkeet - check. Eiköhän me olla valmiita neljän päivän reissulle.
Suunnitelmana olisi lähteä Vantaalta kohti Lahtea 140 tietä pitkin. Lahdesta suuntaisin kohti Vääksyä. Sieltä maisemallista reittiä pitkin kohti Sysmää. Varrella saisi ihailla Päijännettä parhaimmillaan. Sysmästä vielä samana päivänä kohti Joutsaa ja siellä yöpyminen. Seuraavana retkipäivänä olisi tarkoituksena edetä kohti Jyväskylää, joka olisi kumminkin vain nopea välietappi. Jyväskylästä matka jatkuisi melkein välittömästi kohti Pieksämäkeä, josta matka jatkuisi pikkasen vielä ja yöpyminen tapahtuisi jossain ennen Rantasalmea. Kolmantena päivänä rivakka setitys ja Savonlinna kiikarissa. Savonlinnassa lounastus ja matka jatkuisi kohti Lappeenrantaa. Yöpyminen tapahtuisi jossain Savonlinnan ja Punkanharjun vällimaastossa. Neljäntenä ja viimeisenä polkupäivänä matka suuntaisi kohti Lappeenrantaa Imatran kautta pikaisine pysähdyksineen ja siitä kovaa vauhtia kohti kotia.
Suunnitelma oli hatarasti suunniteltu ja melkein voisi sanoa yhdenyön saavutukseksi.

Chapter II
Wake me up before you go-go

Sunnuntai aamuna 5.5.-13 koitti lähtö kohti suurtakin suurempaa seikkailua, tietämättä mitä se saattaisi pitää sisällään. Koivistoa lainaten, "kaikki oli vielä hyvin". Vielä 5:30 olin ulkona säätämässä kamppeita tarakalle. "Mustekaloja" olisi saanut olla enemmän kuin yksi kurja. Sain silti kamppeet kiinni ja matka kohti Lahtea starttasi.
Ensimmäistä kertaa en jäänyt tuijottamaan mittaria ja vauhtia vaan otin iisisti ja nautin matkasta & maisemista. Jälkeen seitsemän olin Mäntsälän seuduilla ja soittelin mutsille, josko olisin käynyt nopeasti vielä morjestaa ja kahvittelemas. Ei vastaillu puheluun joten matka sai jatkua. Mäntsälän pohjoispuolella pistäydyin kumminkin Shell asemalla sumpilla ja ostamassa mustekaloja, joilla sain kamppeet kunnolla kiinni tarakkaan. Myyjä toivotti onnea matkaan ja varoitteli tulevista kuuroista.
Vähän ennen Hollolaa sitten iski se kuuro.. Kuuroksi kutsuttu ei ollutkaan ihan mikään lyhytkestoinen sellainen, kesti meinaan aina Lahteen saakka. Itsehän SiperianKärpän liikunnantunneilla oppineena tiesin sen ettei meitä ole tehty sokerista, kuurot tunnu missään. Lahdessa jäin hetkiseksi aikaa ihmettelemään classic car showta. Muutama kähee jenkkilaiva siellä purjehti vastaan ja mikäs siinä kuivatellessa. Lahti sai jäädä taakse ja matka kohti Vääksyä alkoi.
Vääksyyn päästyäni oli paikat kuivana ja mieli korkealla, ainut mikä ihmetytti oli fillarissa ilmennyt ongelma. Poljettaessa tuntui outo muljautus. Ruokakaupasta tultuani aloin katsella idänihmettä vähän tarkemmin ja muistin että polkimessa ollutta ruuvia kiristämällä homma ratkeaa. No siinäpähän ratkesi joo.. meinaa ruuvi.. Ruuvin toinen pää jäi polkimeen ja toinen jakariin. Vähän rupesi naurattamaan, koska oli sunnuntai ja mikään huoltopaja ei ollut auki lähimain. "Nääh mitä nyt tuollaisesta, kunhan se toinen pää pysyy polkimessa niin ei mitään hätää" näin tuumasin Vääksyssä. Eikun hyppy fillarinselkään ja matka kohti Sysmää alkoi. Reitti oli todella maisemallinen, joka oli syynä että valitsin Sysmän ja Vääksyn välietapeiksi. Maisemallinen yleensä tarkoittaa myös sitä että mitään palveluita ei löydy lähimain.
Noin 15km Vääksystä kun pahin mahdollinen tapahtui. Kesken kaiken kuului räsähdys ja poljin vain putosi, samalla olin käyttää tiettyä osa-aluetta fillarin rungossa. Katsoin taakseni ja huomasin että poljin, että koko helvatan ratas makasi keskellä hiekkatietä. Muuttui nauru itkuksi hetkessä. Aloin katsella mitä ihmettä siinä oli tapahtunut. Tajusin että tappi oli lähtenyt sieltä ruuvikolosta viihteriin. Hakkasin nyrkin kokoisella kivellä tapin takaisin polkimeen kiinni. Kas vain, siinä on ja pysyy. Poljin ja ratas pysyivät hienosti kiinni ehkä yhden kilometrin, kunnes tappi sinkosi päijänteeseen. Onneksi ei lentänyt ihan sinne saakka, mutta jonkin aikaa sitä sai etsiä. Tästä viisaampana teippasin jesaria tapin päälle, siinä odotuksessa että kun se siitä taas singahtaa niin se jäisi teipistä kiinni runkoon.
Hitaasti mutta varmasti poljin kohti Sysmää. Faijan kanssa vähän käytiin lävitse scenaariota puhelimitse, mutta mitään poppakonstaja ei sieltäkään löytynyt tilanteeseen. Mäet piti aina taluttaa, koska jos polkimelle laittoi liikaa painetta sinkosi tappi varmasti jordaaniaan saakka. Päälle 25km kuljettiin askel ja polkasu kerrallaan. Pari ylämäkeä ennen Sysmää rupesi satamaan ja kunnon vastatuuli paiskautu naamaa vasten, samalla mielessäni alkoi soida yhtäjaksoiseksi: "Wake me up before you go-go, dont leave me hang around like a yo-yo". Odotukset olivat niin suuret, koska en millään voinut uskoa että reissu päättyisi tähän.
Sysmään päästyäni sade heikentyi tihkuksi ja raahauduin läpi sen etsien mahdollisia huoltopaikkoja pyörälle. Ihan toisella puolella Sysmää huomasin liikkeen, Oksasen Pyörä ja Kone Ky, sinne veisin pyörän heti maanantai aamuna. Illalla kävin vielä vetämässä mahan täyteen kebabia paikallisessa pizzeriassa ja suuntasin kohti Sysmän leirintäaluetta.
Kello lähenteli kymmentä kun pääsin Leirintäalueelle ja huomasin, että kaikki ovet olivat lukittuina. Onnekseen ovessa oli päivystysnumero, johon aloin soitella. Paikan omistaja vastaili ja kertoi että se on siinä ja siinä että saisin mökin yöksi. Yrittäjän isäukko oli jo ennättänyt lähteä paikalta pois jokinen aika sitten. Tietoa ei ollut siitä, että pystyisikö hän vielä tulemaan availemaan ovia. Pienen ajan päästä yrittäjä soitteli meikäläiselle ja ilmoitti että hänen isäukkonsa on tulossa availemaan ovia. Ainoana ehtona hänellä oli että saisin sellaisen valkoisen mökin heti leirintäalueen rajasta, sanoi vielä tulevansa hinnassa vastaan. (Oli kuulemma jonkin näköistä vajetta.)
Vanhahko mies tuli sitten puolentunnin sisään availemaan ovia ja ei hemmetti. Sain kokonaisen
omakotitalon yöksi käyttöön. Saunat, suihkutilat, olohuoneet, keittiöt ja makuuhuoneita kuin muille jakaa. Only 38€. Pretty sweeeeth. Kyllä maistui käydä suihkussa ja katsella ulkona olevaa vesisadetta. Ensimmäinen päivä oli kutakuinkin siinä.
trip: 161km

Chapter III
Kyllä se siitä sotkeentuu

Maanantaina kello herätti tuttuun tapaan 4:45. Iskin samontein herätyksen vasta 8:00, varmistaakseni palautumisen edellisestä päivästä. Paikalliset liikkeetkin aukeavat vasta myöhemmin aamulla, joten ei mitään kiireitä. Lähtö mökistä tapahtui joskus yhdeksän jälkeen ja matka suuntautui Oksasen Pyörä ja Kone Ky:tä kohti. Yön aikana oli jäänyt kalvaamaan sellainen seikka, että fillarinihan on neuvostoliittoaikainen venäläisvalmisteinen ihme. Ei siihen tuollaista osaa voi mitenkään löytyä, ei edes välttämättä netistä.
Heikoin odotuksin lähdin talsimaan kohti putiikin ovia. Sisällä vanhanliiton keisari morjestaa ja kysyy, että mitäs sais olla. "Sanoppas sää se mulle" tokaisin ja lähdin näyttämään fillarista rikki mennyttä "pulttia". Kaveri vilkas sitä ja samontein totes että "tuostaaha on vaan tommoone kiilatappi menny poikki, tuoppas se tuonne verstaan puolelle niin katellaan". Jäin venailees verstaaseen kun äijä lähti etsiis jotain toisesta päästä putiikkia. Vähän ajan päästä hän tuli siihen ja totes että toi sun kiilatappis on 9,5mm paksu ja nyt ei löydy kuin 8mm ja 10mm varastosta. Kokeiltiin 10mm ja se oli selvästi liian iso, sitten testattiin 8mm joka meni pudottamalla läpi.
So close but no cigar. Mietittiin että mitä ihmettä me keksitään siihen. Eikä aikaakaan kun toinen herroista tuli siihen ja totes: "vähän smirkkelillä sitä kymppimillisestä niin se menee". Tämä jälkimmäinen herra otti 10mm tapin ja rupesi smirklaamaan sitä ja ei hemmetti, sehän meni siihen kuin nakutettu. Vähän se vielä sitä viimeisteli mutta mitäääääh, matka voisi siis jatkua. 5€ pyysi vaivanpalkkaa jota jäin kyllä ihmettelemään suuresti, olis nyt edes kympin pyytänyt mutta ei. Arvostan suuresti.
Matka kohti Joutsaa alkoi ja olo oli mitä ihmeellisin, se on niitä hetkiä kun tuntui, että kaikella oli tarkoitus ja että se tarkoitus oli että teen tämän reissun makso mitä makso. Joutsaan ajomatka meni kuin lentäen ja poikkesin kahvila Lautturissa sumpilla ja pullalla. Sysmän mökin omistajan isän kanssa oli juteltu matkastani ja hän
mainosti Lautturia, koska olihan se osana Sysmän majoitusyritystä.
Joutsa-Jyväskylä väli meni nopeasti polkiessa, että mahtavia maisemia ihastellessa, olihan fillari taas kunnossa ja matkanteko maistui hyvän sään saattelemana. Vaajakosken absilla nopeat tankkaukset ja matka kohti Pieksämäkeä voi alkaa.
Päivä eteni nopeasti polkiessa, ja ilman mitään teknisiä harmeja. Ysitien grillillä tuli kumminkin norkoiltua vähän turhankin pitkän aikaa ja pieni kiirus tuli lähteä Pieksämäkeä kohti. Ilta alkoi hämärtää ja kylmyys koetella. Kello oli jälkeen kymmenen kun luovutin ja aloin etsiä viihtyisää telttapaikkaa.
Hämärässä tieltä katsottuna näin tasaisen ja järvenrannan läheisyydessä olevan pläntin. Ja eikun fillarilla mäkeä alas ja kohti... suota. Nilkkoja myöten upposin suohon, ja pitihän sen fillarinkin vielä olla siinä mukana.. Voi ny saa. Jonkin aikaa rämmin sieltä pois ja kylmissäni lähdin etsimään uutta paikkaa. Uuden paikan etsin nopeasti jostain siitä läheisyydestä, varmistin tällä kertaa ilman pyörää, että alue ei ollut suoperäinen. Lievään alamäkeenhän sen teltan asensin kiireessä siinä toivossa, että pääsisin nopeasti makuupussiin lämmittelemään.
Ensimmäinen yö teltassa voi alkaa.
trip: 325km

Chapter IV
No pain no gain

Maanantai-tiistai välisenä yönä en nukkunut kuin puolituntisia heräten kylmyyten ja vajoamiseen teltan toista sivua kohti. Aamulla ei tarvinnut paljoa kelloa katsoa kun lähtö tuli, pakko oli päästä liikkumaan että sai veren kiertämään ja lämpöä päälle. Teltat ja kamppeet pakattuani hyppäsin fillarin satulaan ja voi veljet sitä tuskan tunnetta. Toissapäiväinen "hurjastelu" fillarilla oli vaatinut veronsa, paikkoja kolotti mutta eniten häiritsi todella paha hiertymä rectumissa. Ensimmäiset kilometrit lähimmälle abclle olivat täyttä tuskaa, kuin olisi raastanut
raastinraudalla menemään.
Heti ensimmäiseksi kauppaan ja sieltä kosteuspyyhkeitä, vitalista. Tiskiltä vähän pannukahvia ja pullaa, kyllä se siitä antautuu. Melkein tunnin keräilessä itseäni absilla oli pakko lähteä jatkamaan matkaa. Varpaissa oli jälleen tuntoa mutta pelkkä ajatus satulaan hyppäämisestä sai kylmänkalpeaksi. Viimeisinä ajatuksina: "No pain no gain."
Pieksämäki jäi taakseen, kilometrejä tuli mittariin ja vitalispurkki puolittui. Joroinen, siitä kun luultiin päässeen helpolla eroon niin ei. Reittejähän en kummemmin tarkistellut vaan googlemaps ja navigointiohjelma puhelimella
antoi lyhimmät reitit kohteeseen. Joroisniemenkehätie, vantaalaisena untuvikkona kuvittelin että tie olisi asfalttipäällysteinen ja leveäväyläinen. Toisin kävi. Hiekkaa, soraa ja törkeitä kuoppia. Ja pers kiittää. 10-20km tuskailin kunnes pääsin jatkamaan tuttuun tapaan kunnon asfalttitien piennarta.
Kilometrien jälkeen koitti Rantasalmi, paikallisessa Ravintola Rinssi Ernestissä kävin haukkaamassa hieman huikopalaa ja matka jatkui puolentunnin sisään kohti suurta määränpäätä, Savonlinnaa. Hyvää vauhtia päästelin menemään, keskinopeus oli niukasti alle
20km/h vielä tässä vaiheessa.
Mukavaa alamäkeä laskiessa jotenkin ajatukset katosivat ja fillari valahti 30cm korkeeseen asfaltin reunaan. Tietenkin yritin korjata ja kääntää takaisin tien suuntaan mutta too late. Pikkasen matkaa reuna repi rengasta kunnes töks. Kolmesta kympistä tangon yli ja fillarin kanssa solmussa. Jotenkin thriathlon tangon ansiosta osuin kädet edellä tiehen enkä pää ensimmäisenä. Maailma hidastui kun Ray Banit osuivat tiehen. Seuraavan kerran katsottuani olikin lasit jo kahdessa osassa. Vieressä ajanut autoilija veti pienen matkan päässä
ukemit ja tuli kyselemään sattumisia. "Ei tässä mitään, rengas näyttäis vaan menneen päreiks" totesin. Autoilija kurvasi tiehensä ja tuumailin, "tais kaveri tarkoittaa sattumisilla meikäläistä, eikä pyörää." En ollut uskoa tapahtunutta todeksi, ei näin voi käydä. Fillarin eturengas tyhjeni muutamassa sekunnissa.
Tanko, lokari, poljin, etuvanne vääntyi. Eturengasta ei olisi paikkauksillakaan pelastettu. Itselleni ei ihmeenkaupalla käynyt kummemmin, pieni vekki käteen ja polveen.
Ei mennyt viittäkään minuuttia kaatumisesta kun jatkoin jo matkaa kohti Savonlinnaa. En tiedä olinko shokissa vai mitä, mutta jokin kumma voima pakotti polkemaan kauheeta kyytiä. Savonlinnaan oli kaatumispaikalta 26km mutta tämä matka taittui noin puolessatoista tunnissa.
Kaupunkiin päästyäni kello lähenteli viittä ja kiiruhdin Citymarkettiin etsimään uutta rengastusta. 32-622... Hmmh, eipä näytä löytyvän, infopisteestä kävin utelemassa olisiko Savonlinnassa kenties mitään fillari liikettä. Löytyipä hyvinkin, rannan toiselta puolelta ja putiikki ei ollut kuin viiteen asti auki, että se siitä. Infopisteen tyttö mainitsi Intersportin joka on kuuteen asti auki. Sieltä luulisi löytyvän jos jonkin näköistä rengasta. Olo oli mitä mahtavin, kaikki näyttää sittenkin järjestyvän. Ainoana ongelmana oli vieläkin aristava penaali,
mutta vitaliksella tuskan sai pidettyä minimaalisena. Alkosta kävin hakemassa yhden Karhun A-sennus oluen ja eikun kohti Intersporttia. Eikä aikaakaan kun olin jo vaihtelemassa rengasta pienessä katoksessa. Renkaat asennettuani lähdin sotkemaan kohti Olavinlinnaa toiveikkain mielin.
Olavinlinnan lähistö oli täynnä vanhoja rakennuksia ja tietenkin... mukulakiveä. Linnan vilkaistuani alkoi matka kohti Imatraa. Pienen paussin pidin vielä Savon solmu nimisessä pizzeriassa, siellä oli hyvä latailla omia että puhelimen akkuja. Päivän ainoaksi jäänyt "lämminruoka" maittoi ja eikä aikaakaan kun matkani oli edennyt kohti Punkanharjua.
Matkalla fillarin takarengas alkoi pitää mitä mielenkiintoisimpia ääniä, oletin että Savonlinnan täräyksessä olisi jotain pientä hajonnut, sellaista mikä ei kaipaisi kummempia toimenpiteitä. Kello lähenteli yhdeksää kun leiriydyin mukavan oloiselle paikalle. Olin siltä päivältä ihan loppu. Cittarista olin hommannut kunnon alustan jotta nukkumisesta tulisi seuraavana yönä vähän siedettävämpi.
Kaikki se aikataulun kiriminen oli vienyt voimia ja unta ei tarvinnut kauaan odotella. Punkanharjulle matkaa jäi 10km, joka toimisi kivasti huomis aamun virkoomis etappina.
trip: 501km

Chapter V
Keep it Simpele

Uni maistui niin hyvin, että iskin herätyksen vasta 7:00. Aamulla noustessani aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja näytti mitä mainioimmalta päivältä sotkea menemään. Säiden puolesta Mette Mannonen oli antanut siunauksensa. Pienet pesut viereisessä järvessä, vitalikset alle ja matka kohti Punkanharjua voi alkaa.
Matkalla huomasin, että edellispäivän kaatumisessa oli käynytkin vähän huonommin mitä odotinkaan. Polvi oli turvonnut ja pistäväkipu iski välittömästi kun painoin poljinta. Ei saakutti, ei tämä kyllä tähän lopu. Keksin miltein heti jo menetelmän jolla välttää polvikivun. Vasemmalla jalalla polkasin ihan kunnolla ja oikealla passasin. Toimivalla ratkaisulla pääsi matka taas jatkumaan.
Kuumuus oli aivan läkähdyttävä joten vedin pelkällä t-paidalla ja jätin piponkin pois. Särkisalmi, Parikkala, Simpele jopa oikean Nurmijärvenkin näin vilaukselta. Imatralle matka tuntui kestävän ikuisuuden. Suurin syy siihen oli että tien viittoja oli miltein joka 5km välein. Melkein sama kuin olisi joka vartin välein vilkaissut kelloa, josko se olisi.
Imatralle päästyäni aloin etsiä postikonttoria. Ajattelin että voisi lähettää parit kortit ja ottaa hetken aikaa ihan rauhassa. Kortit ja merkit kädessä suuntasin kahvilaan pannukahville ja voikroisantille. Kahvilassa kirjoitellessa ja tankatessa aloin miettiä koko matkaa. Neljässä päivässä my ass. Hyvä jos tästä edes selvitään kotio.
Kortteihin ja facebook päivityksiin oli aina kirjoiteltava hieman ruusuisesti ettei kukaan oikeasti alkaisi epäillä tätä itsemurhaa. Oli telttaa järvenkupeessa ja ties mitä. Taustalla kumminkin väijyi vihlova polvivamma, hiertymät ja lyhyeksi jääneet yöunet. Palautumista edellisestä päivästä ei tapahtunut kuin kerran
ja sekin oli Sysmässä mökkiyön jälkeen. But hey keep it Simpele, niin kauan kuin pystyssä pysytään ja neuvostorauta kulkee niin matka saa jatkua. Imatralla vietettiinkin tovi ja lähtö sieltä oli ehkä hieman haikea, onne murrehirmut vaan niin mukavia. Kävi mielessä että täällähän
voisi ihan asua. Myöskin tästä mukavasta paikasta jäi mieleeni todella hyvät pyörätiet, harrastelijoita riittikin aina Lappeenrantaan saakka.
Ajoin vain Lappeenrannan lävitse, paukut olivat niin vähissä, että en millään jaksanut jäädä kiertelemään ja katselemaan. Kaupungista päästyäni alkoi matka takkua pahemman kerran. Tämä ei siltikään johtunut voimista vaan fillarista. Takapyörän laakerit pitivät todella pahaa ääntä ja jumittivat. Pienetkin mäet oli talutettava, koska mitään toivoa sotkemisesta ei ollut. Varsinkaan kun kaikki polkeminen hoidettiin vasemmalla jalalla. Mitään ketjuöljyjä en tietenkään ollut muistanut ottaa mukaan, niin käytin viimeiset veteni roiskimalla takapakan väliin. Tämä helpotti kulkua loppumatkan ajan.
Puoli yhdeksän aikaan koin pelastuksen ja eksyin kuutostien varressa olevaan Saleen. Salessa sain puhelimen lataukseen ja hieman purtavaa illaksi. Olinhan ajanut vain Lappeenrannan lävitse ilman, että olisin pysähtynyt syömään mitään. Muutenkin ei tehnyt mieli syödä mitään suurta.
Luumäen Salesta päästyäni lähdin etsimään vielä viimeisimmän kerran telttapaikkaa. Teltta kasaan, löylylenkki paketti auki ja Kukkoa naamariin. Kukko olut maistui mutta makkara ei niinkään. Ei kun koisimaan toiveikkain mielin siitä, että huomenna se loppuisi.
trip: 675km

Chapter VI
Paskat pihalle

Yö oli taas kerran aivan kamala. Eilinen auringonpolte oli polttanut naaman ja kädet. Vielä senkin lisäksi olin saanut auringonpistoksen ja yöllä tärisin kylmyydestä vaikka olin hiestä märkä. Polkemaan starttasin hieman viiden jälkeen ja ensimmäinen pysähdys oli lähin Shell-kahvila. Sieltä nappasin mukaani kahvin, lihapasteijan ja monitoimiöljyä siinä toivossa, että saisin eloa takarenkaan laakereihin.
Vähän rasvaa väliin ja polkasu. Se ääni.. Kuulosti siltä kuin olisi ruosteista naulaa repäissyt kakkosnelosesta irti. Sen jälkeen tuhot olivat aika selvät. Takakiekko oli antautunut. Kiekko pyöri akselin ympärillä tyhjää ja vispasi sivuttais asennossa vaikka mutterit olivat kireeseen väännetty. Ai että nauratti.. melkein. Siinä tovin pähkäiltyä iskin öljyä hirveän määrän sinne väliin, joka toivon mukaan vähentäisi edes pikkasen kitkan määrää.
Kunnollahan konstit eivät toimineet, mutta päästiinpähän taas jatkamaan matkaa.
Edellinen päivä oli taas kerran vaatinut veronsa. Imatralla kehittämäni tapa polkea vasemmalla jalalla ja passaus oikealla ei ollut todellakaan se viisain ideani. Nyt kun olin rasittanut pelkästään vasenta jalkaa oli kipu aivan sietämätön vasemman jalan akillesjänteessä, että pohkeessa. Polven tuntuessa jo hieman paremmalta siirsin pikkasen enemmän painetta oikealle jalalle. Viimeisenä päivänä en ajatellut pitää mitään varttia pidempiä taukoja vaan nopeeta ajoa himaan. Kirjaimellisesti paskat pihalle.
Olin laskelmoinut edellisenä yönä faijan kanssa puhelimitse, että viimeinen päivä pitäisi sisällään 170-180km. Ei mikään mahdottomuus määrällisesti.
Kouvolaan päästyäni ongelmat vasta alkoivatkin. Takarengas veti itsensä ihan lukkoon ja pieni kuurokin yllätti. Alikulkusillan alla purin sitten takarenkaan. Yhden jakarin turvin aloin koota rengasta uudestaan. Sisempiä muttereita kiristämällä vuoron perään sain renkaan pysymään jotenkin suorassa. Pientä kolinaa ajossa vielä kuului, mutta tämäkin paikkaantui öljyämällä kiekon 10km välein. Kouvolassa hieman hortoilessa pääsin vihdoinkin päätielle joka veisi minut suoraan Porvoon perukoille.
Lapinjärven kohdalla olin jo ihan valmista puuroa.. pakko oli kumminkin jatkaa. Aukeat alueet paskanhajuisine peltoineen oli juuri se mitä kaipasin, varsinkin kunnon sivutuulen kera. Tämän kaiken kruunasi se että ei ollut kunnon pysähdyspaikkoja, joissa laittaa uudet vitalikset alle. Sarkasti Sakari mylväsi mielessä aina Porvooseen saakka: "Kyllä nyt otetaan kaikki ilo irti lomasta."
Öljyä meni tiuhaan, mutta tulostakin saatiin aikaiseksi. Porvoon seuduilla päästiin tuulesta eroon joka teki todella mukavan plussan matkantekoon. Porvoo-Sipoo väli oli ihan mahdoton. Puhelimesta oli akku melkein loppu ja viimeiset navigoinnit oli tehtävä nopeasti. Sipoo 24km, Sipoo 14km, Sipoo 10km, Sipoo 9km, Sipoo 8km,
kilometri kerrallaan jos ei muuten. Sipoossa otin viimeisiä valokuvia maisemista, pienet joet ja vehreät pengereet olivat auringossa niin kesäisen näköisiä. Sipoota ohittaessa tuli kuninkaallinen olo, parikymmentä kilometriä ja nekin taittuisi suurimmaksi osaksi Kuninkaantietä pitkin.
Olin suunnitellut että kotipihaan pärähtäisin jossain 17-18:00 aikoihin, mutta kaikkien mutkien ja fillarin huoltojen takia matka venyi kahdella tunnilla. Viimeisiä kilometrejä vääntäessä en pystynyt miettimään yhtään mitään, tuska ja fillarin jatkuva laakeriongelma vei kaiken keskittymisen. Ähkimisen ja puhkimisen jälkeen koitti Kulomäki, yksi pieni mäki joka taittui taluttaen ja sitten Teeritietä pitkin kotipihaan. Se olis siinä.
trip: 861km

Loppukoonti:

Trip dist: 861,61km

Trip time: 46h 34min

Avg. Speed: 18,50

Max speed: 53,13km/h

Pyöräily ei todellakaan ole tälläistä. Ei edes ne pidemmät tourit joita ammattilaiset tekevät. Olkoon tämä opetuksena kaikille siitä miten ei kannata toimia ja että luovuttaa saa ja ehkä pitää. Muuten ollaan kotona pirstaleina ihmettelemässä, eipäs muuten noustakaan ihan heti tästä tuolista.