IRC-Galleria

Oon kuoleman väsynyt. Nukuin ihan helvetin huonosti viime yönä taas ja musta tuntuu koko ajan siltä, että alan kohta itkemään. Tunnen itseni säälittäväksi. Mun ajatukseen ajautuu koko ajan vain eilis päivään ja siihen miten mun sukulaisten pitää koko ajan puuttua mun elämään ja painaa mua vielä alemmas tähän kuoppaan. Ihan kun mulla ei olisi jo tarpeeksi paska olla ilman, että mulle aletaan huomauttelee niistä vioista mun elämässä. Hyvä tyyppien on alkaa valittaa mun raha asioista kun ei oo rahaa ja se ei oo mun vika, mistä hitosta sä revit ruokaa ja rahaa kun saat 440 kesällä rahaa kuussa josta 373 e menee vuokraan ja n. 43 e bussi korttiin? Siinä on vähän pakko tukeutua sukulaisiin. Ja sit mun opiskelutkin otetaan taas esille, missä vaiheessa olen sanonut etten muka käy koulua loppuun? Mä en tajua miksi ihmisten pitää saarnata niistä asioista jotka on mulle ennestään selviä ja vaikeita muutenkin! Se tekee niistä vielä todellisempia ja stressaavampia kun niistä aletaan mulle paapomaan. Kun mä astun tohon taloon mä tunnen, että mua ei kunnioiteta edes ihmisenä. Mä olen siellä vieläkin kuin pikku kakara joka ei tajua mitään ja joka ei osaa mitään. Mutta silti mä menen sinne aina takaisin. Mä menen sinne, koska ne kaksi paskiaista on saanut aikaiseksi jotain niinkin ihanaa kuin puoli pikku veljeni. Nyt sen kusipään äitikin jo alkoi saarnaamaan mulle. En olisi ikinä uskonut sitä. Se oli viimeinen pisara. Juoksin vessaan ja itkin. Yritin etsiä saksia tai jotain sieltä, mutta en löytänyt. Ihan hyvä vaan. Mä oikeasti mietin, että eikö ne ihmiset siinä talossa tajua kuinka paha olla mulla on? Eikö ne voi ymmärtää, että mä en ole kunnossa enkä kaipaa lisää paskaa niskaani kun asiat on valmiiksi jo tarpeeksi vaikeita mulle ilman, että niistä muistuttaa? Mä yritän parhaani selvitä päivästä toiseen, mutta silti jokainen niistä päivistä tuntuu aivan uskomattoman raskaalta, koska mä olen niin helvetin yksin täällä. Mä antaisin mitä vaan, ettämä saisin asua taas Toran lähellä. Se on ainoa ihminen, joka mua ymmärtää.

Kun me oltiin eilen kaupassa Kaijuksen kanssa se sätti mua vieläkin ja haukkui mua taas lihavaksi. Ärhäisin siihen vaan, että niin, koska mulla on syömishäiriö. Se sättii takaisin, että jos ei oo rahaa niin ei voi syödäkkää mitään. Mun olisi tehnyt mieli sanoa sille, että se ei oo este sille ettenkö mä löytäisi jotain mitä ahmia.

Mitähän se sanoisi jos kertoisin sille kaiken mitä siitä ajattelen? Miten vihaan sitä ja kuinka mun masennus on osaksi aivan pelkästään sen syytä? Kuinka mä peruskoulussa yritin miellyttää sitä, mutta olin aina pettymys, jonka jälkeen päätin tehdä kaiken päin vastoin ärsyttääkseni sitä? Mitähän se sanoisi, jos kertoisin käyväni siellä katsomassa veljeäni enkä sitä ja jos Luukasta ei olisi olemassa en ikinä enään haluaisi nähdä sen naamaa?

Mä vihaan sitä miten silti alitajuntaisesti vieläkin yritän joskus miellyttää ja sitä ja hakea sen hyvälsyntää vaikka en halua tai tarvitse sitä.

Sen takia se ei ansaitse tulla kutsutuksi isäksi.