Miksi mulle ei oltu luotu niitä kultaisia siipiä joilla lentää? Mulle oli annettu syntymälahjaksi vain repaleiset siivet, jotka painoivat synnistä, vihasta ja kateudesta. Ne raahasivat maata ja olivat noesta mustat ja likaiset. Niillä ei voinut lentää, vaan ne pitivät mun visusti maan pinnalla.
Mä olin kateellinen niille kaikille, jotka olivat saaneet puhtaat ja keveät siivet, joilla lentää vapauteen. Mä taisin olla ainut, joka joutui kävelemään pakkasessa ilman kenkiä. Varpaat olivat jäässä ja niitä nipisteli inhottavasti. Ihan niin kuin niitä olisi pistelty pienillä terävillä neuloilla. Ne neulat työntyivät mun ihon läpi ja jättivät pieniä reikiä mun ohueen ihoon, niistä rei’istä tipahteli verta sille lumiselle ja pakkasen kovettamalle tielle, jota pitkin kävelin joka ikinen päivä, tietämättä minne olin menossa, se tie vaan jatkui ja jatkui, enkä todellakaan tiennyt missä ja minne olisin voinut pysähtyä lepäämään ja lämmittelemään.
Tien varrella ei ollut minkäänlaista asutusta, vain puita, jotka olivat kaatuneet sähköjohtojen päälle lumen painosta. Kalpea keski-talven aurinko loisti taivaalla ja sai lumen loistamaan ja häikäisemään silmiä.
Puista tipahteli lumihiutaleita mun kasvoille, ne tuntuivat kylmiltä, mutta sulivat pian ja jäätyivät kiinni poskille, jotka olivat jo pakkasen turruttamat ja tuulten raiskaamat.
Mä pyyhin pois poskiltani ne sulaneet lumihiutaleet ja tunsin, kuinka sormeni olivat kohmeessa, niitä nipristeli samalla tavalla inhottavasti kuin varpaitakin. Mä hieroin kapeita ja luisia sormiani yhteen ja koitin saada niihin edes vähän tuntoa. Ne olivat tunnottomat niin kuin kaikki muukin minussa, sydän ja mieli. Sydän oli jäätynyt jo aikoja sitten, kai se oli jo räsähtänyt kappaleiksi ja sen paikalla olisi enää vain tyhjä aukko, jonka seinämät olisivat täynnä verisiä haavautumia ja arpia, joita pakkanen koitteli. Oli vain ajan kysymys, milloin ne haavautumat aukeaisivat ja mun koko heikko ja luinen kehoni romahtaisi lumiselle ja jäätyneelle tielle niin, että vain puhdas puuterilumi pöllyäisi ympärillä ja kylmässä viimassa keveästi tanssivat puhtaat lumihiutaleet tanssisivat jäätyneellä vartalollani. Siinä minä vain makaisin ja katsoisin ja tuntisin kylmien ja keveiden hiutaleiden leijailevan pääni päällä. Mun taivaan siniset silmäni sädehtisivät mun katsoessani niiden esittämää tanssi esitystä, joka olisi joka kerralla erilainen, haastavampi ja kaunis.