IRC-Galleria

Perhe on pahin :DSunnuntai 18.10.2009 22:16

Joni: Kampaa naamas niin saat Banaanin.
Jenni: MITÄH???? o_o
Iskä: *Reps*
Nyt on sinun vuorosi valita.
Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.
Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"
Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.
Vaihtoehtoja on kaksi;
1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi
tai
2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sinua

Eli siis haluisitko omenan ? ;DPerjantai 16.10.2009 01:20

Haluaisitko omenan?

Omena=Vitamiineja
Vitamiinit=Voimaa
Voima=Valtaa
Valta=Rahaa
Raha=Naisia
Naisia=Seksiä
Seksi=AIDS
AIDS=Kuolema

Haluaisitko vielä omenan?

ÄrrinMurrin !Perjantai 16.10.2009 00:45

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHH !
VITTUVITTUVITTUVITTUVITTU !

MURH
"Nämä sienet ovat syömäkelpoisia, ihan varmasti ovat".

Päätit lähteä sienimetsälle mummon 1900 -luvun alkupuolelta peräsin oleva kuvittamaton sieniopas mukanasi. Tott...ahan toki se punainen sieni valkoisilla pilkuilla on syötävä, eikö olekin?, tuumaat ja tiirailet toisen maailmansodan aikana pahoin kastuneen sienioppaan epäselväksi puuroutunutta tekstiä silmiäsi siristellen. Et saa tekstistä kunnolla selvää, vaan arvailet suurimman osan sanoista. Eipä se kyllä ole ihan niin justiinsa, ajattelet huolettomasti ja poimit sienet mukaasi. Kotona teet sienistä ruokaa jonka syöt hyvällä nautinnolla. Myöhemmin illalla olosi huononee ja alat kärsiä vatsavaivoista ja hallusinaatioista. Otat yhteyttä lääkäriin, joka toimittaa sinut sairaalaan. Vatsahuuhtelun ja tarkkailun jälkeen pääset kotiin, mutta kiroat omaa huolimatonta asennettasi ja vannot ettet enää ikinä kajoa metsän antimiin. Mummon sienikirja saa pölyttyä hyllyssä, sillä sinä syöt tästä edespäin vain turvallisesti purkitettuja herkkusieniä.

TÄMÄ ON VÄÄRIN ! MÄ EN SYÖ SIENII. NE ON MUN FRENDEI ;<<<

Totuus tulee Taran suusta :DMaanantai 12.10.2009 23:35

Teen ruokaa keittiössä

Tara: Jenni miks sulla on lököttävät housut?
Jenni: Siksi.
Tara: Sä oot meijän pikku räppäri.

Tara: tykkäätsä tehä ruokaa?
Jenni: Juuh tykkään.
Tara: Mä en, mä en osaa. mut Jenni osaa. :D

Oikeesti iha sika hellyyttäväää :DD

RemedyMaanantai 12.10.2009 18:52

"No more poison
Killing my emotion
I will not be frozen
Dancing is my remedy, remedy, oh
Stop stop preying
'Cause I'm not not playing
I'm not frozen
Dancing is my remedy, remedy, oh

Move while you're watching me
Dance with the enemy
I've got a remedy
Oh, oh-oh, oh-oh
Move while you're watching me
Dance with the enemy
Here is my remedy
Oh, oh-oh, oh-oh"

Dodiin vastauksia :DMaanantai 12.10.2009 18:50

1. Olenko mielestäsi kaunis vai ruma ?
2. Jos kävelisin sinua vastaan mitä tekisit/sanoisit ?
3. Voisitko pitää minua kädestä kiinni kadulla ?
4. Millä nimellä esiinnyn kännykässäsi ?
5. Kuinka tärkeä olen sinulle ?
6. Jos saisit pyytää minulta mitä tahansa mitä se olisi ?
7. Voisitko halata minua ?
8. Voisitko kopioida tämän niin että voisin vastata sullekkin ?
Rest In Peace Brother sanoo:
ooks kotona
Jennieh` sanoo:
en
Rest In Peace Brother sanoo:
:D
oot kaisalla : D
Jennieh` sanoo:
en oo viel. meen sinne 4-5 välil
Rest In Peace Brother sanoo:
:D
monicalla
:D
Jennieh` sanoo:
en oo :D
Rest In Peace Brother sanoo:
:D
hmmm
oot isällä :D
Jennieh` sanoo:
en oo :D
Rest In Peace Brother sanoo:
mis oot?
Jennieh` sanoo:
persees ;D
Rest In Peace Brother sanoo:
: D
oot isällä : D
Jennieh` sanoo:
enhä
Rest In Peace Brother sanoo:
ootpas
:D
Jennieh` sanoo:
enpäs :D

Mäki sua simo <3Sunnuntai 11.10.2009 16:43

Jennieh` sanoo:
homomiäs homomiäs homomiäs :D

Rest In Peace Brother sanoo:
Moro
pullero