IRC-Galleria

Firenze, päivä 5Maanantai 10.11.2008 00:11

Perjantaina ei (päivällä) ollut oikein mitään erikoista. Oli ensimmäinen työpäivä kuitenkin: sovittiin että tulen siinä kymmeneksi töihin silloin, työpaikkaohjaaja olisi tullut jo 9:30 ja olisi sitten siellä valmiina.

Työpaikalle päästyäni ihmettelin kuitenkin kun se työhuone oli pimeänä. Laittelin siinä omat välineet kuntoon (läppärin virtoihin ja verkkoon) ja odottelin hetken, jonka jälkeen tuo työpaikkaohjaaja tulikin. Oli ilmeisesti vähän ongelmia lasten kanssa aamulla :) Siinä sitten katseltiin mitä tulen ainakin ekojen päivien aikana tekemään.
Kolmen tunnin päästä, kun kello lähestyi yhtä, olikin sitten aika lähteä jo pois.

Illemmalla käytiinkin sitten Sannin, Annin ja Riinan kanssa baarissa. Kesti hetken aikaa ettiä oikea paikka koska olivat mokomat niin helevetin kalliita. Käytiinkin sitten yksillä jossain ihan normaalihintasessa paikassa josta itse läksin kotiin ja tytöt jatkoivat klubille, Twiceen.

Firenze, päivä 4Sunnuntai 09.11.2008 23:45

Neljäntenä päivänä, torstaina, oli ensimmäinen tapaaminen työpaikalla (joka on itseasiassa tuo Accademia Europea di Firenze). Ohjelmassa oli haastattelu ja työtilojen esittely ym. Olen siis tavallaan "webmasterina" niiden nettisivuilla (www.aefonline.eu).

Haastattelun jälkeen taas pyörin randomisti kaupungilla ja tulin hengailemaan tänne kämpille.
Tai no, ennen kämpille tuloa kävin kylläkin paikallisessa "K-marketissa". Muuten aika normaalin supermarketin näköinen ja oloinen, paitsi että viiniä myytiin ainakin 3 eri paikkaa + viiniosastolla. Edullisimmillaan pullon sai pari senttiä alle kahden euron ja kalleimmat viinit menivät sinne kolmeen-neljään kymmeneen euroon.

Firenze, päivä 3Torstai 06.11.2008 18:55

Itsellä oli kolmantena päivänä melko helppo ohjelma: kymmeneksi tapaamiseen "koululle" ja sen jälkeen vapaata.

Aamulla siis aikaisempi herätys, ja taas kaupungille. Tällä kertaa menin kyllä bussilla, vaikka (toisin kuin kahtena edeltävänä päivänä) paistoi aurinko. Nyt osasinkin jo bussipysäkille sekä hypätä pois oikeassa paikassa: aivan sen "koulun" edessä.

Tapaamisen jälkeen mentiinkin tyttöjen kanssa syömään (varmaan Firenzen ainoaan McDonaldsiin (!!!)) ja sen jälkeen käytiin vielä kiertämässä pieni lenkki, jonka jälkeen Sanni ja Riina lähtivät omaan työhaastatteluunsa ja esittelyynsä ja Anni jäi odottamaan omaansa. Itse läksin asunnolle hoitamaan vähän asioita (Electronilta ei onnistunut nostaa rahaa automaatilta :o). Illemmalla tavattiin taas kaupungilla porukalla ja meidän oli tarkoitus mennä hakemaan paikalliset "opiskelijakortit" ruokailua varten, mutta mutta...

Itse menin bussipysäkille ja näin 3-4 bussia jossa oli tuo numero 14, eli se bussinumero jonka kanssa pääsen keskustaan. Noh, odotin uutta bussia n. 5-10 minuuttia ja päättelin että taisivat seuraavan puolen tunnin bussit mennä juuri nenän edestä kun olin pysäkille tulossa, joten taisi tulla kävelykeikka.

Noh, kävelin kartan mukaan jollekkin katedraalin näköiselle paikalle, mutta huomasinkin siellä että se olikin väärä paikka. Tapasinkin siinä muutaman saksalaisen turistin, jotka olivat menossa myöskin tälle isolle "Dome":lle. Opastin siis heidät siinä samaa matkaa sinne, mokomat jalkapallohuligaanit.

Noh, pääsin n. 30 min myöhässä (Italian style) paikalle jossa oli määrä tavata. Käytiin sitten kauppoja kiertelemässä ja huomattiinkin ettei enää ehditä hakea niitä kortteja mitä meidän oli tarkoitus hakea.

Sitten jakauduttiinkin kahteen porukkaan: Anni ja Sanni jäivät Zaraan shoppailemaan ja me Riinan kanssa lähdettiinkin tänne kämpille, jotta Riina pystyisi käymään netissä tällä koneella.

Tänne päästyä huomattiinkin että netti ei toiminut. Hukkaan ilta ei mennyt kuitenkaan, vaan vietimme sitä kämppäkavereideni kanssa. Yhdeksän aikaan läksin saattamaan Riinan pysäkille ja tulin takaisin.

Takaisin tullessani lähdimme vielä käymään yksillä kadun toisessa päässä olevassa baarissa. Sitten takaisin ja olikin jo hyvä aika mennä nukkumaan.

Firenze, päivä 2Torstai 06.11.2008 18:27

Toiseksi päiväksi oli sovittu tapaaminen Accademia Europalla klo 15. Herätys muutama tunti aikaisemmin, suihkussa käynti ym. ja pari tuntia aikasemmin lähtö tapaamispaikalle.

Tutorilta sain ohjeet sähköpostissa mitä bussia käyttää, ja ranskalainen kämppäkaverini näytti kartalta bussipysäkin. Suomalaisena turistina tietysti en tiennyt laisinkaan miltä bussipysäkit näyttivät. Siksipä päätin kävellä sen yhden kilometrin. Täällä kun bussipysäkit ovat pelkkiä merkkejä maassa ja tolppia kadulla: bussit pysähtyvät noin vaan liikenteen seassa.

Liikenne on muutenkin aika kaaosta, joskus miettii miten italialaiset pysyvät oikein hengissä täällä liikenteessä.

Tapaamispaikalla tapasinkin tytöt ja lähdettiin vielä viettämään ylimääräistä aikaa kiertelemällä kaupungilla.

Simonen, tutorin, kanssa tapaamisen jälkeen illemmalla menimme erääseen paikalliseen baariin "aperitiiveille", ja keksimme (Riina itseasiassa keksi) uuden drinkin! Salaisista sekoitussuhteista voitte kysyä Riinalta itseltään ;) Baarit ovat täällä paljon kotoisempia kuin Suomessa. Aperitiivien jälkeen suuntasimmekin jo kämpillemme ja valmistautumaan huomiselle.

EDIT: Eikun hetkinen!

Kämpille tullessani näin ovessani punaisella kirjoitetun lapun joka alkoi: "Suomi! :) Hüüva Paevaa..." ja kertoi, että samassa asunnossa asuvat kämppäkaverini haluaisivat tavata. Menin siis heidän puolellensa keittiöön tapaamaan heitä ja viettämään iltaa. Myöhemmin tyypit ehdottivat että lähdettäisiin kuuntelemaan live-musiikkia Amerikkalaisiin "vaalivalvojaisiin", Election Party. Sinne saapuessa huomattiinkin, että tarjolla oli ilmaisia juustohamppareita, kokista ja red bullia (Fuck yeah America!) Yhden aikaan läksinkin sitten takaisin kämpille ja nukkumaan edes jonkun verran.

Firenze, päivä 1Torstai 06.11.2008 18:10

Buon giorno!

Täällä sitä ollaan, Italiassa. Tässä pientä matkapäiväkirjaa:

1. päivä

Kello puoli viideltä ylös ja kuudelta matka kohti Helsinki-Vantaa -lentokenttää. Kone Zürichiin lähti klo 10:10. Vajaan kolmen tunnin lennon jälkeen Zürichissä vaihdettiin Firenzeen menevään koneeseen.

Firenzessä satoikin vettä oikein urakalla. Tutorimme avustaja otti meidät vastaan ja laittoi minut taksiin ja meni itse tyttöjen - Sannin, Annin ja Riinan - kanssa heidän majoituspaikalleen.

Taksi heitti minut jonnekin kapealle kadulle, jossa pimpottelin oveen ja odottelin noin 5 - 10 minuuttia eikä kukaan tullut avaamaan. Pienen selvittelyn jälkeen selvisi että osoite (joka luki meille annetuissa papereissakin) oli väärä, ja taksi oli tulossa hakemaan ja viemään oikeaan paikkaan. Päästessäni oikeaan osoitteeseen ja asuntoon (kuusi kerrosta matkalaukun kanssa, hissi oli huollossa) minua otti vastaan eräs ranskalainen opiskelija, joka oli samanlaisella jaksolla kuin minä, vain pitemmällä. Hän kertoikin minulle talon sääntöjä ja näytti huoneeni. Loppuillan vietin lepäillessä.

Majoitus on siis melko iso asunto, jossa on itsellä oma huone. Keittiö, vessa ym. ovat yhteisiä. Ilokseni huomasin että täällä on myös ilmainen WLAN \:D/

IttaaaaliaaaaTorstai 30.10.2008 22:16

Maanantaina lähtö spagettien luokse :3

[Ei aihetta]Torstai 09.10.2008 14:41

Aaaaaah syysloma ens viikolla :>

HypocrisyKeskiviikko 01.10.2008 02:31

We're all hypocrite bastards

EsseetTorstai 25.09.2008 01:53

Äidinkielen esseet on siinä mielessä vaikea kirjoittaa kun paperille ei voi kirjoittaa kuin yhden rivin kerrallaan. Pitäisi olla jotain ihme kvanttipaperia johon kirjautuis useampi ajatuslinja kirjottaessa.

"Hänellä on myös miekka sekä kasa muita kotieläimiä [...]"

I just accidentally a ...Lauantai 20.09.2008 03:03