IRC-Galleria

Firenze, päivä 15Sunnuntai 23.11.2008 00:54

Viimenen viikko läksi käyntiin. Hieman haikea tunnelma oli jo.

Maanantaina ei oikeastaan mitään hirveän erikoista. Töissä oli perussettiä (facebook + galtsu), illalla taas istuttiin pöydän ääressä ja taidettiinpa katsella Italian TV:tä (jossa näkyy yllättävän paljon puol-alastomia naisia!)

Firenze, päivä 14Sunnuntai 23.11.2008 00:02

Sunnuntaina olikin hieman haikeampi päivä. Lauantaisesta yksinäisyydestä johtunutta lievää masennusta läksin hoitamaan kuvailemalla maisemia.

Aloitin kaupunkipatikointini taas jälleen kerran Duomolta ja sen läheisyydestä, ja kävin jopa kiipeämässä sen vierellä olevaan torniin, josta näkikin koko Firenzen kerralla.
460 porrasta, ei hissiä. Siinä tuli pieni kuntolenkkikin tehtyä samalla.

Tornissa käväisyn jälkeen nautin vielä aurinkoisesta päivästä istahtamalla Piazza San Marcolla, jonka jälkeen nappasin bussi #13:n ja matkasin Piazza Michelangiololle, jossa Firenzen yksi kolmesta David-patsaasta sijaitsee. Näköalatkin olivat jälleen upeat, kello oli noin puoli viisi ja aurinkokin oli alkanut laskea.

Piazza Michelangiololta jatkoin matkaa kauniita kaupungin reuna-alueiden puistoteitä pitkin Porta Romanalle, jossa kävin sen vieressä olevassa puistossa. Puisto olikin oiva piristys, puut olivat syksyisesti pudottamassa lehtiään, puistossa oli leikkiviä koiranpentuja ja lapsia. Ei voinut muuta kuin hymyillä, sellaista elämää harvemmin Suomessa näkee.

Puistosta meninkin sitten käymään Saninlla, Annilla ja Riinalla, jossa syötiin, juotiin viiniä ja pelattiin Yatzia ja korttia :)

Firenze, päivä 13Lauantai 22.11.2008 23:41

Okei, palasin takaisin jo Suomeen, mutta päiväkirjaa en jätä kesken!

Lauantai. Hyvin pitkälti lepopäivä kuluneesta viikosta. Kaikki oli jossain muualla, joten olin melko yksin sinä päivänä. Ilma oli kaunis ja nautiskelin rauhallisuudesta keittiössä teetä juoden.

Firenze, päivä 12Lauantai 22.11.2008 01:54

Perjantaina töiden jälkeen kävin Ponte Vecchiolla (sillä jolta otin videotakin). Mokoma vanha silta on kultakauppoja täynnä. Siitä on vaikea keksiä mitään sanottavaa, sen kokee paljon paremmin näkemällä :)

illemmalla käytiin Walesilaisen vierailijan ja muiden kämppisten kanssa aperitiiveillä ja tutustumassa Firenzen yöelämään. Tutustuttiinpa meidän suomalaisten tyttöjen kanssa erääseen Santa Crocella sijaitevassa kahviosssa työskentelevään mieheen (saatiin drinkkejä alennuksella). Italialaiset tuntuvat olevan aika tuttavallisia. Joskus taas eivät.

Firenze, päivä 11Lauantai 22.11.2008 01:35

Hmmm, 11. päivänä mentiin uudestaan sinne kommunistipaikkaan. Tällä kertaa kuuntelemaan kylläkin live-musiikkia: siellä esiinty joku paikallinen blues-duo.

Moni on varmasti nähnyt Serranon Perhettä. Voin rehellisesti sanoa että se kuvaa todella hyvin espanjalaisten keskustelua: kädet heiluvat ja suu käy kokoaika.

Firenze, päivä 10Lauantai 22.11.2008 01:17

Okei, käytiin kommunistipaikassa vasta keskiviikkona mutta tiistaina oli niin tyhjä päivä että on hyvä laittaa siihen jotain.

Keskiviikkona kävin tutkimassa kämpän lähellä olevaa aluetta enemmän (yleensä menny bussilla keskustaan), ja löysin ensimmäisen kunnon elektroniikkakaupan Firenzestä. Hinnat oli aika lähelle samanlaisia mitä kotona Suomessa. Tämänkään kaupan myyjät eivät ilmeisesti osanneet englantia, ei edes numeroita, mutta onnistuin ostamaan sieltä kuitenkin S-Video <> Scart -adapterin. Matkalla bongasin myös paikallisen Expertin.

Firenze, päivä 9Lauantai 22.11.2008 00:50

Tiistai. Töissä perustylsyyttä, mutta:

Vapaa-ajalla seikkailin tuttuun tapaan Firenzen kaupunkikuvasta nauttien. Illalla vierailtiinkin sitten toisella viikolla usein baareissa ym. kahviloissa, joista yksi mainitsemisen arvoinen oli "Kommunistipaikka".

Rakennus vaikutti olevan joku vanha käytöstä poistunut koulu, joka on otettu sitten uudelleen käyttöön vapaamielisempien ryhmien toimesta. Seinillä oli graffitteja joka paikassa (puhdasta seinää ei siellä tainnut olla), ja baaritila olikin melko kotoisan oloinen. Juomat olivat myös paikan hengen mukaisesti edullisia. Portilla olevista punaisista lipuista huolimatta paikassa ei ollut pelkästään ketään poliittisia kapinallisia, vaan ihan normaalia väkeä (ketkä uskalsivat "olla oma itsensä").

Firenze, päivä 8Lauantai 22.11.2008 00:29

Toinen viikko alkoi työn merkeissä. Ensimmäinen kokonainen työviikko oli edessä siis. Pääasiassa tein n. 4 tunnin päiviä ja menin yleensä klo 10 - 11 töihin. Totta puhuen suurimman osan työajasta vietin facebookissa ja galleriassa (84 sivua satunnaisia kuvaton.comissa yksi päivä), mutta kaiken "laiskottelun" lisäksi tein kyllä töitäkin.

Ensimmäisenä tavoitteena oli oppia ymmärtämään Joomla!:n toimintaa ja hahmottaa mikä tarkoittaa mitäkin. Erityisen kiinnostavaa tuon sisällönhallintajärjestelmän käytössä oli se, että se oli italiaksi.

Maanantaina ei mitään kovin erikoista muuten tapahtunut: illemmalla pidettiin taas hauskaa viinin ja keskustelun merkeissä.

Firenze, päivä 7Perjantai 21.11.2008 23:53

Huuh, pieni tauko ollut näitä kirjoitellessa mutta kyllä näistä jotain muistaa vielä.

Ensimmäinen sunnuntai oli aika perussunnuntai. Oli aika aurinkoista ja lämmintä silloin, joten mietin että sisällä ehtii olemaan Suomessa ihan tarpeeksi ja suuntasin tähystelemään Firenzen kaupunkinäkymiä.

Sunnuntaina löysin myös tästä asunnosta tuon "olohuoneen" (kuvassa), joka oli aika tunnelmallisen oloinen. Voisi omassakin kotona olla semmoinen.

Kaikenkaikkiaan aika rento päivä.

Firenze, päivä 6Maanantai 10.11.2008 00:41

Mutta, lauantaina ei oikein tapahtunut mitään erikoista, ainakaan päivällä.

Illalla käytiin tyttöjen kanssa niiden kämpillä ja mentiin sieltä läheiseen pizza-ravintolaan.
Vaikka Italia onkin pizzoistaan tunnettu, ei nuo ihan vakuuttaneet kyllä tällä kertaa. Voi tietysti olla, että pizzat tehdään täällä eri tavalla kuin Suomessa ollaan totuttu: pohja on todella ohut eikä täytteitä ole kovinkaan paljoa.
Palvelu ravintolassa oli ihan ok, vaikka siellä ei tainnut olla kuin yksi tarjoilija joka puhui kunnolla englantia.

Ravintolan jälkeen käytiin vielä juomassa lasilliset viiniä tyttöjen asunnolla ja sitten läksinkin bussilla takaisin omalle.