IRC-Galleria

Vitun sairaat ihmisetLauantai 27.03.2010 14:23

5 kuukautta vanhan Brianna Lopezin ruumiinavaus paljasti että hän oli kärsinyt pahoinpitelyistä/hyväksikäytöstä koko lyhyen elämänsä ajan. Viranomaisten mukaan tämä on kauheimpia heidän näkemiään tapauksia. Muunmuassa vanhemmat ovat syytettyjen listalla.
Brianna todettiin kuolleeksi perjantai aamuna Memorial Medical Center -sairaalassa elvytysyrityksistä huolimatta, sanoo sheriffi Ed Miranda.
Perjantai iltana poliisi pidätti Briannan vanhemmat, Stephanie Lopezin 19v., Andy Waltersin 21v. sekä 19-vuotiaan Stephen Lopezin (äidin kaksosveli). Heistä jokaista syytetään lapsen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Waltersia syytetään tämän lisäksi sukupuoliyhteyden harjoittamisesta vauvan kanssa.
Poliisit ovat puhutelleet kuutta aikuista ja kahta lasta jotka asuivat samassa kodissa Briannan kanssa. Sheriffin mukaan perhe on ollut yhteistyöhaluinen. Ystävänpäivänä syntyneellä tytölle todettiin ruumiinavauksessa useita eriasteisia vammoja ja ruhjeita.
Maanantaina sheriffi tarkensi tietojaan ruumiista löytyneistä vammoista: hänen mukaansa Briannassa oli 11 eri vaiheessa paranemista olevia ihmisen puremajälkiä, useita mustelmia, kaksi murtunutta oikeanpuoleista kylkiluuta, kolme kallonmurtumaa, aivojen turvotusta ja jälkiä ravistelusta. Myös Briannan molemmat jalat olivat murtuneet, asiantuntijan mukaan jalkojen murtumat johtuivat siitä että lapsi oli nostettu rajusti jaloista ilmaan. Tutkijat ottavat selvää syytettyjen hammaskartoista selvittääkseen kuka puremajäljet on aiheuttanut.
Oikeuden papereissa mainitaan että Walters on myöntänyt purreensa Briannaa, mutta puolustautunut sanomalla ettei kuitenkaan "Purrut irti palaa tytöstä". Waltersin mukaan myös hänen 18 kuukautta vanha poikansa puri vauvaa.
Lisäksi Stephanie Lopezin väitetään purreen ja nipistäneen Briannaa turhautuessaan tähän.
Sheriffi kertoo että Walters ja Stephen Lopez joivat olutta torstai yönä, jolloin he heittelivät Briannaa ilmaan.
Lapsen pää osui kolmesti kattoon ja ainakin kaksi kertaa miehet epäonnistui ottaa vauva kiinni ennen lattialle putoamista. Stephen Lopez sanoi juoneensa kymmenen olutta, jotka Walters oli ostanut. Stephanie Lopez ilmoitti juoneensa kolme olutta ja nukahtaneensa sitten. Aamulla äiti oli löytänyt Briannan lattialta eikä saanut lasta hereille. Kysyttäessä mitä on tapahtunut, Walters kertoi Lopezille heidän "leikkineen vähän rajusti edellisiltana"...
... oikeudessa Andy Walters sanoo Briannan olleen tajuissaan ja itkeneen ilmaan heittämisen jälkeen. Walters kävi nukkumaan klo 01:30 eikä tiennyt missä Brianna tuolloin oli. Kolmelta aamulla Walters heräsi ja löysi Briannan makaamasta lattialta sängyn vierestä, hän kietoi lapsen huopaan ja laittoi hänet kehtoon. Seitsemän aikaan Briannan vaippa piti vaihtaa ja Stephanie kysyi vauvan mustelmista, tällöin Walters kertoi "leikkineensä rajusti" lapsen kanssa. Walters vaihtoi Briannan vaipan, kietoi sormensa ympärille kosteuspyyhkeen ja työnsi sen vauvan anukseen.
Walters myöntää purreensa Briannaa mutta puolustautuu sillä ettei hän ole ainoa perheenjäsen joka niin teki. Walters kertoi Stephanien nipistelleen ja heitelleen vauvaa menetettyään tähän hermonsa. Lapsen eno, Stephen Lopez tunnusti heittäneensä Briannaa ilmaan ottamatta tätä kiinni ennen lattialle putoamista. Kuulustelun aikana Stephen myönsi myös raiskanneensa vauvan. Sekä eno että isä olivat useaan kertaan olleet sukupuoliyhteydessä Briannaan.
Klo 10 aamulla 19. päivä heinäkuuta Stephanie huomasi ettei Brianna hengitä ja soitti hälytysnumeroon.
Klo 11:10 Brianna kuoli sairaalassa vain viiden kuukauden ikäisenä.
Luettuasi tämän voit teeskennellä, ettei se liikuta sinua
mitenkään, tai sitten voit lisätä sen päiväkirjaasi niin kaikki tietävät, että välität.

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.02.2010 21:17

kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä,
niin saat yöllä ihanan tekstiviestin ♥

[Ei aihetta]Maanantai 04.01.2010 13:15

LISÄÄ TÄMÄ BLOGIISI NIIN VUODESTA 2010 TULEE AIVAN
MAHTAVA JA IKIMUISTOINEN !
Mitä biisiä kuuntelit viimeksi? - En muista. Joku mikä soi radiossa.
Missä muilla sivustoilla sinulla on kuvia, kuin täällä? - Facebookis
Tahtoisitko asioiden olevan kuin ennen? - Osan joo..
Vihaatko ketään? - Jep
Kello 04.00, kännykkäsi soi. Kuka soittaa siihen soittaa? - toivottavasti ei kukaan.
Onko joku jota et koskaan unohda? - ON
Onko joku joka ei pidä sinusta? - Varmasti on.
Milloin olit täysin onnellinen elämässäsi? - öö?
Tietääkö kukaan muu salasanaasi? - Ei kai.
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - en tie selvii sillon sit :D
Oliko eilinen hyvä päivä? - tylsä.
Mikä oli päivän paras hetki? - ruoka.
Odotatko tällä hetkellä mitään? - aamupalaa nenän eteen.
Millainen isä sinulla on? - pullee.
Mikä oli viimeisin ilonaiheesi? - Heta koiruus<3
Viime yönä, nukahditko hymy huulillasi? - en..
Mitä yhteistä sinussa ja äidissäsi on? - nauru ainaki.
Entä sinussa ja isässäsi? - kasvon piirteet.
Kenet näit ensimmäisenä tänä aamuna? - koirat.
Seurusteleeko suurin osa kavereistasi? - ei.
Onko sinulla mitään ruoka-allergiaa? - on yks.

.Torstai 12.11.2009 23:53

Lisää tämä päiväkirjaasi niin 13.11.2009 tulee olee sun paras päivä (;

Toimispa tää.Lauantai 31.10.2009 21:24

SULLA ON 5 MIN AIKAA KOPIOIDA TÄMÄ JA SINULLE TAPAHTUU TÄNÄÄN JOTAIN TODELLA HYVÄÄ !

Voisitko seurustella jonkun kanssa? - Ehkä jossain vaihees
Pussaisitko uudestaan viimeksi pussaamaasi ihmistä? - joo
Ajattelet jotakuta, eikö niin? - Taidan juu :/
Onko sinulla outoja tapoja tai fetissejä? - on kai :D
Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - Tehä rästi läksyt
Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? - EN!!
Onko parempi että tunnet henkilön jonka kanssa aloitat seurustelun? - No totta vitussa.
Nukuitko viime yönä omassa sängyssä, jos et missä sitten? - Ihan omassa vaan.
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - 4
Ikkuna- vai käytäväpaikka? - Ikkuna
Kuka sai sinut viimeksi nauramaan ? - Saana<3
Mitä teit viime uutena vuotena? - Join..
Luotatko helposti ihmisiin? - En enää
Väsyttääkö? - Ei
Onko joku ihastunut sinuun? - Tuskin
Onko joku jota et koskaan unohda? - ON!!
Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin? - On
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä ? - Ei.
Missä olet kahden tunnin päästä ?- Kotona luultavasti.
Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka? - Kokonaisuus
Millainen olet aamuisin? - Väsyny
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - Joo
Kenelle haluaisit antaa pusun? - Eipä kuulu tänne.
Luonne vai ulkonäkö? - Molemmat, mut luonne on kuitenki tärkeempi.

Vittu mitä paskaa..Lauantai 31.10.2009 02:25

Lukio on niin hanurista et ei mtn rajaa tai sit mä oon vaan niin paska et en pärjää siel. No ei sen puoleen motivaatio nollas, torstaina nousi kuume ja läksyä on ihan saatanasti. Mä en jaksa. Tulkaa joku tekee mun läksyt<3

En kyl usko, mut aina voi kokeilla.Keskiviikko 21.10.2009 20:20

KOPIOI TÄMÄ PÄIVÄKIRJAASI ALLE 48 SEKUNNISSA , NIIN JOKA LAUANTAI SINULLE TAPAHTUU JOTAIN TODELLA KIVAA JA JÄNNITTÄVÄÄ !
JOS ET KOPIOI , SAAT 4 KK HUONOA ONNEA , JA ET TULE
EDISTYMÄÄN IHMISSUHTEISSA

Galleria on syvältä!!!Keskiviikko 07.10.2009 20:52

KAIKKI JOTKA HALUAA VANHAN IRC-GALLERIAN TAKAISIN KOPIOI TÄMÄ PÄIVÄKIRJAAN!
Alle 16-vuotiaat käyttäjät eivät voi kirjautua Irc-galleriaan klo 22-07 välisenä aikana. Tätä on toivonut Mannerheimin lastensuojeluliitto, opettajat ja vanhemmat. ''Jos tilanne jatkuu samanlailla ens viikkoon asti, eli että käyttäjät valittaa ja kritisoi uutta ulkoasua niin vanha ulkoasu laitetaan takaisin. Käyttäjistähän tämä on kiinni.''

[Ei aihetta]Maanantai 05.10.2009 22:08

Tyttö ja poika ovat seurustelleet 7 vuotta, ja tyttö soittaa poikaystävälleen:
- Tyttö:
Mä rakastan sua.

- Poika:
Joo, tiedän että rakastat, kaikki rakastavat minua.

- Tyttö:
Todellako?

- Poika:
Kyllä... Kaikki ystäväni, jotka ovat tyttöjä, kertovat sen minulle päivittäin.

- Tyttö:
Täh? Enkö mä sitten oo sun ystävä?

- Poika:
Et.. Olet tyttöystäväni. Miksi?

- Tyttö:
Kun minä sanon että rakastan sinua, silloi myös tarkoitan sitä.

- Poika:
Tiedän että tarkoitat sitä... Sinun ei vain tarvitse kertoa sitä minulle päivittäin kovin usein. Tiedän että olet rakastanut minua siitä päivästä lähtien kun aloimme seurustelemaan. Ja minä rakastan sinua päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän..

- Tyttö:
......

- Poika:
Joten haluatko lähteä huomenna jonnekkin juhlistamaan 7-v päiväämme?

- Tyttö:
Kyllä. Mutta minne?

- Poika:
En tiedä.. Ehkä elokuviin tai jotain?

- Tyttö:
Okei..

- Poika:
Haen sinut huomenna, sinun ei tarvitse kuin olla valmiina.

- Tyttö:
Okei, mihin aikaan tulet?

- Poika:
Olen kahdelta kotona töistä, syön ja tulen sitten. varmaan 15-20min.

- Tyttö:
Luulin ettei sinulla ole töitä huomenna?!

- Poika:
Yksi työkavereistani on sairaana, tuuraan häntä.

- Tyttö:
Okei, joten näemme 14.20?

- Poika:
Kyllä! Ja kulta?

- Tyttö:
Niin?

-Poika:
Minä rakastan sinua.

- Tyttö:
Minäkin rakastan sinua.

- Poika:
Juu, mutta työnantajani katselee minua työhuoneestaan vihaisesti, minun pitää mennä.

- Tyttö:
Okei, heippa.

- Poika:
Heippa.

****************************

Seuraavana päivänä..

Poika ajaa tyttöystävänsä luo, ja lähtee hakemaan tyttöä ovelta.

- Tyttö:
Hei! (suutelee poikaa)

- Poika:
Oletko valmis?

- Tyttö:
Hmm.. Odotas.. Haen laukkuni, lähdetään sitten?

- Poika:
Okei.

Tyttö luuli heidän menevän elokuviin ja illalliselle, mutta kun he pääsivät autoon..

- Poika:
Odota! Sidon silmäsi.

- Tyttö:
Miksi??!

- Poika:
Se on yllätys.

- Tyttö:
Millainen yllätys??

- Poika:
Iso sellainen.

- Tyttö:
Okei, mutta vain jos lupaat pitää minua kädestä koko matkan kun ajamme.

- Poika:
Minä lupaan.

- Tyttö:
Okei, sido nyt ne silmät..

Ja he ajoivat, ajoivat, ja ajoivat...... Ja pysähtyivät.

- Poika:
Okei! Olemme täällä!

- Tyttö:
Missä!

- Poika:
Odota, anna minun kantaa sinut sinne paikkaan!

- Tyttö:
Mihin paikkaan?

- Poika:
Erääseen.. (suutelee tyttöä)

- Tyttö:
Kulta!...

Poika kantaa häntä..

- Poika:
Okei, anna minun ottaa siteet silmiltäsi.

- Tyttö:
Missä me olemme?

Poika avaa siteet tytön silmiltä ja tyttö näkee paikan johon poika on hänet vienyt.... Tämä on paikka jossa poika ensimmäisen kerran tunnusti tytölle tunteensa.

- Tyttö:
Voi luoja! (itkee..)

- Poika:
Miksi itket?

- Tyttö:
Tämä on paikka jossan ensimmäisen kerran sanoit minulle että.. että...

- Poika:
Mitä aiot tehdä loppuelämälläsi? (poika tulee tytön selän takaa, halaa häntä takaa päin, polvistuu hänen eteensä ja kysyy "Kulta, mennäänkö naimisiin?")

- Tyttö:
(Kyyneleitä tulee yhä enemmän ja enemmän)

- Poika:
En ollu töissä silloin kun soitit minulle.. Olin järjestämässä tätä yllätystä.

- Tyttö:
Nouse ylös!!!!

- Poika:
Todellako?

- Tyttö:
(suutelee häntä)

- Poika:
Oliko tuo kyllä vai ei?

- Tyttö:
Kyllä.

Jos kopioit tämän omaan blogiisi, sinun rakkauselämäsi tulee aina kukoistamaan!

MUTTA!
jos et kopioi tätä, rakkauselämästäsi ei tule mitään, tulet aina jätetyksi, ja tulet kärsimään koko loppuelämäsi ajan
yksinäisyydestä!

Sinulla on 3min aikaa kopioida tämä

KIITOS KAIKILLE!!Tiistai 22.09.2009 23:24

Nyt ei olla sit enää sakkolihaa :DDD Vois vkl mennä uudestaan vähä juhlistaa tätäki vuotta ;D