IRC-Galleria

IkkunaRinsessa

IkkunaRinsessa

P.E.R.L-projekti jatq aina vaan! <3
Joulu tulla jolkottaa ja herättää kaikenmoisia tunteita ja ajatuksia ihmisissä. Toiset vihaa, toiset ihaa ja kolmannet tykkää siitä sun tästä elementistä, mutta inhoo esim. kaupallisuutta.

Mitäs jouli mulle sit merkitsee? No, meillä ei käy joulupukki. Me vietetään Jessen synttäreitä. Lahjoja siis annetaan ja saadaan, mutta jonkun hirvittävän tavaramäärän sijaan keskityn skidien kaa hengailuun ja joulin tunnelmaan: Tehdään piparkakkutalo ja siivoillaan yhdessä koti kuntoon ja haetaan kuusi tuoksumaan olkkariin, koristellaan se ja laitetaan hiukan joulivaloja. Kuvioon kuuluu tietenkin kauhia läjä herkkuja aatoksi ja sit vaan hengaillaan, pelaillaan, nautitaan yhdessäolosta. Joulupäivänä käydään mummulassa syömässä ja siellä jatkuu sama meininki kuin kotona. Sitä seuraavana päivänä on menty usein pulkkamäkeen koko porukalla. Mein joulun ideana siis taitaa olla vastavuoroisuus ja yhdessäolo.

Ehkä siksikin arvostan joulua niin korkealle, että se oli (ehkä ainut) vuodenaika ja juhlapäivä, jolloin sai nauttia täysin siemauksin läsnäolosta. Äipällä ei ollut kiire mihinkään, meillä ei kukaan aikuinen ollut humalassa tms, meillä oli ihania traditioita, joista nautin täysillä. Poissa oli suorittaminen, kovuus, vaatiminen, kilpailu sisarusten kesken ja tilalla oli läheisyyttä, lämpöä ja äitikin oli niin rento ja läsnä ja iloinen kuin olla vain voi.

Niin, nuo jutut on säilyneet. Itse keskityn esim. lahjajutuissa lähinnä siihen, että koetan "haistella ilmaa" jo pitkään ennen joulua, että mikä olis se yks asia, joka muksua miellyttäisi oikein erityisesti. Siis yksi sellainen ehkä kalliimpi lahja ja muutoin asioita, jotka on käytännöllisiä, huokeita ja ajankohtaisia muutenkin. Sukkia, päiväkirja Tiimarista, pari koriste-esinettä jne..

Läheisilleni pyrin tekemään jotain itse. Yhtenä vuonna geelikynttilöitä, toisena kaulaliinoja (voi raukkaparat; en oo mikään kutoja ihminen..) ja itse kuvioituja tyynyliinoja jne.. Siitäkin oon kyllä kieltäytynyt ottamasta paineita, eli esim. yhtenä vuonna kun olin tosi väsynyt ja suoraan sanottuna köyhä, en edes kortteja tehnyt. Joulunaika ei kuulu olla suorittamista. Ei ainakaan mun mielestä. En esim. käy joka kaappia ja nurkkaa läpi otsa hiessä kuuraten tms, vaikka tulis sata joulua. Pitäähän sen olla joulu äitillekin, vai mitä?

Niin, siis hyvää joulunodotusta ihmisille ja etenkin kameleille. Jos jaksatte, niin voisitte kirjoitella kanssa tosta joulun merkityksestä päiviksiinne? Ois kiva lukea, että mitä siitä ajatellaan ja miksi.. <3

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.