Aivopesu (Mind & Control)
Monikaan ihminen ei ole tullut ajatelleeksi sitä kuinka paljon päivittäiset viestimet (tv, radio, sanomalehdet, uutiset, juorulehdet jne.) muokkaavat meidän kaikkien käyttäytymistä ja olemusta. Kun ne todellisuudessa tehoavat tappavasti jokaisen ihmisen mieleen ja näin ollen jokainen meistä on aivopesty ja myös on jonkun mind control ohjelmoinnin uhreja. Media taas toimii joukkohypnoosin lailla yksittäisten ihmisten mieliin. Hollywood näyttelijät toimivat mm. tupakkatehtaiden mannekiineina saaden nuoria ihmisiä polttamaan tupakkaa. Sekä musiikkiteollisuus leimaa nuoria pukeutumaan samalla tavalla kuin pop tähdet ja jokainen aivopesuohjelma noudattaa omaa kaavaansa.
Yksi tällaisista aivopesu/mind control keskuksista oli New Yorkin Montaukissa jossa tehtiin lukuisia mind control kokeita 70 ja 80-luvulla. Kunnes Montauk projekti loppui vuonna 1983.
Eräs Montaukista selvinnyt henkilö on Amerikkalainen Stewart Swerdlow. Hänet siepattiin Montauk projektiin koehenkilöksi vasten tahtoaan 70-luvulla ja hänen näköaistinsa mm. poistettiin noina vuosina ja hänet altistettiin monen tyyppiselle kidutukselle. Näissä Montauk keskuksissa suoritetuissa kokeissa kuoli useita koehenkilöitä ja vain harvat selvisivät niistä hengissä. Näissä hallituksen salaisissa kokeissa oli myös osallisena reptiliaani rotuun kuuluvia humanoideja
Henkisen kontrollin elementit
Henkinen kontrolli sisältää neljä elementtiä, jotka vaikuttavat toisiinsa. Jos esimerkiksi ihmisen käytös muuttuu, muuttuvat myös hänen tunteensa ja ajattelunsa, koska ihminen pyrkii välttämään tekojensa ja ajatustensa välistä ristiriitaa. Tämän kognitiivisen dissonanssin teorian muotoili psykologi Leon Festinger
Käytöksen valvonta
Uhrin täytyy pukeutua, syödä, työskennellä, jne. kuten ryhmä haluaa.
Ajattelun valvonta
Uhrin täytyy oppia yhteisön oppirakennelma ja vaimentaa epäilynsä kulttia kohtaan. Syntistä mieltä hallitaan ajattelun pysäyttämistekniikoilla.
Tunteiden valvonta
Syyllistämällä ja pelottelulla uhri saadaan pitämään kultin kannalta kielteiset ajatukset kurissa. Uhria voidaan myös estää jättämästä ryhmää kertomalla, ettei sen ulkopuolella ole toivoa pelastuksesta.
Informaation valvonta:
Kultin kannalta haitallista tietoa ei kerrota jäsenille. Kultti jakaa tiedon ulkomaailmasta omien julkaisujensa kautta.
Henkisen kontrollin 3 vaihetta
Sulattaminen
Uhrin vanha minä nujerretaan heikentämällä hänen puolustuskykynsä esimerkiksi valvottamalla tai syöttämällä hänelle jatkuvasti tunteisiin vaikuttavaa materiaalia. Lopulta uhri antaa periksi ja sopeutuu oppeihin.
Muuttaminen
Uhrille syötetään uusi käsitys itsestä, ja uusi tapa ajatella, tuntea ja käyttäytyä. Sulattamisvaiheen tekniikat ovat edelleen käytössä. Ulkopuolisesta maailmasta annetaan huono kuva, kultin yhteisöä väitetään paremmaksi paikaksi. Kultin oppeja paljastetaan sitä mukaa, mitä uhri niitä hyväksyy. Kielteisesti suhtautuvia saatetaan erottaa kultista.
Uudelleen jäädyttäminen
Uusi minä vakiinnutetaan. Entisen elämän hyviä puolia vähätellään. Mikäli vanhat kiinnostuksen kohteet ja erityistaidot ovat kultin kannalta haitallisia, ne hylätään. Ryhmä on uhrin uusi perhe. Jäsen saattaa joutua luovuttamaan omaisuutensa kultille, jolloin pois lähteminen on sekä psyykkisesti että taloudellisesti vaikeaa.