IRC-Galleria

Tänään oli kiva olla Jennin kanssa Jumbossa katsomassa Duudsoneita. Jumbos oli Jarppi, Jarno ja Jukka. <33

Tänään oli kiva olla Jennin kanssa Jumbossa katsomassa Duudsoneita. Jumbos oli Jarppi, Jarno ja Jukka. <33

Sateen lakattuakin......tuuli tuntuu yhä hivenen kylmältä iholla. Se kertoo talven olevan tulossa. Mutta......tämä lämmin tunne sisälläni on todiste siitä, että valo on kuin onkin syttynyt. Vaikka se on vielä niin pieni, että kevyinkin tuulenhenkäys voisi sen sammuttaa...siellä se silti loistaa.

Vaistoan jonkin. En tiedä, miksi sitä pitäisi kutsua. Se leviää rinnassani, nousee kurkkuuni asti...ja syntyy. Vaistoan jonkin. Se saa miinut......kadottamaan sanani.

...Kyky saada aikaan jokin. Voima luoda se käsilläni. Antaa sille muoto. Ehkä tahdoin vain tietää, että on jokin, joka ei voisi olla olemassa ilman sinua. Ehkä tahdoin vain, että jokin tarvitsee minua ollakseen.

Olet valtavan pyykkivuoren keskellä. Kahlaat lähes polviasi myöten pyykissä. Pystyt tuskin liikkumaan. Lisäksi pesukone puuttuu ja joudut pesemään ne yksitellen käsin. Et tiedä, mitä tehdä. Pohdit, saatko ikinä kaikkea puhtaaksi, pystytkö saamaan aikaan tyydyttävän lopputuloksen...mitä enemmän podit, sitä epävarmemmaksi tulet. Aikaa kuluu. Kas niin...mitäkö sinun sitten tulisi tehdä? No, sinuna yrittäisin vain......pestä pyykkiä jalkojeni alta. Tulevaisuuskin on tärkeä, mutta jos katsoo vain eteensä, kompastuu helposti jalkojensa alla oleviin pyykkeihin. On tärkeää myös......ajatella sitä, mihin kykenee tänään ja nyt. Kun pesee pyykkejä yksi kerrallaan, saattaa ihan huomaamatta käydä niin, että aurinko taas kurkistaa pilvien takaa. Toki huoli silti joskus yllättää. Sellaisina hetkinä ei auta kuin levätä. Voi vaikkapa lukea kirjaa, katsoa Tv:tä...tai syödä nuudeleita yhdessä toisten kanssa.

Mahdanko löytää työpaikan? Mahdanko todella kyetä hankkimaan elantoni? Valmistuttuani...kolmen vuoden päästä...kerran vielä minun on lähdettävä tästä talosta. Kun pohdin sellaisia oikein syvällä mielessäni, en tiedä, mitä minun oikein pitäisi sanoa ja kenelle. Minut valtaa epävarmuus ja huoli. Ja minulle tulee jotenkin......suunnattoman......epävarma olo.

Olisi upeaa, jos joskus voisin sanoa jollekulle:
"Olen syntynyt vuoksesi."
Jos joku......jota en ole vielä kohdannut, odottaisi kuulevansa minulta nuo sanat...

Tahdon tulla sen arvoiseksi, että voin elää jonkun toisn vuoksi. Vaikka olenkin joskus vähällä lannistua, en anna periksi, sillä tahdon, että kerran joku voisi pitää minua sen arvoisena. Täytyy vain elää itsepintaisesti. Olen varma, kun vain jatkaa röyhkeästi elämäänsä, saattaa joskus kohdata jonkun, joka tahtoo päivällistä juuri minun kanssani, enemmän kuin kenenkään muun.

Syvällä sisimmässänne varmasti......teette kaikkenne löytääksenne syyn, jonka vuoksi olette syntynyt. Sillä en usko, että kukaan tuntee tuota syytä syntymästään asti. Syy, jonka vuoksi on syntynyt. Syy, jonka vuoksi on olemassa. Ehkä jokaisen on itse päätettävä ja määriteltävä se. Se saattaa olla epäselvä, epävarma......ja vaikeasti määriteltävä...toisinaan sen helposti kadottaa. Mutta niin kauan kuin elää, niin tahtoohan sitä löytää elämälleen syyn...minäkin tahdon löytää sellaisen. Ja kaikkein mieluiten jos se vain on mahdollista.