Tälläkin hetkellä......joku saattaa kadehtia...ihailla toisessa sitä jotakin, jota on itsessä niin vaikea huomata. Kun ajattelee niin, on ehkä hivenen verran helpompi......hyvä kysyä ja vaalia itseään.
Sanat voivat tappaa. Jos sanansa valitsee väärin, toisten kohtalo saattaa päättyä omalle omalletunnolle. On asetuttava toisten asemaan ja valittava sanansa tarkoin! Riippumatta siitä, kenen kanssa on tekemisissä.
Sateen lakattuakin......tuuli tuntuu yhä hivenen kylmältä iholla. Se kertoo talven olevan tulossa. Mutta......tämä lämmin tunne sisälläni on todiste siitä, että valo on kuin onkin syttynyt. Vaikka se on vielä niin pieni, että kevyinkin tuulenhenkäys voisi sen sammuttaa...siellä se silti loistaa.
Vaistoan jonkin. En tiedä, miksi sitä pitäisi kutsua. Se leviää rinnassani, nousee kurkkuuni asti...ja syntyy. Vaistoan jonkin. Se saa miinut......kadottamaan sanani.
...Kyky saada aikaan jokin. Voima luoda se käsilläni. Antaa sille muoto. Ehkä tahdoin vain tietää, että on jokin, joka ei voisi olla olemassa ilman sinua. Ehkä tahdoin vain, että jokin tarvitsee minua ollakseen.