IRC-Galleria

Blogimerkintä

« Uudempi -

Vaatteet poisLauantai 11.04.2009 06:25


Klamydia @ Nosturi 10.4.09

Saavuttiin Helsinkiin siinä kymmenen aikoihin ja ratikalla Nosturiin. Olipa muuten varmaan ensimmäinen kerta, kun liikuin ratikalla. Tultiin paikalle puoli yhdeltätoista, eli Klamydian keikan aloittamiseen oli vielä sellainen tunti. No, löysin paidan ja annettiin takit sittemmin narikkaan, tosin narikkalappu meinasi unohtua..
Kerros ylöspäin ja jäätiin istumaan sivuun, koska vielä ei ollus saliin mitään järkeä mennä. Muutama hyvin random ihminen tuli jutustelemaan ja Joensuulaisella varsinkin oli asiaa.
No, kun Pojat lopettelivat, siirryttiin jo salin puolelle ja saatiin hyvät paikat. Tosin itse keikan aikana aggressiot kerääntyivät parin ihanan ihmisen takia. Joko olivat perseessä kiinni tai hakkasivat laukulla/hiuksilla. Huuto oli taas aika korvia raastava, kun verhot vedettiin pois, enkä ole kateellinen lattialla oleville ihmisille, sellaista sillipurkkia tehosekoittimessa, että ei kivaa. Veskulla oli välispiikit jälleen hallussa ja kivoja kuvia tuli. Hyvin soitettiin vanhempaakin tuotantoa, mutta yksi uusi mitä en ollut kuullut. No mutta joo, en jaksa mitään romaania alkaa väsäämään, koska sänky näyttää erittäin houkuttelevalta tällä hetkellä ja kirjoituksesta ei tule mitään. Tiivistetään loppu.
Matka kotiin alkoi kävelyllä Nosturista rautatieasemalle ja sieltä N:llä Korsoon. Porukka oli hieman epämääräistä, mutta hyvin siitä selvittiin. Omat jutut alkoi tosin loppumatkasta väsymyksen takia kääntyä vähän levottomiksi.. Korsoon päästessä lähdettiin vain kävelemään kotiin ja nyt on jalat mukavan kipeät, mutta päivä/yö oli jokatapauksessa aivan loistava! =) Kiitoksia paljon.

"Ja pojat huutaa: Mulla ei seiso!"
"Ja tytöt huutaa: Mulla ei kostu!"

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.