IRC-Galleria

Niin outo olo.. Kaikki on jotenki vaan yhtä...

Tää on niin elämää.

En koskaan uskonu, että jonain päivänä ymmärtäisin näin paljon muille normaaleja, mulle uusia asioita. Oon vihdoin selvittäny pääni, nyt oon vapaa kaikesta, en pelkää enkä kadu. Oon onnellinen siitä, mutta pidän pääni nöyrästi alhaalla ja kuuntelen maailmaa.

Ja silti sattuu.
Se ei varmaan koskaan lopu, koska sitä elämä on.

On kamalinta ymmärtää, ettei joku asia ookaan hyvin.
Toisaalta, mä oon tottunu jo siihen että elämä on tasapainossa,

en vaadi siltä täydellisyyttä. Täydellisyyttä ei oo olemassa. Inhimillistä täydellisyyttä kyllä, mutta ei sellasta, minkälaiseks nyky-yhteiskunta määrittelee täydellisyyden. VIRHEETTÖMYYTTÄ.


Tekee mieli itkeä, en tiiä ilosta vai surusta.
Asioiden ymmärtäminen on joskus vaikeeta,
toivon että te ymmärtäisitte mua edes pikkiriikkisen. Olisin todella kiitollinen
varmaan liikuttunutkin vähäsen.


Lainaten erään taiteilijan sanoja:

"Minua pelotti. Laskiessani jalkani mereen,
luulin sen olevan pohjaton.
Heh... Se olikin matala. Vesi oli lämmintä.
Olitte itkeneet Jeannen lopussa, eikö?
Kyyneleet olivat lämmittäneet meren."


Joskus ihmettelen miten mä jaksan yhä uskoa tähän kaikkeen.
Elämään, rakkauteen, ihmisiin. Joskus mä todella ihmettelen.

Ehkä oon naiivi... Ehkä oon typerä.
Mutta jotain tästä elämästä on haettava
Jotain, mikä saa meiät pysymään jaloillamme
Ja kulkemaan eteenpäin

Etsien onnellisuutta ja kaivaten jotain,
minkä löytää, mutta VAIN


jos jaksaa etsiä.



~

Ne sanoo älä kuuntele sanaakaan
Se luulee; se voi tehä mitä vaan
Sellaiseksi se on kai kasvanut
Vaan missä on lupaukset unohdetut?

Kaikki kertoo että olen sokea
Silmissäni hiekkaa ja nokea
En metsää nähnyt puilta
En tähtiä valheiden kuilta.

When I stumbled upon pictures
I tried to forget
And that's how this idea
was drilled into my head
'Cause it's too important
To stay the way it's been



But there's no blame
for how our love did slowly fade
And now that it's gone,
it's like it wasn't there at all.

...Harjoiteltiin siis Kian kanssa vähän huomiseen musankokeeseen. =)




kia sanoo:
1700 - luvulla tyylisuuntaukseksi vaihtui siis romantiikka. itävaltalainen nobodysäveltäjä wolfgang amadeus mozart sävelsi siis oopperan taikahuilu, sivistääkseen meitä tietämättömiä taikahuilujen ihmeistä. haluankin erityisesti mainita yön kuningattaren aarian tästä suuresta luovasta taidenäytöksestä. ja laulaja on koloratuurisopraano.

Ippu. sanoo:
Kiitos, kia. Vielä mainitaksemme, tämä hiukan.. omalaatuinen nuoriherra kaukaa menneisyydestä uskoi siis taikahuilujen ihmeelliseen voimaan, ja voimme vain jäädä arvailemaan, liittyikö hänen aikainen poismenonsa tähän "harrastukseen."

kia sanoo:
hänkään ei ollut tiettävästi mikään naistenmies, vaan suosi enemmän huilumaisia välineitä (luoja ties mihin käyttöön) mies oli muutenkin hieman häiriintynyt ja onkin todennäköistä että öisin hän hiipparoi susimaisesti puistojen lähettyvillä ja ulvoi kuuta

Ippu. sanoo:
Ja vielä koloratuurisopraanolaulajaa huomioidaksemme, hänen "aariansa" kuulostavat joltain aivan muulta kuin taikahuilulta.

kia sanoo:
laulajan tulkinnasta päätellen tämä edellämainittu taikahuilu oli juuttunut hänen kurkkuunsa, ja nainen yritti laulaa sen ulos. mutta tämähän on toki vain minun näkemykseni asiasta

Ippu. sanoo:
se on mahdollinen, joskin kyseessä voi myös olla, että taikahuilu oli jostain (ehkäpä herra Mozartin alistavien addiktioiden tuloksena) syystä päätynyt rouvan takalistoon, josta hän ei tätä saanut irti ja lauloi sitten pienen protestilaulun särkeäkseen kaikkien elollisten tärykalvot kahden kilometrin säteellä.

Ippu. sanoo:
Mutta siirtykäämme toki seuraavaan aiheeseen.

kia sanoo:
luulen että niin on paras ennenkuin joku tukehtuu

On tehny mieli

~lukee
~kirjottaa
~piirtää
~valokuvata
~improta
~tanssia
~puhua/nauraa/laulaa
~fiilistellä
~maalata

Se on aika hyvin yhelle päivälle : D ja vielä ku mitään en oo saanu aikaseks (paitsi puhumisen ja nauramisen mutten niitäkään tarpeeks).

Tekis oikeesti mieli jatkaa yhtä vanhaa tarinaa.
Siinä on sellanen.. tyttö, jonka nimeä en muista. Ois yks mielikuva mut ei sekään nyt voi olla Alice, ku mä oon elämäni aikana kuluttanu tota nimeä aivan liikaa. Ja sitte siinä on poika, Chris. Ja sitte siinä on paljon muita ja scifiä ja fantasiaa ja sekoilua ja "jännitystä". Sitä on tosiaan kirjotettu kutosen tai seiska paikkeilla. Pffft. ^^

Nooora linkkas, kiitos!

http://www.youtube.com/watch?v=z-ZjvY39RlQ&feature=channel


Ääwwsss ~

Olen sakkolihaa

...vielä 1 h 30 min.

Eipäs taas ymmärrä mitään. Mun tajunta jäi turkuun.
Jälkikiitokset paluubussimatkaseuralle erittäin mielenkiintoisesta pikku paneelista. 8')


Näinpä siellä muuten hienon näyn, Turussa siis.
Aurinko oli nousemassa, ulkona syksyinen, kolea sää.
Vanha pariskunta, ukko ja pieni vaimonsa seisoivat käsi kädessä sillalla ja katselivat jokea.

Tuli siinä sitte sellanen ajatus, että ehkäpä jokin on sittenkin ikuista.
Me ei vaan löydetä niitä asioita heti...

Mutta ne on meiän mukana läpi elämän.
<3



Kuittaan ~

Nyt jo kotona~
But not for long..

Turku !

Kamalan nostalginen/jännä päivä.
Ensinnäkin, aurinko paisto pitkästä aikaa ja ihan totta, tuijotin sitä ihmeissäni vähän liian pitkään ja puolisokeuduin sen takia ja kaikki näky hienosti punasena, mutta se oli sen arvosta. Olihan se sentää aurinko.

Mietittiin kans että mitä jos jokasella maanosalla olis oma aurinkonsa.



Oon ollu nyt viime aikoina niin väsyny ettei mitään... rajaa. (Käytän tota sanontaaki vähän turhan paljon)

Kävin tänään nukkumaan kuudelta, heräsin puol yheksän maissa ja luulin että on aamu, mutta eipä ollukaan (onneks.)
Menin kattomaan tv:ksi kutsuttua laitetta ja söin paahtoleiväksi kutsuttua ruokaa jonka päällä oli keltasia viipaleita.

Sen jälkeen- kun katoin jonku nauhotetun Idols-finaalin (tän vuoden Idols kusee ja pahasti mutta katoinpa silti (perhetraditio)) ja siinä se Jaana sitte esitti Vanessa Carltonia.
Siitä tuli jotenki niin ihana fiilis, koska oon kuunnellu sitä ihan hirveesti pienenä joten pystyn helposti yhdistämään ton biisin niihin aikoihin.


Kaikenlisäks tuli kauhee pakkomielle kattoo joku Pokemon-leffa :'D (koska toi Carltonin biisi yhdistyy sitte taas siihen)
Älkää naurako. Mä rakastin pokemoneja pienenä, hitot siitä et se olis muka poikien juttu, mähän oon kasvanu jätkien keskellä, joten ei mikään ihme..
Että silleen. Siitä tää nostalgisuus.

Kaivelin kans vanhoja levyjä. Mä en oo koskaan ollu mikään levyjenostelija
Mut onneks on sentään jotain levyjä lapsuusajoilta.

Muistan omistavani ainaki Britneytä, Didoa, Las Ketchuppia (=D) ja.. tällasia. Löysin kanssa Reggae Splashin. En kuuntele reggaeta, mutta otin sen kuitenki huoneeseeni. Plus LOTR-soundtrackit, kaikki kolme cd:tä, PLUS joululauluja. Joulua varten. Rakastan joulua. Siinä sitä tunnelmaa vasta onki :>



Juuu, että semmosta tällä kertaa.
Viime aikoina tullu aika paljon musiikillista höpinää.
Rupesin muuten miettimään, että minkä takia mä tänne kirjotan.
En mä osaa vastata tohon kysymykseen. Kirjotanko mä itelleni vai teille?

Veikkaisin jälkimmäistä.



Se, että ihminen on avoin persoona, on joskus hyvä juttu
ja joskus huono.

Mitähän me tässä elämässä oikeen haetaan?
Rakkautta? Ei, en usko. Se tulee tavallaan sivutuotteena, ja mikä ironisinta, vaikka se on sivutuote, ilman sitä ei pärjää.
Hyväksyntä vois olla yks hyvä vaihtoehto, muttei sekään oo ihmisen perimmäinen päämäärä.


...

Me siis vaan hengataan täällä
Muuten vaan
Ja koitetaan keksiä juttuja joista tykätään.

Löydetään ehkä joku mukava ihminen vierelle
Sellanen jota voi pitää kädestä kiinni ja pussata jos siltä tuntuu.
Sellanen jonka vieressä voi nukkua ja kaikkea muuta
Ja joka kuuntelee.

Koitetaan päättää "mitä meistä tulee isona".
Opiskelu, opiskelu, opiskelu. Siihen kuluu vähän turhan paljon aikaa nuorten elämästä, ihmisen hetkestä jona se tuntee asiat vahvimmin. Aikuisena sitä vähän.. höyrystyy.



Tiedättekös..
Joskus mä jään miettimään, että miks mä vaivaan päätäni tällasilla.
Mä oon vasta 15.
Se on ihan ÄLYTTÖMÄN vähän. Ihan mielettömänälyttömän vähän.
Mä en tiedä mitään.


Silti väittelen yhtä sun toista, heittelen ilmaan ajatuksia ja esitän ne oikeina.
Toivon, että näiden merkintöjen lukijat osais myös ajatella asioita omilla aivoillaan
-ei niin että mä teitä epäilisin-
mutta kuitenkin, kaikki tää täällä on vaan yhden mielen tuotosta. Yhden viisitoistavuotiaan, epävakaan, vainoharhaisen ja hyväuskoisen mielen tuotosta.



Nyt tuli sellanen fiilis että geez. Do it, do it, hävitä koko viesti koska tässä ei taaskaan oo mitään järkevää asiaa.

Mulle käy useimmiten niin, että kun mulla on OIKEESTI jotain sanottavaa, se jää sanomatta.
Ja sitten tuun tänne ja rupeen kirjottelemaan kaikkea niin randomia ettei mitään rajaa
Ja väitän että se on tärkeeki juttu.

Mitähän oikeasti hienoa täällä on?
Jaa-a. Tiedän sen verran, että mun kirjottamisen taso on laskenu. Harjotuksen puutetta. Aion tosin saada vanhat taidot vielä takasin, sama juttu piirtämisessä. Tänään viimeistään ymmärsin, että pystyn todella ilmaista itseäni silläkin lailla.



HASSU JUTTU.
Alku tälle tekstille, miks mä tänki jutun kirjotin, johtu siitä, että eksyin lukemaan BB-Nikon galleriapäiväkirjaa.
Luin sitä ja melkein itkin
Koska pystyin samaistumaan joihinkin fiiliksiin niin hyvin.
"Tää on jonkinlaista terapiaa mulle" se kirjotti, tai jotain vastaavaa.

Aivan.

Siitä tuli sitten inspis.
Teki mieli kirjoittaa fiiliksistään yhtä avoimesti kuin se.
Tuskin pystyn siihen koskaan, oon yhä liian epävarma ja itsetietoinen.
Mutta mä yritän


Ja siitä on hyvä lähtee.



~

Suurehkon piirtämispakkomielteen kourissa;
oon piirtäny tänään enemmän ku pitkäänpitkäänpitkäänpitkäänpitkään aikaan.


Huomasin tänään kans sen
Ettei ainakaa osassa mun päiväkirjamerkintöjen otsikoista oo mitään järkeä.


En saa tulla kipeeks.
Eijeijei.
Viime vuonna oli ihan sama juttu, sairastuin täysin samana viikonloppuna
ku mikä on nyt just edessä...

Kun on ne festaritki D:




- -Check


PS. Ippu:
Nauhoita Eureka
...Ja lue King loppuun (250 sivua ja ens yö aikaa)
Häröile.
U know.
In my language it means:


CHILL.