IRC-Galleria

.

Kokeesta läpi yhdellä virheellä, liikenne odottaa! :P

Anna käveli tavalliseen tapaansa tallilta Ilpolle, tosin tällä kertaa hän sai Ilpon äidiltä kyydin puolivälistä matkaa. Hän astui Ilpon perässä sisälle taloon ja SIMSALA BIM! Nette, Irkku, Carol, Otso ja Eetu ilmestyivät Annan eteen synttärikakun kanssa laulaen Paljon onnea vaan. Wou :D Erittäin onnistunut yllätys ja kuulemma ilmekin oli ollut näkemisen arvoinen :P

Oli tosi hauskaa, kiitos paljon teille kaikille, myös myöhemmin saapuneelle Chynille :) Ja erikoiskiitos Netelle ja Irkulle, jotka oli koko idean kehittäneet ja toteutelleet (en tiedä keitä kaikkia muita oli mukana toteuttamassa, mutta kiitos heillekin). Ootte ihania <3

*

Heh. Hyvä ja erittäin mielenkiintoinen viikonloppu takana. Something I will remember ;)

Kun suunnitelmaan A lisätään tarpeeksi paljon asioita, huomataan että lopulta onkin tullut toteutetuksi extemporesuunnitelma B. Hauskuuksineen ja epähauskuuksineen :D

Pimeys, valot, skoba, mieliala <3

"Jessy! James!"
"...ja Misu."

:P

-Ana

Kesästä -04 ponnahtaa heti mieleen loppumattomat päivät lehmälaitumella Irkun kanssa. Nyt sitten syksyn saapuessa tuli mietittyä, että mitä kesä -09 tuo mun mieleen vuosienkin päästä? Luulisin kyllä, että muisteltavaa jää :D

Heklalla oli koko kesän jalkaongelmia, joten minään varsinaisena hevoskesänä tämä kesä tuskin muistuu mieleen. Heklalta yli jäänyt aika kului kuitenkin tosi hyvin, kun pyörin Ilpon riemuna / riesana melkein päivittäin. Enköhän mä sen siis muista :) Ja samoin Carolilla vietetyn ajan, järvessä uimisen ja kumiveneellä kaatuilut sun muut :P

Mutta luulisin, että parhaiten kaikista tulen kuitenkin muistamaan Neten kanssa vietetyt hetket. Kun me käveltiin öisin ympäri Sipoota, kun me kiidettiin punaisella skootterilla pimeydessä usvan läpi, kun me loikittiin suolammen reunoja, kun me meinattiin hukkua nauruumme repeillessämme vedessä, kun me istuttiin saunan jälkeen mummolan kuistilla lauleskellen mieleen eksyviä lauluja...

Ainakin nyt nuo kaikki asiat muistuvat nopeasti mieleen. Monia muitakin tapahtumia alkaa putkahdella ajatuksiin kun tarkemmin mietin, mutta tuossa tuo selkein osa, joista tämä kesä on koostunut.

Joten joten... Kiitos kaikille niille joiden kanssa olen kesää viettänyt ja toivottaan että syksy on yhtä hauska ja muistettava! ;)

-Anna

Dodiih, nyt on sekin sitten koettu.

Mitä jäi mieleen? No Jumalasta ei juuri mitään. Jeesuksesta vielä vähemmän. Ulkoläksyistä osaisin nyt vain Isä Meidän, joten kuten menisi 10 käskyä, Apostolinen uskontunnustus ja Herran siunaus. Eikä jäänyt muistoa mistään upeasta ja rikkoutumattomasta yhteishengestäkään, kun sellaista ei oikein päässyt syntymään noin isolla porukalla.

Mieleen jäi kuitenkin maisemat, hauskat leikit, iltaohjelmat, isosten jutut (Igor, Butania, Musti, Kirsikkatehdas...), lauluhetket, koko ajan tuputettu ruoka sekä tutkimusretket niemeen.

Kaikkein vahviten mieleen painui kuitenkin itkeminen ja keskiviikko varsinaisena itkupäivänä. En muista itkeneeni usein kenenkään nähden, joten olennaisesti mulla ei ole ollut lohduttajaakaan silloin kun olen itkenyt yksin ja salassa. Oli siis vähän erilainen mutta omalla tavallaan äärettömän ihana kokemus itkeä muiden kanssa, yhdessä suuressa halissa, peittelemättä omia kyyneleitään.

Mulle itselleni siis riparin suurin oppitunti oli kyyneleistä ja siitä koskettavasta kauneudesta, mitä näen siinä, kun itkevää ihmistä mennään lohduttamaan, niin että lopulta kyyneleet lakkaavat. Ja myös hyvästä ja pahasta energiasta, siitä miten ne vaikuttavat kokonaisuuteen ja kuinka vahvasti.

Mutta siis, vaikkei tuo ehkä kovin hilpeältä kuulosta, niin ripari jää mun mieleen hyvänä, joskin hiukan erilaisena kokemuksena kuin oletin. Olen iloinen että lähdin sinne, vaikken alkuun ollutkaan innoissani.

Kiitos siis kaikille leiriläisille, ohjaajille ja erityisesti isosille!

Special thanks to Andy & Nette! + muut ihmiset joiden kanssa vietin aikaa :)

Herran siunausta ja näin pois päin :D

-Anna

Steaminin haaste vastaanotettu ;)

Olen: Anna
Haluan: aurinkoista säätä sunnuntaille :D
Minulla on: aivan mielettömän ihania ystäviä <3
Vihaan: autotien ääntä silloin kun pitäisi olla hiljaista
Pelkään: aika hirveästi rokotuksia
Kuuntelen: Amaranthia
Pohdin: ajatuksiani
Rakastan: aika montaa eri asiaa
Minä aina: aivastelen, kun olen nuhassa
Minä en ole: aivokuollut (ainakaan täysin)
Laulan: aina kun olen yksin (krhm, itseasiassa aika harvoin)
En ole aina: aikuismainen

*

Yritin muuten eilen kirjoittaa 13.-14.2.09 olleesta laivareissusta, mutta teksti oli fiksua kuin aivokuolleella ameeballa ja luovutin kun kaikki, mitä sain aikaiseksi puolen tunnin yrityksen jälkeen oli:

"...ja niin epäonnenpäivä, perjantai 13., vaihtui ystävänpäiväksi..."

Jokatapauksessa: oli loistava reissu ja taas kerran ihania ihmisiä. Suuret kiitokset ja halirutistukset "perheelleni", Heli (isä), Minna (paha äitipuoli), Anne (ex-äitipuoli), Salla (tuleva äitipuoli), Crista (serkkupuoli), Marianne (siskopuoli..?) ja Ida (epämääräinen orpo)! On taas opittu monia asioita Elämän Suureen Kirjaan, itsepuolustus- ja turvaohjeista lähtien :D ^^

Sunnuntaina 21.11. kävin viimeisen kerran Ponin luona, tekemässä vielä kerran temput joita sille opetin ja pitämässä sille seuraa, kun Pinja muutti toiselle tallille. Se jäi korvat pystyssä seisomaan lumisateessa tarhan portille ja katsomaan meidän perään.

Torstaina rakas kaunokaisemme nukahti tarhassa ikiuneen, eikä juttu olisi voinut käydä yhtään sen kauniimmin. Kaikki asiat kertoivat, että nyt olisi oikea aika, ja sen näkee kun elää hevosten kanssa ja pitää niitä kuten me. Ponin aika oli nyt ja se sai lähteä ennen, kuin se meni pahaksi. Silti sitä ei olisi voinut pitää yhtään pidempään.

Poni sai haudan metsän ja tarhan lähelle, Pullan haudan luo. Ne voivat nyt levätä kahdestaan ja olla yhdessä, niinkuin aina ennenkin. Me muut taas jatketaan elämäämme ja löydetään uusia hevosia joille tarjota rakkautta ja taitoa, jota edelliset hevoset ovat meille opettaneet :)

-Kuunlilja

Olipa kerran oikein tavallinen lauantai-ilta Porvoon sairaalassa. Sisään tulee kaksi tyttöä, toinen jalkaansa nilkuttaen. Katseet kääntyvät ja muuttuvat kummastuneiksi, koko odotushuone hiljenee.

"Iris, musta tuntuu, että me ollaan ainoita jotka puhuu..."
"Joo... Me kiinnitetään vielä enemmän huomiota..."

Okei, ymmärrän kyllä tietyn kummastuneisuuden niiden ihmisten kasvoilla, jotka meihin törmäsivät. Vaikka Iriksellä olikin aivan tavalliset vaatteet, meikkaus oli melko radikaali etenkin sotkettujen kajaalien ja muiden silmämeikkien osalta. Mulla ei ollut meikkiä, mutta muuten vaatetus oli ihan mielenkiintoinen: musta tooga, viitta, vyö jossa roikkuu kuksa ja elämänrenkaita, hiuksissa on sulkia ja kasvoilla klaanitatuoinnit.

Mutta minkäs sille voi, jos kesken larpin satut viiltämään puukolla jalkaasi mukavan kokoisen aukon ja siihen on laitettava tikkejä. Oltiinpahan mielenkiintoisia asiakkaita...

-Isíloindil / KL

Oltiin viikko Virossa, ensin Viljandissa ja sieltä Pärnun kautta Saarenmaalle ja tänään takaisin kotiin. Tukka vaihtoi Viljandissa väriä tummempaan, toivottavasti se oli hyvä idea. Hiukan punertavan tummanruskea nyt (itseasiassa aikalailla Chyntsän tukan värinen).

Ja minä myös täytin viimein edes sen huikeat 14 vuotta! Enää neljä vuotta, niin en ole aina se porukan ainoa alaikäinen :D

-Isíloindil / Kuunlilja