No niin... Wikipediasta löysimme seuraavan tiedon...
Nykymuotoinen jalkapallopeli on lähtöisin Englannista. Samantapaisia pelejä oli jo aiemmin pelattu muun muassa Song-dynastian Kiinassa (ns. tsu chu), Etelä-Amerikan intiaanien parissa, antiikin Kreikassa (ns. episkyros), Rooman valtakunnassa (ns. harpastum), 600-luvulla Japanissa (ns. kemari). Keskiajalla eri puolilla Eurooppaa pelattiin väkivaltaisia pallopelejä. Englannissa pelattiin mob footballia, Ranskassa pelattiin 1100-luvulta lähtien soulea ja Italiassa kansansuosioon nousi gioco de galcio.
Jalkapallon nykysäännöt perustuvat vahvasti 1800-luvun puolivälissä laadittuihin määräyksiin, joilla pyrittiin yhdenmukaistamaan eri puolilla Englantia sisäoppilaitoksissa pelattuja jalkapalloa muistuttavia pelejä. Ensimmäiset nykyisenkaltaiset säännöt jalkapallolle laadittiin Cambridgen yliopiston Trinity Collegessa vuonna 1848 kokouksessa, jossa olivat koolla edustajat Etonista, Harrowista, Rugbysta, Winchesteristä ja Shrewsburystä. Merkittävintä kokouksessa laadituissa säännöissä oli tuohon aikaan suositun käsillä pelaamisen kieltäminen. Cambridgessa laaditut säännöt eivät kuitenkaan tulleet heti käyttöön koko maassa, vaan jalkapalloa pelattiin yhä myös monin erilaisin vaihtoehtoisin säännöin, merkittävimpänä Sheffieldissä.
Vuonna 1863 perustettiin Englannin jalkapalloliitto, Football Association (FA). Saman vuoden aikana pidettiin vielä viisi muuta kokousta, joissa muotoiltiin ensimmäiset jalkapallon viralliset säännöt. Viimeisessä kokouksessa Blackheathin edustaja ilmoitti seuransa eroavan FA:sta, koska säännöistä oli pudotettu pois kaksi pykälää: jalkapallon kuljettaminen kädessä kiellettiin, samoin kuin vastustajan sääreen potkiminen, kamppaaminen ja kiinnipitäminen. Tämän seurauksena jalkapallo ja rugby lähtivät lajeina ratkaisevasti eri teille: osa seuroista perusti vuonna 1871 Rugby Football Unionin. 11 FA:n jäljelle jäänyttä joukkuetta ratifioivat jalkapallon 14 alkuperäistä sääntöä, vaikkakin kiista Sheffieldin kanssa jatkui vielä 1870-luvulle. Jalkapallon viralliseksi nimeksi vakiintui lajia hallinnoineen liiton mukaan association football, josta johdettiin myös lajin toinen englanninkielinen nimi soccer.
.... Eli ilmeisesti kukaan yksittäinen ihminen ei sitä keksinyt...