IRC-Galleria

ItiksenOhjukset

ItiksenOhjukset

Kipinän nuorisotalolla vierailee pieni papukaija ke 13.10.2010 klo 14-16

29. Kirjastosta oli muutama kommenttiTiistai 15.04.2008 19:25

Kirjastolle suunnatut kommentit menee paremmin suoraan kirjaston hoitajille.

Kirjastossa käydessä on hyvä muistaa seuraavat asiat:

1. Ihmiset tulevat kirjastoihin lukemaan tai käyttämään tietokonetta. Annetaan toisille rauha tehdä omia asioita.

2. Puhelimet yms. äänekkäät laitteet on hyvä laittaa äänettömälle edellä mainitusta syystä.

3. Kirjastoissa ei leikitä hippaa, juosta tai puhuta kovalla äänellä. juuri edellä mainituista syistä.
Lasten osastoilla usein poikkeuksia, paikalla satutätejä, nuoriso-ohjaajia, voi pelata pelejä yms. toimintaa.

4. Kirjastoissa voi tehdä läksyjä jne. mutta on huomioitava, ettei aiheuta ympäsistölle häiriötä.

Eli kirjastossa voi tehdä asioita, mutta pitää myös muistaa käyttäytyä.
Se porukka, joiden kanssa meidän pitää eniten tehdä töitä, ovat 13 vuotta ja sitä vanhempia. Olemme täällä, koska kaikki muutkin ovat.
Habbo hotellissa toimii NETARIn nuorisotalo. Käykääpä siellä juttelemassa ohjaajille.

26. Voivatko eläimet saada AIDSin?Tiistai 15.04.2008 19:13

Nyt taas täytyy ottaa selvää viisaammilta....

Tarkkaa vastausta ei löytynyt,

HIV - viruksen eli AIDS-sairautta aiheuttavan viruksen tarttumiseen tarvitaan seuraavaa.


Hiv voi siis tarttua:

- emätin- tai anaaliyhdynnässä ilman kondomia
- suuseksissä ilman kondomia
- yhteisistä huumeidenkäyttövälineistä
- hiv-positiiviselta äidiltä lapseen raskauden, synnytyksen tai imetyksen aikana (Suomessa riski on pieni suojalääkityksen ansiosta)
- veren- tai elinsiirron yhteydessä (Suomessa ei ole todettu yhtään luovutetun veren välityksellä tarttunutta hiv-infektiota vuoden 1985 jälkeen)

(Lähde: Aids-tukikeskus)

Yleensä ihmiset eivät ole edellämainituissa kontakteissa eläinten kanssa.

Laboratorio-oloissa AIDS / HIV tutkimuksissa koe-eläimiin tosin "istutetaan" HIV-virus, joista se voi tarttua ihmiseen jos eläimiä ei käsitellä varoen.

25. Kuka keksi JalkapallonTiistai 15.04.2008 19:02

No niin... Wikipediasta löysimme seuraavan tiedon...

Nykymuotoinen jalkapallopeli on lähtöisin Englannista. Samantapaisia pelejä oli jo aiemmin pelattu muun muassa Song-dynastian Kiinassa (ns. tsu chu), Etelä-Amerikan intiaanien parissa, antiikin Kreikassa (ns. episkyros), Rooman valtakunnassa (ns. harpastum), 600-luvulla Japanissa (ns. kemari). Keskiajalla eri puolilla Eurooppaa pelattiin väkivaltaisia pallopelejä. Englannissa pelattiin mob footballia, Ranskassa pelattiin 1100-luvulta lähtien soulea ja Italiassa kansansuosioon nousi gioco de galcio.

Jalkapallon nykysäännöt perustuvat vahvasti 1800-luvun puolivälissä laadittuihin määräyksiin, joilla pyrittiin yhdenmukaistamaan eri puolilla Englantia sisäoppilaitoksissa pelattuja jalkapalloa muistuttavia pelejä. Ensimmäiset nykyisenkaltaiset säännöt jalkapallolle laadittiin Cambridgen yliopiston Trinity Collegessa vuonna 1848 kokouksessa, jossa olivat koolla edustajat Etonista, Harrowista, Rugbysta, Winchesteristä ja Shrewsburystä. Merkittävintä kokouksessa laadituissa säännöissä oli tuohon aikaan suositun käsillä pelaamisen kieltäminen. Cambridgessa laaditut säännöt eivät kuitenkaan tulleet heti käyttöön koko maassa, vaan jalkapalloa pelattiin yhä myös monin erilaisin vaihtoehtoisin säännöin, merkittävimpänä Sheffieldissä.

Vuonna 1863 perustettiin Englannin jalkapalloliitto, Football Association (FA). Saman vuoden aikana pidettiin vielä viisi muuta kokousta, joissa muotoiltiin ensimmäiset jalkapallon viralliset säännöt. Viimeisessä kokouksessa Blackheathin edustaja ilmoitti seuransa eroavan FA:sta, koska säännöistä oli pudotettu pois kaksi pykälää: jalkapallon kuljettaminen kädessä kiellettiin, samoin kuin vastustajan sääreen potkiminen, kamppaaminen ja kiinnipitäminen. Tämän seurauksena jalkapallo ja rugby lähtivät lajeina ratkaisevasti eri teille: osa seuroista perusti vuonna 1871 Rugby Football Unionin. 11 FA:n jäljelle jäänyttä joukkuetta ratifioivat jalkapallon 14 alkuperäistä sääntöä, vaikkakin kiista Sheffieldin kanssa jatkui vielä 1870-luvulle. Jalkapallon viralliseksi nimeksi vakiintui lajia hallinnoineen liiton mukaan association football, josta johdettiin myös lajin toinen englanninkielinen nimi soccer.

.... Eli ilmeisesti kukaan yksittäinen ihminen ei sitä keksinyt...

24. Mikä sun nimi on?Keskiviikko 13.02.2008 17:30

Itiksen nuta nimimerkin taakse ei piiloudu yhtä henkilöä, vaan meitä on kolme.

Milla ja Sanna sekä tänään työt täällä meidän kanssa aloittanut Karin.

Olemme kaikki Nuoriso-ohjaajia ja tämä on yksi tapa olla kontaktissa nuorten kanssa.

Itiksen nuta on lakannut olemasta marraskuussa 2003, palasimme nimimerkillä tänne galleriaan 2005. Vanhan nutan tiloissa toimii nyt Taidon ja Taiteen talo Valtti ja perjantaisin ja lauantaisin Nuorisokahvila Cafe Kubus.

23. Onko Espanjaan pitkä matka?Keskiviikko 13.02.2008 17:25

Helsingistä pääkaupunkiin Madridiin on 3612 kilometriä, autolla sinne ajaa 1 vuorokauden ja 16 tuntia. Helsingistä Malagaan on 4,265 km ja matka kestää autolla 1 vrk 22 h.

Lentokoneella suora lento kestää n. 3,5 tuntia Helsingistä Madridiin, Malagaan noin 4 tuntia.

Onko Espanja lähellä vai kaukana sen voit miettiä itse... että mikä on sinulle lähellä ja mikä kaukana.


1. Älä tuhlaa. Osta vain tarvittavat tavarat. Voit säästää mm. ostamalla vaatteita vain kun niitä ehdottomasti tarvitset ja silloinkin kirpputorilta tai esim UFF:lta. Kännykkäsi pärjää ilman uusimpia kuvia ja soittoääniä. Saldoraja tai prepaid liittymä saa puhelinlaskut pysymään hallinnassa.

2. Älä osta osamaksulla. Tavaroista tulee kalliimpia kuin kertaostolla ja pienistä kuukausieristä kertyy pian suuri summa, kun niitä on maksussa useita. Mieti tarkkaan mitä tarvitset ja säästä rahaa sitä varten etukäteen.

3. Mene töihin.

4. Opiskele itsellesi ammatti, jonka työllisyysnäkymät ovat hyvät ja missä voit edetä urallasi.

5. Voit käyttää hyväksesi pankkisi sijoitusneuvontaa.

6. Käyttäydy niinn kuin Roope A, pidä kiinni penneistäsi.
joten Sinun pitää liittyä joukkueeseen.

Helsingissä toimivat mm.

http://www.hac.fi/

http://www.goldenspirit.fi/

http://www.funkyteam.fi/


Pyydä vanhempiasi ottamaan yhteyttä joukkueisiin ja kysymään toiminnasta.

20. Onko Airsoft hyvä harrastusKeskiviikko 13.02.2008 16:59

Airsoft on harrastuksena aika kallis ja sinulla olisi hyvä olla tiimi, jonka kanssa kyseistä lajia harrastaisitte.

Voit etsiä porukoita (suurin osa heistä on aikuisia) ja pelipaikkoja esim.

http://www.energiahalli.com http://www.sissos.fi/
http://www.airsoft-eden.com http://www.bbtairsoft.com/


Et sanonut ikääsi, mutta jos olet alle 18-vuotias olisi hyvä keskustella harrstuksen aloittamisesta vanhempien kanssa.