Muistan kuinka me aina käveltiin,
perjantai iltana puistossa.
käsi kädessä me kuljettiin,
se oli sitä rakkautta..<3
Yhdessä me yössä kuljettiin,
halailtiin puiston penkillä.
oltiin vain me kaks.
kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa.
Olisin sen illan halunnut jatkuvan,
mut sit sä lähdit pois,
sanoit et mutsis oottaa jo kotona.
Lähdit käveleen,pois siltä puiston penkiltä,
uskoin et turvallisesti pääsisit kotiin,
mut aamulla kuulin onnettomuudesta paikallis-radiossa:
"Nuori mies auton alle jäänyt suurimmassa t-risteyksessä"
Järkytyin mä hirveesti,
en olis tota halunnu kuulla.
Monta vuotta surin sun perään,
ajattelin " miks sun piti lähtee? "
Jätit mut tänne yksin tyhjään maailmaan..
Psykiatrilla kävin about vuoden.
kunnes se keksi mulle neuvoo:
"Ei tänään,
Mutta ehkä joskus,
te olette taas yhdessä.."
Saman asian peilille mä toistin,monta kertaa päiväs.
Lopulta mä pääsin asiasta ylitte,nykyään ajattelen sua hymyillen.
muistelen meidän yhteisiä asioita,kaikkia juttuja,mitä me yhdes koettiin.
Tänään vein taas kynttilän haudalles,
Heitin myös ruusun päälle hautakiven.
Toistin haudalles nämä sana : " ei ehkä tänään, Mut ehkä joskus me olemme taas yhdessä."
samalla auringon edestä pois pilvet väisty, aurinko paistoi, samalla kun lähdin pois sun haudaltas.
(C) Jenni