Ja munko pitäisi kuunella vähän lisää sun valheita?? Niinkö?!
Sä olit joskus se johon rakastuin, muttet enään.
Valheeksi muutuit, kaavoihin tylsiin arki luhistuu.
Halusit tai et, kaipaan sua, vaikken haluaisi.
Susta vaan ei ole siihen, Mä koitan päästä alkuun..
Ymmärrätkö, että sitä tuntee iltaisin itsensä idiootiksi,
etsiessään pulssiaan rinnalta.
Yksinäisenä etsie pimeässä jotain olematonta,
jotain mistä vittu pitää kiini.
Mikään ei vaan paina vieres enempää
se inhottava aistiharha joka hymyilee takaisin....
osa epätoivoo ja umpikujaa kenties?
Jos mä jään odottaa yhtää enempää mitää pelastajaa
Tässä sitä maaten silmät tiukasti kiinni, vastahakoisena aamulle.
Miettiihän sitä kukin meistä, et onko se sydän ahdistunu toivosta vai epätoivosta?
Pelkääkö sitä rakastaa vai menettää?
Viestin vastaan ottaja vai lähettäjä??
Vitusti rehellinen
Se lipuu ulottumattomiin
Koita sitten vielä ymmärtää vittumaista yskää!
Mut sun valheita en kuuntele tän enempää..