Pienestä pitäen en pitänyt siitä. Pelkään sitä niin paljon, etten voi kuvailla sitä. Sitä olen nähnyt jo päiväkoti-iästäni lähtien, sillä näen unessani pieniä rakennuksia, jotka ovat kuin päiväkotini isolla kentällä olevat ne pienet kopit. Ne ovat kuin turva. Keskellä yötä saatan olla puoli unessa, ja pelkään etten pääse sieltä pois, ja taas sitä mennään. Se on terävä, hyvin nopea, se menee alaspäin. Niin nopeasti. Se on ahdistava. Suuri, suuri, kuin suuri piikki. Tuntuu, kuin se voisi satuttaa, vaikka vain näen sen siinä unessa. Tuntuu, kuin päätä rupeaisi jomottamaan. Haluan sieltä pois. Pienenä saatoin itkeä herätessäni tuosta unesta, nykyään vain ihmettelen sitä herätessäni, mutta olen silti ahdistunut siitä.