Italia/Ranska 1975. Ohjaus: Pier Paolo Pasolini. Käsikirjoitus: Pasolini, Sergio Citti markiisi de Saden samannimisen romaanin pohjalta. Tuotanto: Alberto De Stefanis, Antonio Girasante, Alberto Grimaldi. Kuvaus: Tonino Delli Colli. Leikkaus: Nino Baragli, Tatiana Casini Morigi, Enzo Ocone. Musiikki: Ennio Morricone. Pääosissa: Paolo Bonacelli, Giorgio Cataldi, Umberto P. Quinavalle, Aldo Valletti, Caterina Boratto. Kesto: 113 min.
Italialainen elokuvaohjaaja, kirjailija, runoilija ja filosofi Pier Paolo Pasolini murhattiin hämärissä olosuhteissa marraskuussa 1975. Murha tapahtui pian ohjaajan viimeisen elokuvan, Sodoman 120 päivää -teoksen valmistumisen jälkeen. Kiistellyn elokuvan ja raa'an surman välillä on nähty olevan yhteys.
Sodoman 120 päivää saa kaupallisen ensi-iltansa Suomessa yli 25 vuotta valmistumisensa jälkeen. Syntyajankohtanaan elokuva jämähti sensuurin saksiotteeseen useissa Euroopan maissa, Suomi mukaan luettuna. Pasolinin teoksen julma ja kieroutunut tutkimusmatka vallan väärinkäytön pimeimmälle puolelle oli monelle liikaa.
Elokuva perustuu markiisi de Saden romaaniin Les 120 journees de Sodome. Pasolini on siirtänyt teoksen tapahtumat toisen maailmansodan lopulle, Italian pohjoiseen fasistitasavaltaan, Salòon. Päähenkilöt, neljä aristokraattia, sulkeutuvat huvilaan viettämään orgioita yhdessä palveluskuntansa ja tarkoin valittujen uhriensa kanssa. Uhrit, kahdeksan nuorta miestä ja naista, joutuvat 120 päivän ajan alistumaan valtaapitävien alistajiensa mielivallalle - ihmisruumiin riistoon, jonka ääripisteenä on murha.
Kidutuksen, ulosteiden syönnin ja vinoutuneiden ihmissuhteiden kuvaus ei edelleenkään ole ongelmatonta katsottavaa, vaikkei Pasolinin elokuvan shokkiarvo tänä päivänä enää yllä 1970-luvun reaktioiden tasolle. Ajankohtainen se on silti yhä: ohjaaja totesi kritisoivansa teoksellaan moraalin rappiota ja väärää sallivuutta, eivätkä nämä teemat ole vuosien saatossa ainakaan vanhentuneet. Sodoman 120 päivää on sävähdyttävä näky yhteiskunnan vääristymisestä ja yleisen turhautumisen mukanaantuomasta piittaamattomuudesta.
Sodoman 120 päivää on monimielinen kokemus. Elokuva esittelee julmuuksiaan viileän etäännytetysti ja ankarasti, ja näin tekiessään se kääntää tapahtumien peilin katsojaan itseensä. Näin menetellessään Pasolini kutsuu yleisönsä osalliseksi vastenmieliseen näytelmään, joka rinnastuu paitsi keskitysleirien todellisuuteen myös sadismi/masokismi -roolipeliin.