IRC-Galleria

Kävin eilen katsomassa isän isää Nikkilän sairaalassa. Kun tulin huusi jossain huoneessa joku vanhus suoraa huutoa. Tulimme isän kanssa huoneeseen, ja siellä se pappa makoili. Kovin terveen nköisenä. Valitteli alkuun, että huonoa on täällä olla, nykytyksikaan ei ole saanut. Isä oli ostanut huoneeseen television, kun ei täällä sairaalassa sellaista ollut. Ja uutiset oli katsottu kyllä. Isä otti rullaattorin penkikseen, ja pappa alkoi puhua, että on se nyt kyllä tlous huonossa jamassa. "Ei ole pankeilla rahaa", totesi pappa, "se tietää huonoa tuloa autokaupalle..." "Ja asuntomarkkinoille," minä totesin vaisusti. "Niin, ovat puhuneet, että niitä lomautetaan." Sanoi isäkin. Sitten pappa pysyi vaiti ja katsoi kattoon, haukkoi henkeä, ja jatkoi taas. Hän kertoi siitä kuinka joskus oli tehnyt oli toiminut rakennusmiehenä. Kysäisin, että oliko pappa kunnallisvaaleja seurannut. "Kyllähän minä sitä koitin kattoa, mutta kun se demari pauhaa siellä, niin ei sitä voi seurata..." pappa naurahti. Kysyin oliko hän äänestänyt. "Kyllä tuossa joitain kävi... minä jonkun numeron siihen pistin... en muista minkä." pappa totesi. "Kai kokoomusta sentään..." minä naurahdin. Isä nauroi ja totesi, että Jannehan on kokoomuksen jäseniä. Pappa meni hieman vakavaksi ja totesi:"Ikinä en ole ainakaan kommunistia äänestäny." En tiedä mitä hän sillä tarkoitti. Tunsinko pappaani sittenkään niin hyvin. Eduskunta vaalien aikaan hän oli todennut, että kokoomus on hyvä. "Jää jotain omaisuutta mukuloolle, kun ne meinaavat perintöveron laskoo," hän oli sanonut.
Sitten hän muisteli taas. Kertoi jutun kun joskus 30-luvulla oli pohjanmaalla ollut kunnallisvaalit, ja hän oli koettanut selvittää mitä joku tuttava äänesti. Hän nauroi ja kertoi, että oli haukkunut erästä maalaisliiton ehdokasta johon tämä mies oli suuttunut, ja noussut seisomaan. Sitten hän muisteli jotain tapaukseen liittyvää toista miestä. Kallelaa. Kallelaan tutustuttiin sodassa. "Siellä tuli uusiva miehii tutuks. Vaan oli se semmoosta. Se sota." Seurasi hetken hiljaisuus. "Siellä tapahtui kaikenlaasia. Siinä jatkosoraassa kerkes tekemähän kaikenmoosia. Kerran me kävimmä kalas laatokal. Meillä oli semmoonen pommi millä me kalastimma. Kallelan kanssa otimma venehen ja menimmä sinne järvelle. Narun kanssa koitettihinsyv kohta ja sinne pommi notta LUMPS! Ja sauhu nousi siitä vielä pitkähän ja me keräsimmä kaloja." Selvästikkään pappa ei suhtaudu sotaan turhan sentimentaalisesti. Joskus hän oli kertonut, että ensimmäiseen sotaan hän halusi miltei väkisin, ja toista sotaa hän meni pakoon kotiin. Katkera hän ei kuitenkaan ollut. Eihän hän kommunistia äänestänyt. Hän vain halusi tehdä kotona töitä kun oli jo yhden sodan sotinut. Ei hän syyllistänyt auktoriteettejä. "Sitten me keitimmä kallelan kanssa kalasoppaa, ja siihen tuli tämä majuri. Se ihmetteli notta kuinka meillä niitä kaloja niin paljon olimma saaneet. Ja Kallela kertoi notta kuinka niitä saa, kun koukut on oikeat ja tuuli ja..." Tauko ja huokaus. "Oli se Kallela vaan semmoonen. Vaan se majuri, ei ollu vitsimiehiä. Kerran se majuri kertoi, että eversti lupas, notta jokaanen saapi soran jälkehen tontin ja maata täältä, vaan Kallela sano, notta hänellä on jo tontti. Majuri kysy notta minkämoonen, johon Kallela vastas, notta hänellä on semmoonen metri kertaa kaks tontti. Siitä se majuri ei tykänny. Eikä varsinkaan se eversti. Kerran se majuri suuttu jollekkiin luutnantille, notta se repäs siltä yhyret napit irti ja sano notta sinoot nyt vänrikki." En muista kertoiko pappa että tämä Kallela oli tämä luutnantti, tai että mitä tämä luutnantti oli tehny. Aina pappa kertoo tästä "majurista" pappa kertoi olleensa tämän majuri lähetti. Joskus tätä majuria on muisteltu hyvällä. Hän kuulemma kerran pelasti miestensä hengen kieltäytymällä tottelemasta everstin käskyä hyökätä eräälle kukkulalle ilman tykistökeskitystä. Pappa kertoi tämän sanoneen:"Te säästätte kranaatteja, ja minä säästän miesteni henkiä!" Pappa itse oli tämän käskyn everstille toimittanut. Kerran eversti haavoittui ja tätä joutui pappa kantamaan erään miehen kanssa paareilla. Heidän piti mennä suojaanperunakuoppaab, mutta pappa väsyi, eikä jaksanut enää kantaa. Hän sanoi, että menkää te, minä lepään. Ja juuri sillä hetkellä mäjähti peruna kuoppaan kranaatti. Jos pappa olisi jaksanut kantaa, he olisivat olleet juuri sillä hetkellä jo perunakuopassa. Pappa totesi, että hänen laiskuutensa pelasti majurin hengen.
Pappa huokaisi ja jatkoi kertomistaan. Hän kertoi, kuinka nälästä ja ruuan tarpeesta ja kotilomista, jolloin hän sai niin paljon ruokaa verrattuna rintaman annoksiin, ettei hänen mahansa kestänyt. Hän kertoi, kuinka kerran heidän asemansa oli ollut solan harjulla. Toisella harjulla oli vihollinen. Kerran solassa oli juossut hirvi, jonka kummatkin puolet olivat sinne ampuneet. Tuli kilpailu siitä, kuka saa syödä hirvenpaistia. Ja kun yö tuli, eräs pappan toveri oli ryöminyt narun kanssa hakemaan hirveä, ja yksissä tuumin se oli vedetty ylös. Kysyin, oliko tämä jatkosodan asema sotavaiheessa? "Ei talvisoras kerkenny ruokaa ajattelemahankaan, vaikka näläkä oli. Jatkosoras se ajatus näännytti. Oltiinhan me siellä... vuos, parikin." "Kolme," minä totean hieman ymmälläni, ettei pappa tuota muista. "Niin kolome. Vaan olihan se sellasta vaan." Hän jatkaa vielä pitkään, kunnes isä kysyy tästä Kallelasta. Pappa kertoo. Juttu jatkuu, kunnes Pappa alkaa taas puhumaan talousongelmista. Hän kertoo Amerikan ja espanjan matkoistaan. Sitten hän siirtyy takaisin terveydentilaansa. Silmissä on kuulemma vikaa, einäe lukea, kun vesi alkaa valua silmistä. Jossain vaiheessa hoitaja tuo iltapalan, ja lääkkeet. Pappa alkaa kurotella pitkillä ohuilla käsillään kuppia ja laittaa sokerit kahviin. Hän laittaa toisen lääkkeen kahviin, jolloin isä huolestuu. Hoitajakin tulee paikalle, ja kysyy, että mitäs sinä sen sinne pistit, ja isäkin ihmettelee mokomaa, eihän se mikään poretabletti ollut. Pappa on kuitenkin varma ja sanoo:"Enhän minä tyhymä ole! Siinähän se menöö kahavin seassakin." Toisen tabletin hän pistää suoraa suuhun ja hörppäsee kahvia. Hän kittää hoitajaa. Käytävältä kuuluu yhä vanhuksen huutoa. Isä katsahtaa kelloa. "Me ehkä voitaisiin jo olla lähdössä." Kellosta hän muistaa."Niin, muistahan siirtää kelloa eteenpäin, kun talviaika vaihtuu." "Jaa..." Toteaa pappa. Sitten hän muistaa vielä asian. "Kattokaa nyt sen fammun (Isoäidin) perään. Se tarttis kyllä saara johoonkin päin hoitoon. Eihän se sillä järjellä enää kotona pärjää," pappa neuvoo Ironista, että isoisän järki vielä toimii, mutta hän on sairaalassa kun ei enää pääse liikkeelle, mutta isoäiti taas on kotona, vaikka tämä ei enää oikein muista lyhytkestoisia asioita, ja hokee kaikkea 10 kertaa. Ei hän kuitenkaan täysin "pöpi" ole vielä. ,"Minen täältä enää kotihin kummankaan pääse," Hän toteaa synkkänä. Me sanomme, että lähdemme, ja että tulemme taas käymään. "No hyvä. Kyllä tämä taas tästä helpoottaa!" hän toteaa, ja hymyilee kun lähdemme.
Hän on taas saanut purkaa vanhaa sieluaan.