IRC-Galleria

Verse 1.
Ilta hämärtyy, lamput sammuu.
Monet väsyneet jo sänkyihinsä kaatuu.
Yö saapuu. Mä vain valvon.
Istun sohvallani, tyhjyyteen vain katson.
Uneksin periaatteessa mahdotonta.
Kuvittelen maailmasta aamutonta.
Armotonta on täällä kaikki.
Pitää oppia elämään, mitkä kortit sitten saitkin.
Oon menettänyt toivon, (melkein)
jokin tuntematon meinaa viedä voiton. (hell ei)
Puhelimen soiton kuulen. Niin luulen.
Vanha negatiivi meni, ajattelen uuden.
Tunnen jo hiukan väsymystä.
Silti jaksan pyöritellä kysymystä.
Ajatukset hiipuu ajan myötä,
mutta silti en toivota itselleni hyvää yötä.

Kertsi.
Uneksin. Nukun silmät auki.
En näe aurinkoa, en kuuta.
Uneksin. Melkein siitä nautin.
En nykyään tee mitään muuta.

Verse 2.
Katulamput syttyy.
Mun kämpän ne valaisemaan pystyy
jos avaisin verhot. Painan pääni tyynyyn.
Pitää osaansa tyyty. Hymy vain hyytyy
jos verhot valon edestä avaan.
Pimeässä paremmin itseni salaan.
Varjoa halaan. Tekee melkein pahaa.
Yritän päästä täältä parempaan jamaan.
Näkyviin typeryyksiin enää en alennu.
Tyydyn siihen että yksin masennun,
takerrun ja sit kerään itseni.
Aina se palaa vaikka se pois menis.
Jaksan uskoa. Rukoilen.
Kätken itseni, pahaa pakoilen.
Aika käy. Näyttää jo aamulta.
En saanut taaskaan unta.

Kertsi.

Verse 3.
Voi ei. Se tulee taas.
Ei hetkeäkään kun oon jo maas.
Hengitän ulos, hengitän sisään.
Hidastan tahtia mut ei auta sekään.
Ketä voin syyttää? En ketään.
Voisimpa jo unestani herää.
Mut miten heräät kun et edes nuku?
Näen hahmon jolla on valkoinen puku.
Rauhoitun, ajatus taas kulkee.
Opin ettei mahdotonta kannata pois sulkee.
Onko ketään jolle voin itseni avata?
Ovikello soi. Joku on oven takana.

Kertsi.