Niin yksin taas valvon yöhön saakka
Ei mun viereltä löydy kuin elämän taakka
Väkisinkin mieleni painuu yhä alemmaksi
kun en opi virheistäni ja sinä karkaat kauemmaksi
Ei aurinko jaksa paistaa edes päivisin elämääni
kaipaan lämpöä ja sitä kuinka ihanasti sekoitat pääni
Turhaa yritän kontata perässäsi pyytäen älä juokse
Tuntuu kuin en ikinä ennättäisi sun luokse
Parempi kai nostaa kädet ylös ja luovuttaa
Sillä näyttää siltä etten sua kuitenkaan saa
Yksin tämä pitkä matkani kuitenkin ontuu
En vain tahtoisi että sitä tyhjiötä täyttää kukaan muu
...kuin sinä
M. Aurala