IRC-Galleria

Kohtalonne

Kun tunnet miten ikuinen yö päällesi lankeaa,
Kun tunnet miten metallista tehdyt köydet kietoutuu,
Kun kaikki muuttuu,
Tule sitten minulle puhumaan,
Mutta ennen sitä ei meillä ole keskusteltavaa.

Käännä katseesi pois siitä kaikesta tuskasta,
Älä katso sen välinpitämättömiin silmiin,
Älä kosketa sen kuolettavan kylmää ihoa,
Äläkä ikinä tartu sitä sen ojentavasta kädestä,
Jos sen teet,
Ei takaisin ole paluuta.

Kumminkin pyydän,
Et torjuisi minua,
Et tuomitsisi ymmärtämättä,
Et ristiin naulitsisi kuuntelematta,
Vaikka en ikinä olisikaan sen armon arvoinen,
Olen minäkin vain ihminen.

Se on miekka suoraan läpi rintakehän,
Se on tuhat puukkoa upotettuna selkään,
Se on viattoman verestä tehty luoti,
Suoraan keskelle sitä syvintä ja haavoittuvaisinta,
Tuska ei ikinä turru ensimetreillä.

Ymmärsin sen jo ensi sekunneilla,
Odotinkin vuosia,
Saatoin viimein taas jo hymyillä,
Oikeastaan tein sitä aina,
Vaikka aina tunsin sen viileän kosketuksen ihollani,
Joka tunkeutui jonnekin syvälle sisälleni.

Se tuska turtuu kumminkin joskus,
Ja kun se turtuu tuudittautuu siihen tyhjään,
Eikä koskaan osaa odottaa,
Kuinka se sulautuu,
Ja lopulta se on sinussa yhtä.

Se avaa jälleen silmänsä,
Ne polttaa sinua sisältä,
Tunnet kasvavan voiman,
Jonka jälkeen se syöksyy sisästäsi.

Vapautuu pois kehostasi,
Tuhoa sinut osiksi,
Pieniksi turtuneiksi palasiksi,
Eikä sinusta jää jäljelle mitään,
Jonka kanssa luoda itsesi uudelleen.

Olet turha,
Et ole mitään,
Et koskaan varmasti ole ollutkaan,
Eikä sinua varsinkaan kukaan tule koskaan kaipaamaan,
Älä siis itke,
Jos sinut joskus näin tuhotaan,
Se tapahtuu kaikille,
Mutta toiset eivät sitä vain huomaa.

Eläkää rauhassa te kaikki,
Leikkikää onnellisia loppuelämänne,
Ei elämä ole suurta näytelmää kummempaa,
Se joka parhaiten pelaa,
Se kaiken saattaa kestää

- Ja jos ette usko itsenne… Hyväksykää siis kohtalonne.