Avausaktina esiintynyt Lauren "Steven tytär" Harris bändeineen oli keskivertoisen blandia hardrockia. Bändin albiinomainen rumpali oli ilmeineen ja temppuineen viihdyttävintä katsottavaa. On sitä paskempiakin nähty, mutta en maksaisi Laurenin keikasta. Täti (täti ja täti, itteni ikäinen) muuten näytti noin 10 vuotta ikäistään vanhemmalta...
Kakkosena esiintyi jenkkimetallin nouseva nimi Avenged Sevenfold, johon tutustuin keikkaa edeltäneellä viikolla ensi kertaa. Yhtyeen alkupään tuotanto on sitä samaa, tuttua, puuduttavaa huutometallia, mitä USA:sta tursuaa tätä nykyä yli tarpeiden. Mutta uudempi materiaali on sitten jotain ihan muuta, kun vokalisti M. Shadows vaihtoi metalcore-huutamisen perinteisempään, Sevendustin ja Disturbedin mieleen tuovaan hardrock-ilmaisuun. Ja sitten potkikin kovasti. Bändin biisimateriaali on omasta mielestäni harvinaisen laadukasta, ja biisit kuten Critical Acclaim, Afterlife, Bat Country sekä Beast And The Harlot potkivat rankasti. Myöskin hitaammin murhaava tunteellinen Gunslinger toimi kuin eläin. Helvetin hyvä veto, bändi teki esiintymisellään minusta fanin.
Mutta sitten pääasiaan. Rautaneidon keikka aukesi Churchillin narisevalla puheella, ja sitten lähti... Aces High. Lienen erikoinen tapaus, koska minulle nämä Maidenin hittibiisit ovat nimenomaan sitä läheisintä materiaalia, ja siksipä tämä keikka oli minulle lähes täyttä karkkia. Hittiparaati oli mahtava, ja vaikka väliin mahtuikin pöhötaudista kärsivä Rime Of The Ancient Mariner - joka tosin toimi livenä paremmin kuin livenä - sekä harvinaisen hölmö jollotus Heaven Can Wait, ei keikasta jäänyt oikeastaan mitään pahaa sanottavaa. Wasted Years, The Number Of The Beast, Run To The Hills, Can I Play With Madness, The Trooper, Iron Maiden, Hallowed Be Thy Name... Hurjaa settiä, soittivat lähes kaikki suosikkibiisini. Oikeastaan ainoat, joita olisin settiin toivonut ovat Running Free, Be Quick Or Be Dead sekä Where Eagles Dare, mutta kaikkea ei voi saada. Keikan huippukohta oli odotetusti Fear Of The Dark yleisölauluineen. Kertakaikkisen hieno kokemus. Ja ne lavarakennelmat, sekä Eddien pari ilmestymismuotoa (muumio ja cyborgi) olivat hauskoja. Kyllä vanhat sedät vielä jaksavat ja osaavat. Vaikka ne tosiaan näyttävätkin aivan ikivanhoilta, etenkin Harris ja Gers.