IRC-Galleria

Merkintä #93Keskiviikko 02.01.2008 07:36

Uhhuh.

Kahden keikkapäivän putki ohi. Ei jaksais kolmatta jäähallikeikkaa putkeen. Eli siis 31.12.2007 oli Sonata Arctica & Thunderstone Mikkelissä, ja 1.1.2008 Nightwish & Indica Helsingissä.

Aiemmin yhtä tai kahta biisiä vaille tuntematon Thunderstone yllätti hemmetin laadukkaalla soitolla, hyvällä meiningillä, ja ehkäpä parhailla soitinsoundeilla ikinä. Jokainen soitin kuului kirkkaasti ja tasapuolisesti, miksaajalle iso ylävitonen siitä!

Sonata nyt on aina mainio. Tony Kakko omistaa yleisön aina. Keikan lopulla tullut "rumpusessio" oli legendaarista kamaa. Hieno mies. Vaan kyllä se on niin että Mr. Portimo pitäisi saada hemmettiin sieltä rumpusetin takaa. Pilaa loistavan bändin. Julistankin vähän The Joulukalenterin hengessä PoPoPo-kampanjan, eli Potkikaa Portimo Pois. Hitto vieköön, jätkällä lipsui esim. 8th Commandmentin aikana homma hanskasta niin että amatööriäkin hävetti. Antakaa sille vaikka triangeli tai rytmimuna.

Uudenvuoden juhlinnan jälkeen (vituiks meni taas kirkkaasti <virne>) kammottavan krapulan kourista piti selviytyä yhdeltä päivällä bussiin ja matkalle kohti seuraavaa keikkakohdetta, eli Nightwishiä. Lämmittelijänä siis aiempien kiertueen keikkojen tapaan Indica. Bussimatka meni enemmän ja vähemmän naama vihreänä, mutta mitä lähemmäs pääkaupunkia tultiin, sitä parempi olo oli. Pikainen pujahtaminen Rock 'n Roll McDonald'silla ennen jäähallille siirtymistä pelasti paljon.

Veivät perkeleet ovella miun Mehukas-pullon. Siis tuollaisen mikä tuossa kuvassa. Vettä siellä vaan oli... <itku>

Kuunneltuamme Acceptin kokoelmalevyn noin viisi kertaa läpi - se soi siis taustanauhana ennen keikkaa - valot viimein pimenivät ja lämppäribändi Indica pääsi aloittamaan. Voisin kuvailla Indican keikkaa pitkäsanaisestikin, mutta lainaan kuitenkin tässä vain erästä hienoa lausetta henkilöltä jonka tunnen nimimerkillä Niksi:

"USKOMATONTA PASKAA."

Taisivat muuten huomata itsekin etteivät olleet kovin kovassa huudossa, sillä kun viimeinen biisi alkoi, laulaja Jonsu ilmoitti "meillä on vielä yks biisi, *buuausta* mutta se ei ole kovin pitkä *hurrausta*". Jotain kertoo myös se, että bändin paras biisi oli coverveto, eli Kate Bushin "Wuthering Heights".

Indican viimeinkin lopetettua pääsimme TAAS kuuntelemaan Acceptia. Herranjumala miten kauhea levy. En halua enää ikinä kuulla Udon huutavan "Son of a bitch / kiss my ass". IKINÄ.

Joskus puoli yhdeksän jälkeen vihdoin ja viimein valot sammuivat taas ja Accept feidautui pois. Hurrasin molemmille asioille. Intronauhan saattelemana Nightwish astui lavalle, ja aloittivat räväkästi "Bye Bye Beautifulilla". Settilista oli rakennettu vankasti uuden levyn ympärille, taidettiin kuulla kolmea vaille kaikki biisit. Onneksi eivät vetäneet sitä Indican Jonsun tukemaa "Erämaan Viimeistä". Vanhan koulun Nightwish-fania lämmitti erityisesti setin keskivaiheilla tempaistu "Sacrament Of Wilderness", joka viimeistään todisti sen, että Anette Olzon kuuluu Nightwishiin. Muija otti biisin omakseen ja veti sen kuin olisi aina ollut Nightwishissä. Muita mainitsemisen arvoisia vetoja olivat vahvasti vedetty "Ever Dream", uuden levyn suosikkini "Whoever Brings The Night", sekä toiseksi viimeisenä soinut "Wishmaster", jossa taas kerran Anette näytti omistavansa Nightwishin vanhatkin biisit. Lisäksi täti on hauska, energinen ja kaunis. Kaikki kunnia Tarja Turuselle, mutta en kaipaa enää yhtään. Nightwish on nyt Aneten kanssa täydellinen.

Hieno reissu oli, ja keikan myötä krapula hälveni. Intouduin jopa ennakko-odotuksien vastaisesti hieman heiluttamaan lettiä muutaman biisin aikana. :)

Settilista:

1. Bye Bye Beautiful
2. Cadence Of Her Last Breath
3. Dark Chest Of Wonders
4. Ever Dream
5. Whoever Brings The Night
6. Amaranth
7. The Islander
8. The Poet And The Pendulum
9. Sacrament Of Wilderness
10. Sahara
11. Higher Than Hope
12. Nemo
---
13. 7 Days To The Wolves
14. Wishmaster
15. I Wish I Had An Angel

Pikkuhuomioita:
- "Sacrament Of Wildernessin" väliosaan soittivat hetken verran "Volgaa". Loistavuutta. <virne>
- Marco repesi täysin kesken spiikkinsä kun yleisön ollessa täysin hiljaa joku huusi "Kyrpä esiin!"
- Koko halli meni hetken ajaksi aivan täysin kuolemanhiljaiseksi kun Marco kertoi että tämä keikka on eräälle seurueen jäsenelle viimeinen - mutta se olikin jo aiemmin puhuttu Tero Kinnusen eläkkeellelähtö taustahommista. Säikähdin itsekin.
- Pyrot, paperisilput ja kaikki muut asiaankuuluvat sälät olivat valtaisan hienoja. Erityisesti lavan laidoilla paukkuneet isot kipinäpommit sekä rumpusetin takana pyörineet nelihaaraiset liekit jäivät mieleen.

Merkintä #92Perjantai 14.12.2007 17:20

Nyt voi vihdoin siirtää ajatukset jouluun, kun on syyslukukausi paketissa viimeisen tentin myötä!

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!

Merkintä #91Perjantai 14.12.2007 02:37

Pöllitty Suskilta.

Listaa alle niiden ihmisen nimet, jotka ovat viimeksi kommentoineet oletuskuvaasi ja haasta sitten heidät tähän samaan, mutta ÄLÄ KATSO KYSYMYKSIÄ ETUKÄTEEN! Lopuksi vastaa kysymyksiin numeroiden perusteella.

1. signs
2. Nekke
3. SooZ^
4. o-dog
5. -manku

Mistä tunnet nelosen?
- Lukiossa tutustuttiin alunperin.

Tiedätkö kakkosen sukunimen?
- Johan toki.

Koska olet viimeksi tavannut ykkösen?
- Ihan täysin sattumalta syksyllä törmättiin.

Onko kolmonen sinua vanhempi vai nuorempi?
- Nuorempihan se...

Missä vitonen asuu?
- Mikkelissä.

Kirjoita lyhyt runo nelosesta?
"Kontinen Olvia/
Himoitsee alituiseen/
Mikään ei riitä"

Oletko nähnyt ykkösen vanhempia?
- Monasti, kun se on miun serkku. ;)

Oletko koskaan yöpynyt vitosen luona?
- Enpä ole en.

Onko kakkonen koskaan yöpynyt sinun luona?
- Ei ole.

Oletko seurustellut kolmosen kanssa?
- Höhöhö, en käsittääkseni...? Suski?? :P

Mikä on paras puoli vitosessa?
- En kyllä osaa sanoa kun en oikein tunne...

Muistatko miten ykkönen oli pukeutunut, kun ensimmäisen kerran tapasitte?
- No se oli semmonen pieni sinappikone sillon, liekö ollu vaipat. :)

Oletko koskaan itkenyt kakkosen nähden?
- Enpä ole.

Kenet heistä tunnet parhaiten?
- Luulisin että kakkosen.

Entäs huonoiten?
- Viitosen, ehdottomasti.

Onko kakkonen sinulle tärkeä?
- Onhan se. :)

Oletko ollut ikinä 4 luona?
- En ole.

Mitä kolmonen tuo sinulle ekana mieleen?
- Metallican! \,,/

Merkintä #90Keskiviikko 05.12.2007 17:33

Vähä Maria o hyvä. Inssi ekalla läpi! :)

Merkintä #89Keskiviikko 28.11.2007 13:45

Ei pitäisi rakentaa odotuksia niin korkealle. Ei ikinä kaikki toiveet täyty. Kuten tämä Mokoman uusi levykin.

Kurimus, Tämän Maailman Ruhtinaan Hovi, Kuoleman Laulukunnaat ja jopa Viides Vuodenaika -EP potkivat heti välittömästi aivan satasella. Luihin Ja Ytimiin ei potki, ei ainakaan vielä. Yksikään biisi ei ole jäänyt mieleen, lukuunottamatta Nujerra Ihminen -sinkkua, jota olin kuunnellut jo aiemmin.

Ehkä tämä vielä tästä. Mutta nyt harmittaa kun annoin itseni innostua niin kovasti odottamaan tätä plättyä.

Merkintä #88Perjantai 23.11.2007 06:01

Jos alkaa pännii, ni vedä kännii
Jos joku morkkaa, ni pullo korkkaa
Jos oikein mokaa, sun täytyy dokaa
Vedä silloin pelti kii

Antakaa määkin huudan määkin olen kännissä, hei hei hei
Antakaa määkin huudan määkin olen kännissä, hei hei hei
Tajuan kaiken, osaan kaiken, mimmit mua haluaa
Antakaa määkin huudan määkin olen kännissä

Viskipullo tyhjeni tänä iltana. Kalsarikännit accomplished.

Merkintä #87Torstai 22.11.2007 03:16

Sometimes it feels it would be better for us all

If I ceased to exist or was never born at all

Sometimes it feels it would be easier to fall

Than to flutter in the air with these wings so weak and torn

Merkintä #86Tiistai 13.11.2007 15:24

Löysin koneeltani tällaisen kyselyn parin vuoden takaa. Vastataan nyt sitten.

JA VARAA VASTAAMISEEN AIKAA, MONTA KOHTAA TULOSSA!

1. Mielekäs vai houraileva?
Mielekäs, luulisin...

2. Pink vai Destiny's Child?
Pink on rokimpi, mutta Destiny's Child on aivan hemmetin hyvä. Sanon... DC.

3. Koska viimeksi kävit suihkussa?
Kaksi päivää sitten, kohta menen.

4. Mitä biisiä kuuntelet juuri nyt?
System Of A Down - Tentative

5. Mitä sanoit viimeksi kun sanoit jotain?
"Jees, nähdään!"

6. Mitä on oikealla puolellas?
Käännöstehtävä joka pitäisi tehdä täksi päiväksi, ja pyörän lamppu, ja aurinkolasit, ja korttipakka.

7. Mistä tietokonepöytäsi on tehty?
Tämä lienee koivua.

8.Mitä söit tai joit viimeksi?
Taisin syödä Kalinka-jogurtin viimeksi, vettä join.

9.Jos olisit väriliitu, minkä värinen olisit?
Musta.

10. Mihin haluaisit lähteä häämatkalle?
Meksikoon.

11.Kenen kanssa haluaisit viettää lopun elämääsi?
Marian tietysti. :)

12. Onko sinulla laavalamppua?
Ei, valitettavasti... Marialla tosin on. Kerran kaverin luona bileissä tuijotin laavalamppua varmaan kaksi tuntia. Most fascinating.

13. Kuinka monta HYVÄÄ kaveria sinulla on?
Hmm, sanoisin että siinä viisi-kuusi kappaletta.

14. Millainen sää tällä hetkellä on?
Lienee pikkupakkanen, pilvistä mutta silti aika kirkasta.

15. Oletko koskaan polttanut pilveä?
Eipä ole tullut pössäyteltyä.

16.Kuinka nukuit viime yönä?
Aika vähän.

17. Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
Marian kanssa eilen illalla.

18. Mikä on KAMALIN asia jonka olet huomannut vastakkaisessa sukupuolessa?
Hameväki osaa olla niin järkyttävän lapsellista kun sille päälle sattuvat. Pahempia ovat kuin jätkät sillä alalla, by far.

19. Ketä ihailet?
Patriootti-militantti kun olen, niin marsalkka Mannerheimia ja kenraali Ehrnroothia. Monia muusikoita ja.

20. Ketä näyttelijää INHOAT?
Väärä kysymys.

21. Kuinka voit tänään?
No worse than yesterday.

22. Lempikarkkisi?
Varmaankin se kingkong-irtomakeinen.

23. Kuka (ei siis mikä)?
Toda.

24. Muistatko mitä unta näit viime yönä?
Eipä muistu mieleen...

25. Lempinimiäsi?
Intissä sanoivat Potskuksi, ihmiset joiden kanssa netissä häilään sanovat Jayzoniksi.

26. Ikäsi?
23 vuotta.

27.Hiusten värisi?
Värjättynä mustaksi, mutta aika sekavan tummat nuo on.

28. Silmien väri?
Vihreät.

29. Onko sinulla koskaan ollut hammasrautoja?
Ei ole.

30. Käytätkö piilolinssejä?
Nevah, näkö on 1.4/1.6.

31. Onko sinulla sisaruksia, jos niin minkä ikäisiä?
Simo, 19v, Jukka-Pekka 17v.

32. Kuka on läheisin ystäväsi?
Kyllä se varmaankin on Tomi.

33. Mitä tykkäät tehdä?
Sitä ei passoo tiälä sannoo.

34.Mikä on paras neuvo jonka olet saanut?
No luonnollisestikin "Älä hätäile" on hemmetin toimiva ja käyttökelpoinen.

35. Unelma-auto?
Tulipunainen Plymouth Fury vm. '55.

36. Mitä haluat olla, kun olet iso?
Noooooo, onnellinen ja rikas...?

37. Tulevaisuudensuunnitelmasi?
Ajattelin olla huomenna krapulassa.

38. Parasta musaa?
Tykkään kaikesta hyvästä musiikista.

39. Lempiruoka?
Ei ole varsinaista yhtä suosikkia, mutta texmex rulaa.

40. Kuka on hauskin ikinä tapaamasi henkilö?
Jaa-a... Sanotaanko näin, että Tomin faija on kyllä aikamoinen persoona. :P

41. Lempielokuvasi?
Niin monia... Sanotaan nyt ne perinteiset, eli Star Warsit, LOTR:it, sekä kaikki Quentin-sedän leffat.

42. Paras tv-sarja? Paras koskaan on Twin Peaks, lähellä seuraavat Oz, X-Files, Frasier, Frendit, Simpsonit ja South Park.

43. Lempikuukausi?
Heinäkuu. Se on rento.

44. Pidätkö tanssimisesta?
Kyllä toki. Olen eri mieltä matikanopettajamme kanssa, jonka mielestä tanssiminen on vain "turhaa pyörimistä hyvän asian ympärillä".

45. Nopea vai hidas?
Jaa-a, mistähän asiasta tässä nyt on kyse...? ;D No, jos tanssimisesta on kyse, niin hidas.

46. Mikä on romanttisinta mitä olet ikinä tehnyt?
No tänään lähetin varmaan aika romanttisen tekstiviestin. :)

47. Jos voisit vaihtaa nimesi, mikä olisi uusi nimesi?
Jayzon Vega. Ja tuota on muuten harkittu oikeastikin.

48. Nukutko pehmolelujen kanssa?
En enää, ööö, kai johonkin kahteentoista vuoteen. Ennen lempinalleni Tao-Tao oli aina mukana. :)

49. Oletko koskaan ollut rakastunut?
Koko ajan.

50. Mikä on tyhmintä mitä olet koskaan tehnyt?
Jaha, pitääkö ihan lista tehdä, vai mainitaanko vain pahin? No varmaan pahin oli mun breakup exän kanssa. Rumasti hoidettu, hävettää.

51. Mikä ensimmäisen tyttäresi nimeksi tulee?
Jenni Julia Potinkara.

52. Mikä on lempidrinkkisi?
Viskikola, edelleen. ;)

53. Kauhu vai komedia?
Komedia.

54. Puhelimessa vai päin naamaa?
Päin naamaa, vaikka toisinkin on tullut tehtyä. (vastaus 50...)

55. Päivä vai yö?
Yö.

56. Aurinkoinen vai sateinen päivä?
Hmm. Kai kuitenkin aurinkoinen. Vähän fiiliksestä kiinni.

57. Rakkaus vai himo?
Rakkaus.

58. Suukko vai hali?
Suukko.

59. Jos voisit muuttaa jotain itsessäsi, mitä se olisi?
Aloitekykyä lisää, kiitos.

60. Mitä pidit tästä kyselystä?
Hieman dejá vu... Hieman dejá vu...

62. Haluatko että ystäväsi vastaavat tähän?
Olishan tuo kiva. :)

Merkintä #85Tiistai 13.11.2007 02:36

Kaksi vuotta yhteistä taivalta takana, vielä monta edessä! <3

Merkintä #84Perjantai 09.11.2007 06:18

Pitkään mietin pitäisikö pidempää pohdiskelua aiheesta kirjoitella, mutta sitten huomasin että oman mielenrauhan kannalta näin on tehtävä. Vastoin kaikkea todennäköisyyttä tapaus on minuakin järkyttänyt ennenkuulumattomalla tavalla. Mutta tässä jotain pohdintojani.

Oliko tämä nyt kenellekään oikeasti mikään yllätys, että tällaista Suomessa tapahtui? Ei Suomi ole sen turvallisempi tai parempi paikka kuin moni muukaan. Ja kun otetaan huomioon, että väkilukuun suhteutettuna maassamme on kolmanneksi eniten aseita koko maailmassa, ja että suomalaiset kärsivät yhä kasvavissa määrin psyykkisistä sairauksista ja muista vaikeuksista, ja vielä etenkin nuoret, niin tällainen tapaushan oli vain ajan kysymys. Surullista mutta totta.

Katselin YLE:n Areenalta A-Talk-ohjelman, jossa vieraina oli mm. Pekka-Eric Auvisen koulukaveri Miro Lukinmaa, Suomen NRA:n (kansallisen kivääriliiton) johtaja Runo Kurko, lastenpsykologi Raisa Cacciatore, sekä pari muuta.

Lukinmaa esiintyi ohjelmassa erittäin asiallisesti ja hienosti, tiedän varmasti että itse en olisi pystynyt esiintymään noin hyvin vastaavassa tilanteessa. Hän artikuloi kommenttinsa selkeästi ja kypsästi, ja pystyi analysoimaan tapahtunutta hämmästyttävän tarkkanäköisesti. Hieno mies.

Hyviä puheenvuoroja ohjelmassa siis käytettiin, ja monet panivat ajattelemaan. Kivääriliiton johtaja Kurko oli kuitenkin vastenmielinen tapaus, tuli mieleen Amerikan vastaava, Charlton Heston, tuttu mm. Michael Mooren propagandateoksista. Kurko esitti ratkaisuksi vastaavien tapausten estämiseksi jatkossa INTERNETIN LAKKAUTTAMISTA. Herätys nyt, hyvä mies. Jos keskityttäisiin kuitenkin oikeisiin syihin, eikä vaan demonisoitaisi niitä asioita, joita ei itse ymmärretä? Internetiä - kuten myös vaikkapa videopelejä - on vieläkin valitettavan helppo "asiantuntijoiden" toimesta syyllistää ilman perusteita, koska sitä eivät vanhemman polven edustajat yhtä lailla tunne ja osaa käyttää kuin nuoret. Tulevaisuudessa tämäkin näkökulma tullee poistumaan.

Kyllä tämä on sen luokan tapaus, että tämä varmasti antaa ajattelemisen aihetta itse kullekin. Mutta on naiivia ja umpimielistä jäädä hämmästelemään, kuinka tällaista voi tapahtua Suomessa. Eli vaikka ampumatapaus sinänsä oli traaginen, surullinen ja ehdottoman jyrkästi paheksuttava asia, näen, että sillä oli sellainen positiivinen vaikutus, että ehkä lopulta Suomi saatiin herätettyä nykypäivään. Lintukotoa ei ole, ei ole ollut pitkään aikaan, eikä siihen ole paluuta.

Kuten monissa aiheeseen liittyvissä puheenvuoroissa on todettu, jatkossa tällaisten tapahtumien estämiseksi tärkeimpänä keinona on ehdottomasti lasten ja nuorten mielenterveystyön tukeminen kaikin mahdollisin resurssein. On tutkittu tosiasia, että suomalaisnuoret voivat tätä nykyä yhä huonommin. Minusta asian juuri onkin juuri tässä, ei siinä, mitä musiikkia nuoret kuuntelevat, mitä ohjelmia tai elokuvia he katsovat, tai mitä pelejä he pelaavat. Nuo asiat voivat toimia katalyyttina oireiden kehittymisessä, mutta eivät ole itsessään syitä. Joten jos päättäjät, alan ammattilaiset ja eritoten MEDIA voisivat siirtää katseensa oikeisiin ongelmien syihin, saatettaisiin jotain joskus saada aikaankin.