IRC-Galleria

Kuinka vanhaksi elät?

Kännykkäsi väri?
[ ] valkoinen [10 vuotta]
[X] musta [8 vuotta]
[ ] pinkki [6 vuotta]
[ ] vihreä [4 vuotta]
[ ] harmaa [2 vuotta]
[ ] jokin muu [1 vuosi]

Minkä väriset on huoneesi seinät?
[ ] pinkit [10 vuotta]
[ ] vihreät [8 vuotta]
[ ] siniset [6 vuotta]
[ ] beessit [4 vuotta]
[ ] keltaiset [2 vuotta]
[X] jokin muu [1 vuosi]


Minkä värinen on kotisi ulko-ovi?
[ ] valkoinen [10 vuotta]
[ ] ruskea [8 vuotta]
[ ] harmaa [6 vuotta]
[ ] ruskea [4 vuotta]
[X] jokin muu [2 vuotta]

Minkä värinen on kotisi jääkaappi?
[ ] harmaa [10 vuotta]
[X] valkoinen [8 vuotta]
[ ] jokin muu [6 vuotta]


Missä huoneessa olet nyt?
[X] omassa huoneessa [10 vuotta]
[ ] työhuoneessa [8 vuotta]
[ ] keittiössä [6 vuotta]
[ ] vierashuoneessa [4 vuotta]
[ ] jossain muualla [2 vuotta]

Kenen kanssa olet nyt?
[ ] yksin [10 vuotta]
[ ] kaverin [8 vuotta]
[ ] kavereiden [6 vuotta]
[ ] veljen [4 vuotta]
[ ] siskon [4 vuotta]
[X] jonkun/ joidenkin muiden kanssa [2 vuotta]

Lempihedelmäsi?
[ ] appelsiini/mandariini [10 vuotta]
[ ] päärynä [9 vuotta]
[ ] omena [8 vuotta]
[ ] banaani [7 vuotta]
[ ] kiivi [6 vuotta]
[X] jokin muu [5 vuotta]

Lempivärisi?
[ ] pinkki [20 vuotta]
[ ] vihreä [18 vuotta]
[ ] valkoinen [16 vuotta]
[ ] beessi [14 vuotta]
[X] musta [12 vuotta]
[ ] turkoosi [10 vuotta
[ ] keltainen [8 vuotta]
[ ] sininen [6 vuotta]
[ ] oranssi [4 vuotta]
[ ] jokin muu [2 vuotta]

Missä kuussa olet syntynyt?
[ ] Tammikuussa [20 vuotta]
[ ] Helmikuussa[19 vuotta]
[ ] Maaliskuussa [18 vuotta]
[ ] Huhtikuussa [17 vuotta]
[ ] Toukokuussa [16 vuotta]
[ ] Kesäkuussa[15 vuotta]
[ ] Heinäkuussa [14 vuotta]
[ ] Elokuussa [13 vuotta]
[ ] Syyskuussa [12 vuotta
[X] Lokakuussa [11 vuotta]
[ ] Marraskuussa [10 vuotta]
[ ] Joulukuussa [9 vuotta]

Vastasitko rehellsesti?
[X] Kyllä [2 vuotta]
[ ] En tiedä [1 vuosi]
[ ] En [0 vuotta]

Yhteistulos: 61 vuotta. Aika vähän. :(



Ai niin, ja kun viime kerrasta näkyy olevan aikaa monta kuukautta, niin sanotaan nyt täälläkin: nykyään asun Joensuussa Marian kanssa. On kivaa. Tuparit oli legendaariset. Kuka sai, kuka ei. Jalka meni rikki mutta on jo melkein ehjä. Ja Maria teki ehkä parhaan täytekakun ikinä.

Siinäpä olennaisimmat.

Jurassic Rock calling. Sadesäätä on, mutta yritetään selvitä. Ettei vaan menisi mutapainiksi... Rok rok.

Tosiaan, ensimmäinen Iron Maiden -keikka takana, ja ai että oli mukavaa. Hieno kokemus kerta kaikkiaan, ja Tampereen sääkin vielä suosi!

Avausaktina esiintynyt Lauren "Steven tytär" Harris bändeineen oli keskivertoisen blandia hardrockia. Bändin albiinomainen rumpali oli ilmeineen ja temppuineen viihdyttävintä katsottavaa. On sitä paskempiakin nähty, mutta en maksaisi Laurenin keikasta. Täti (täti ja täti, itteni ikäinen) muuten näytti noin 10 vuotta ikäistään vanhemmalta...

Kakkosena esiintyi jenkkimetallin nouseva nimi Avenged Sevenfold, johon tutustuin keikkaa edeltäneellä viikolla ensi kertaa. Yhtyeen alkupään tuotanto on sitä samaa, tuttua, puuduttavaa huutometallia, mitä USA:sta tursuaa tätä nykyä yli tarpeiden. Mutta uudempi materiaali on sitten jotain ihan muuta, kun vokalisti M. Shadows vaihtoi metalcore-huutamisen perinteisempään, Sevendustin ja Disturbedin mieleen tuovaan hardrock-ilmaisuun. Ja sitten potkikin kovasti. Bändin biisimateriaali on omasta mielestäni harvinaisen laadukasta, ja biisit kuten Critical Acclaim, Afterlife, Bat Country sekä Beast And The Harlot potkivat rankasti. Myöskin hitaammin murhaava tunteellinen Gunslinger toimi kuin eläin. Helvetin hyvä veto, bändi teki esiintymisellään minusta fanin.

Mutta sitten pääasiaan. Rautaneidon keikka aukesi Churchillin narisevalla puheella, ja sitten lähti... Aces High. Lienen erikoinen tapaus, koska minulle nämä Maidenin hittibiisit ovat nimenomaan sitä läheisintä materiaalia, ja siksipä tämä keikka oli minulle lähes täyttä karkkia. Hittiparaati oli mahtava, ja vaikka väliin mahtuikin pöhötaudista kärsivä Rime Of The Ancient Mariner - joka tosin toimi livenä paremmin kuin livenä - sekä harvinaisen hölmö jollotus Heaven Can Wait, ei keikasta jäänyt oikeastaan mitään pahaa sanottavaa. Wasted Years, The Number Of The Beast, Run To The Hills, Can I Play With Madness, The Trooper, Iron Maiden, Hallowed Be Thy Name... Hurjaa settiä, soittivat lähes kaikki suosikkibiisini. Oikeastaan ainoat, joita olisin settiin toivonut ovat Running Free, Be Quick Or Be Dead sekä Where Eagles Dare, mutta kaikkea ei voi saada. Keikan huippukohta oli odotetusti Fear Of The Dark yleisölauluineen. Kertakaikkisen hieno kokemus. Ja ne lavarakennelmat, sekä Eddien pari ilmestymismuotoa (muumio ja cyborgi) olivat hauskoja. Kyllä vanhat sedät vielä jaksavat ja osaavat. Vaikka ne tosiaan näyttävätkin aivan ikivanhoilta, etenkin Harris ja Gers.

Meitsi lähtee Iron Maidenin keikalle Tampereelle lauantaina! Tätä on odoteltu pitkään. Aika ex tempore keikka, kun vielä viikko sitten ei edes ollut tarkoitus lähteä. Mutta sitten olikin yhtäkkiä tilaisuus käsissä, ja kun sain lipun halvalla ja kyytikin on, niin lähtö tuli. Aijaijai. Karkkia luvassa, kasari-Maidenii!

Lämppärinä Avenged Sevenfold, johon olen tutustunut tämän päivän. Ihan semikelvollista nykymetallia. Voi toimia livenä. Niin ja onhan siellä myös Steve Harrisin tytär Lauren Harris. Panisin.

Ruisrock täällä myös, kolme päivää Marian kanssa heiluttiin.

Avauspäivä alkoi osaltamme niin, että saavuimme festarialueelle juuri kun Stam1na lopetti settinsä. No, se siitä siis. Toisaalta eipä ole UKK-levyn ylikuuntelun jälkeen ko. orkesteri hirveästi kiinnostanutkaan. Uusi levy on aika kökkö.

Kuuntelun aloitin At The Gatesista. Bändi ei ollut aiemmin oikeastaan tuttu lainkaan, kuuntelin bändiä eka kertaa noin viikkoa ennen festaria. Sitähän se oli, melodödöä. Varmaan ihan hyvä. Puolessa välissä siirryttiin katsomaan...

Ensiferumia. Megadethin lämppärinähän Enskat tuli nähtyä alkukeväästä, ja silloin eivät vaikuttaneet. Eivätkä nytkään. Tylsä bändi ja tylsää musaa. Eivätkä edes soittaneet Guardians Of Fatea, joka on ainoa veisu bändiltä joka potkii.

Sitten siirryttiin Anti-Flagin pariin. Taas tällainen semi-legenda jota en tuntenut yhtään. Sellaistahan se oli, Ameriikan punkanderia. Politiikkaa oli kovasti mukana. Ei sitä kauheasti jaksanut.

Seuraava kohde oli Porcupine Tree, jota on tullut kuunneltua viimeisen vuoden aikana melkoisesti. Hyvä orkesteri, parhaimmillaan loistava. Ja olihan se livenäkin hieno. Soundit olivat ehkä koko festareiden parhaat. Tykkäsin, erityisesti Blackest Eyesista. Kolme biisiä kuunneltiin ja sitten siirryttiin katsomaan toiselle puolelle festarialuetta...

Raised Fistiä. Nämä Ruotsinmaan ihmeet kyllä jaksavat hyppiä ja hyppyyttää. Reiskat paiskoivat uskomattomalla intensiteetillä, kuten myös viime näkemällä Jurassic Rockissa viime elokuussa. Ja sopivasti setin lopussa kuultiin parhaat biisit, eli Killing It ja Message Beneath Contempt. Toimi, hiton hyvä meno.

Sitten olikin jo jokavuotisen festarituttavuuden, eli Sonata Arctican vuoro. Sonata on tuttu ja turvallinen, aina tietää mitä saa. Paitsi että tällä kertaa keikka meinasi mennä vähän ohi vieressä karjuneen ja heiluneen känniurpon uhoamisen takia. Onneksi sekin siirtyi lopuksi kauemmas. Mutta ei ollut Tony Kakko ihan parhaimmillaan. Vähän laimeasti vetivät, ja kiipparit olivat turhan hiljaisella. Ei paska, mutta ei kovin kummoinen. Varmaan huonoin Sonatan veto mitä olen nähnyt.

Joo, ja sitten tuli illan etukäteen ajateltuna vaikein juttu, eli Nightwish/Ministry-akseli. Päätettiin, että mennään aluksi katsomaan Nightwishiä, ja siitä sitten katsotaan eteenpäin. Wishi aloitti Bye Bye Beautifulilla, jatkoi Dark Chest Of Wondersilla, ja eteenpäin Dead To The Worldilla. Tässä vaiheessa mitta tuli täyteen laiskahkoa soittoa ja erityisen tuhnuja soundeja, ja The Sirenin alkaessa siirryttiin autuaammille apajille...

Ministryn tykö. Ai perkele mitkä kekkerit olivatkin. Yksi parhaita keikkojani ikinä, siinä ei paljon enää yksi väsynyt Nightwish itkettänyt. Al Jourgensenin lavapresenssi ja karisma ovat sellaista luokkaa, että heikompia hirvittää. Bändi paiskoi kaikki kovimmat vedot, kuten No W, Waiting, Just One Fix, N.W.O., Lies Lies Lies sekä Señor Peligro. Kyllä ei paljon paremmasta väliä. Helvetti mikä meininki. Kyllä saan kiitellä itseäni että tulin nähneeksi Ministryn ennenkuin lopettivat. Hyvä minä.

Ensimmäinen päivä olikin sitten siinä.

Kakkospäivän avasi meidän osalta 22-Pistepirkon letkeän minimalististen garagerock-popin parissa. Letkeys oli sitä luokkaa, että nukahdettiin molemmat aurinkoon puolessavälissä keikkaa ja herättiin noin vartti keikan loppumisen jälkeen. Eihän siinä. Hartiat käristyivät kun eihän sitä aurinkorasvaa tullut käytettyä. Poets Of The Fall oli sillä aikaa jo ehtinyt aloittaa settinsä. Mentiin sitten loppupuoli kuuntelemaan, ja onhan ne ihan no joo. Hyviäkin biisejä löytyy.

Seuraavana katsottiin Scandinavian Music Groupia, tosin itse lähinnä söin sillä aikaa viinirypäleitä ja torkahtelin. Ei iske.

Sitten oli vuorossa mielestäni himpun verran yliarvostettu ruotsalaispoppoo Opeth. Tuskassa 2006 meinattiin velipojan kanssa nukahtaa seisaalleen keikan aikana, ja viime vuoden Ruisrockissa en jaksanut paneutua ollenkaan bändiin. Nyt katsoin koko setin, mutta... Öhh. Ei se vaan pure. Taitavia soittajia ja varmaan ihan hyviä biisejä, mutta kun ei nappaa.

Opethin lopeteltua oli vuorossa koko festareiden eniten odotettu keikka, ja samalla myös ehkä isoin conundrum. Elikkä Risto soitti pikkulavalla, ja sen päällä Flogging Molly Niittylavalla. Ongelman ratkaisu: Ensin katsomaan Ristoa, ja ai perkele. On se vaan nero. Ritari Ässän Ihmeauto KITT, mikäli se on biisin nimi, oli vitun kova, kuten myös Levy-yhtiön Jätkät -biisistä tehty perin notkea sovitus. Ilta-aurinko Hymyilee oli hieno. Ja Rakkauden Rock tietysti, yksi nerokkaimpia biisejä koskaan. Loistoa. Rakkauden Rockin jälkeen siirryimme sitten katsomaan loput...

Flogging Mollyn keikasta. Irkkupunkin lähettiläät tempoivat keikkansa loppuun hienosti, ja hienosti kuulin kaksi suosikkibiisiäni, eli What's Left Of The Flag sekä Seven Deadly Sins. Kyllä ne osaa humpata. Ja tanner tärisi.

Tässä vaiheessa oli vuorossa Ruisrockin ikinumero, eli Hanoi Rocks. Kyllä sedät jaksaa edelleen heilua, ja mikäs on heiluessa, kun uusin levy on melkein yhtä hyvää kamaa kuin vanhatkin klassikot. Uudemmista veisuista Fashion ja Power Trip toimivat hienosti, vanhemmista eniten päräyttivät Tragedy, Back To Mystery City, Don't You Ever Leave Me (feat. Andy McCoyn sekoiluspiikit), Boulevard Of Broken Dreams sekä CCR-coveri Up Around The Bend, joka on sekä paras cover ikinä, myös parempi kuin alkuperäinen. Kerrassaan mainio keikka.

Tästä siirryttiinkin Von Hertzen Brothersin 70-lukulaiseen semimassiiviseen fiilistelyrockiin. Aivan hyvä orkesteri. Let Thy Will Be Done on hieno kappale. Jotakuinkin kahden kolmasosakeikan jälkeen siirryimme seuraamaan...

The Arkin toimintaa. Pakko sanoa, että vaikka bändi ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, tai oikeastaan en ole edes hirveästi pitänyt, niin jumaleissön että livenä toimi. Ola Salon rokkikukkoilu on toimivaa ja luontevaa, mies omistaa lavan. Show'ssa oli terveen ylilyötyä Queen-henkeä, ja olivathan The Worrying Kind ja Father Of A Son aika hienoja. Voisikohan tästä oppia pitämään?

Ruotsinpojista siirryimme toisiin samanlaisiin, kun teltassa esiintyi skeittipunkin suurmenestyjä Millencolin. Yhden biisin tuntemuksella (THPS2:sta ylituttu No Cigar) lähdin keikalle aika ummikkona, ja niinhän siinä kävi kuin pelkäsinkin: ei oikein irronnut. Vain em. No Cigar sai pään nytkymään, muuten bändi junnasi kovin tasapaksuna ja samanlaisena läpi keikan. Mutta pääsi sentään yleisön joukkoon lämpimään, kun pihalla kävi vähän vilpo tuuli.

Illan päätteeksi tarkastimme kotimaisen vientiylpeyden HIMin kisakunnon. Itse olin nähnyt Valon ja kumppanit edelliskesänä Metallican lämppärinä Stadionilla, ja silloin jäi aika kitkerä maku suuhun nihkeästä esiintymisestä. Tällä kertaa oli kuitenkin eri vaihde silmässä, ja pojat vetivät harvinaisen kovasti. Bam Margera spiikkasi bändin sisään, ja kävi lavalla pelleilemässä. Ville Valon esiintyminen oli upeaa, ja spiikit jopa hauskoja. Etenkin kestohitti Join Men esittämisen rinnastaminen housuun ulostamiseen osui kohdalleen. Kelpasi tätä kuunnella, hyvä veto.

Kolmospäivä valkeni odottamattoman lämpimänä, ja siinä olikin hyvä syy missata YUP ja siirtyä suoraan Raappana & Sound Explosionin reggaerytmien pariin. Aurinko, lämmin hiekka, reggae: lähes pyhä kolminaisuus. Toimii. Vaikkakin tykkäsin huomattavasti enemmän setin alussa puhetaidetta esittäneen Seppo Paarman flow'sta kuin itse Raappanan vastaavasta. Mutta kyllähän sitäkin diggaili.

Siirryimme ennen keikan loppua toisaalle seuraamaan festarien toista Euroviisuedustajaa, elikkä kotimaan virallisten soturien Teräsbetonin esitystä. Marian kommentti tiivistää tämän bändin: "Miun on hiton vaikee ottaa Teräsbetonia tosissaan". Eihän sitä voikaan. Vitsihän nämä ovat, mutta eniten pelottaa se, etten ole varma tiedostavatko herrat tämän itse. Toivottavasti tiedostavat. No, keikan anti oli tieto siitä, että Taivas Lyö Tulta on edelleen bändin ainoa hyvähkö biisi.

Sitten siirryttiin ruokailun kautta merenrantaan tsekkaamaan Ismo Alankoa. Mutta kas, väsymys ja auringonpaiste veivät voiton, ja heti appeen mentyä mahaan kävi uni silmään, ja nukahdettiin molemmat. Heräsin vasta Levottomien Jalkojen lopussa, ja sitten keikka loppuikin. Nohh. Ei mahda minkään.

Seuraava uusi tuttavuus oli Stalingrad Cowgirls, jonka livemeiningistä olin kuullut paljon hyvää. Ja ei olleet puheet väärässä. Kovin nuoret tytöt olivat lavalla kuin kotonaan, ja esiintyminen oli luontevaa, mutkatonta ja ennenkaikkea rokkaavaa. Keikka oli hyvä ja vauhdikas, kaikki toimi tasapainoisesti. Ehdottoman iloinen yllätys. Tähän pitää tutustua enemmänkin, ja toiste livenä näkeminen on varmasti edessä myös.

Lapin tyttöjen jälkeen suunta kävi takaisin rannalle, jossa nykymetallin messiasbändi (?) Bullet For My Valentine esiintyi. Etukäteistutustuminen bändiin oli osoittanut, että vaikka heput vetävät muodollisesti pätevää thrash-henkistä nykymetallia, tuntuu aitous ja rockhenki olevan kaukana, ja etenkin hoilottavan valittavat vokaalit aiheuttavat vahvan torjuntareaktion. No, ainakin pikkutytöt saivat kirkumisesta päätellen pikkuhousunsa märiksi. Varmasti hyvä keikka jos tykkää bändistä. Itse en pahemmin.

BFMValentinea seurasi festareiden kovin kuorolaulanta, elikkäs Apulanta. Kuten hud asian ilmaisi, kyllä se vaan niin on, että yleisön interaktio tekee keikasta auttamatta paremman, ja Apulannan kohdalla tämä pitää paikkansa aina. Koska bändin biisit ovat kaikille enemmän kuin tuttuja, on Apulannan keikat aina ylivetoja laulukonsertteja. Ja niinpä nytkin. Kaikki tutut suosikit kuultiin - paitsi että olisin toivonut Plastik-levyltä jotain kamaa. Ja tietysti Ehjä/Kolme-ajan biisejä voisi olla aina enemmän. Mutta silti, hieno keikka. Onhan Apis etenkin nykyään melko kaavamainen ja biisit toistavat itseään, mutta livenä ne vaan toimii. Parhaita näkemiäni Apulanta-keikkoja.

Sitten olikin illan odotetuimman aktin vuoro, eli Apocalyptica. Aina kova. Paitsi että... Miksaajalle oli sattunut vähän moka. Bassorumpu ja lattiatomit oli nimittäin miksattu aivan vitun järjettömiksi, jytinä oli niin kova, että se peitti ajatuksetkin alleen, selloista puhumattakaan. Tilanne tasoittui hieman keikan edetessä, mutta parin ekan biisin ajan ei selloista valehtelematta kuullut juuri mitään. Harmi, etenkin keikan avanneen Refuse/Resistin kohdalla. Mutta onhan tämä hieno orkesteri. Ja edelleen olen valmis tekemään vauvoja yhtyeen rumpalin Mikko Sirénin kanssa milloin vain. On se vittu niin kova jätkä. Mutta jättivät Somewhere Around Nothingin soittamatta! Tästä miinus.

Ja niin päästiin festarien päätökseen, jonka meidän osaltamme tarjoili EHEI ei suinkaan emorockbändi Interpol, vaan viikinkimetallin messiaat elikkä Turisas. Paviljonkilavan hiekkakentästä tulikin varsinainen humppa/sotatanner, kun LOTRin örkkejä muistuttava rankaisupataljoona pisti ranttaliksi. Niin ja Eurooppaan kadonneen haitaristin tilalle oli löydetty korvaajaksi kovasti nätti naisihminen. Toimi. Ja perkele muuten että musiikkikin toimi. To Holmgard And Beyond! One More! In The Court Of Jarisleif! Fucking Rasputin! Battle Metal! KYLLÄ. Bändi kuvasi keikalla matskua tulevalle DVD:lleen, ja tästä intoutuneena yleisön joukossa pistettiinkin sellaiseksi polkaksi koko keikan ajan, että harvoin tulee nähtyä. Letkajenkkaa, rinkiripaskaa, käsikynkässä villisti pyörimistä, ynnä perinteistä pittailua tuli harrastettua niin että vittu. Ja tietysti kunnon Braveheart-henkinen yhteentörmäyskin suoritettiin. Wall of death siis. Eli ennen Rasputinia yleisö jaettiin kahtia joukkueisiin A (apina) ja B (banaani), ja sitten laulettiin käskyn mukaan, ja kun biisi alkoi, niin rytisi. Valtavan upeaa. Keikan lopuksi bändi veti täysiverisen valssin, jonka aikana vedettiin Marian kanssa ihan aitoa lavatanssivalssia... Kunnes valssi muuttuikin yllättäen keikan päättäneeseen Battle Metaliin. Vittu mikä keikka. Aivan järjettömän hauskaa. Turisasta suosittelen kaikille, aina, estoitta.

Sellanen ol' Ruisrocki, sellanen ol' Ruisrocki, turkulainen festari! Toimi, kuten aina ennenkin. Tämä oli itselleni neljäs kerta Ruissalossa, ja kolmas peräkkäinen. Ikinä ei ole huonoilla mielin oltu tai lähdetty. Vitun hyvää oli kaikki. Tietysti nuo jotkut päällekkäisyydet harmitti vähän, mutta niitä nyt joskus vaan tulee, ja näinpähän kaikkea haluamaani ainakin osittain. Ensi vuonna taas!

Top 5 keikat:

1) Ministry
2) Turisas
3) Risto
4) Stalingrad Cowgirls
5) Apulanta

Post scriptum: George W. Bushia kritisoitiin. Ainakin Anti-Flag, Ministry (duh...) ja Flogging Molly haukkuivat tuota vapaan maailman ruhtinasta. No, pian siitä päästään.

Pyhä kolmiyhteys:

Spore - Mega Man 9 - Diablo III

Näitä odotamme enemmän kuin Jeesusta.

Holy godfucking shit, en voi vieläkään tajuta, että kaikkien näiden vuosien jälkeen Diablo III todellakin tulee! Mitään peliä en ole ikinä odottanut näin paljon. Sporea melkein, mutta siltikin D3 vetää rajusti pidemmän korren. Ja kun se vielä näyttää niin parhaalta ikinä... En kestä tätä jännitystä. Olen ihan mykkyrällä.

I'm such a nerd.

Uhh. Ei sitten tullut Sauna Open Airissä käynnistä mitään. Onneksi ei jäänyt lippu ihan käteen vaan sain myytyä sen viime hetkellä eteenpäin - joskin pienellä tappiolla. Testament jäi sitten vieläkin näkemättä. Nooh, ehtiihän sitä.

Mutta töitä riittää! Ja jalat huutaa hoosiannaa...

EKAN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Minä vuonna tämä henkilö on syntynyt? - 1987
Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna? - Kyllä
Tunnistavatko hänen vanhempansa sinut kun tulet heitä vastaan? - Enpä usko...
Kuka hän on? - Turre

KOLMANNEN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Ovatko hänen vanhempansa eronneet? - Kyllä
Entä mitä he tekevät työkseen? - Äiti on eläkkeellä, isä on jossain sosiaalihommissa Kirkkonummella
Onko kyseinen henkilö enemmän komea vai kaunis? - Kaunis
Kuka hän on? - Maria

VIIDENNEN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Voiko hän luottaa sinuun? - Voi kyllä
Onko henkilöllä lemmikkiä? - Ei varsinaisesti
Tietääkö hän viimeisen seurustelukumppanisi (jos sellaista on)? - Kyllä :P
Kuka hän on? - Maria

SEITSEMÄNNEN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? - Mmm, tavallaan
Missä tapasitte? - Mikkelissä :D
Oliko se rakkautta ensi silmäyksellä? - No jaa, eipä varsinaisesti :P
Kuka hän on? - Mikkelin Kharma :D

YHDEKSÄNNEN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Onko hänellä kuvia galleriassa? - Ei ole
Onko sinulla yhtäkään hänelle omistettua kuvaa? - Ei
Onko hänellä yhtäkään sinulle omistettua kuvaa? - Ei
Kuka hän on? - Maria

YHDENNENTOISTA VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Onko hänellä sisaruksia? - En ole ihan varma
Haastoiko hän sinut tekemään tämän kyselyn? - Ei haastanut
Kuinka usein näette? - Muutaman kerran kuussa
kuka hän on? Martti

Käytiin tossa pari päivää sitten Marian kanssa pikku eräretkellä. Lähdettiin kävelemään Urpolan 2,5 km:n lenkkiä, ja poikettiin siellä yhdelle metsäpolulle. Sitä tarvottiin eteenpäin, kunnes tuli työmaa eteen, ja hirveät kosteikot. No, läpi piti yrittää, vanhoja partiolaisia kun molemmat ollaan.

Lopputulos: astuin yllättävän upottavaan mutaläjään, ja vajosin säärtä myöten vetiseen kuraan. Pikkuveljen lenkkarit ihan kurassa ja sukat läpimärät. Sitten Maria yritti metsän puolelta ohittaa tätä kuramonttua, ja lähti hyppimään ilman kenkiä suonsilmäkkeessä. Hyvin selvisi, mitä nyt vähän oksat raapi jalkoja, mutta...

Jälkeenpäin huomattiin, että Marian aurinkolasit oli tippunut sinne suonsilmäkkeeseen.

Että näin. Jännää.

Maria tuli tänne ex tempore. Ostettiin tänään ugandan red habaneroja Citymarketista. Pitihän sitä haukata. Ja kyllähän se perhana poltti. Scovillen tulisuusasteikolla habanerojen lukema on 100 000:n ja 300 000:n välillä. Jalapenot on vain jossain 2 500 ja 8 000 välillä. Että laskekaa siitä...