IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Merkintä #10Tiistai 12.09.2006 04:38

Joo-o, Maria oli viikonlopun Savonlinnassa... Piiiiiitkästä aikaa (noin kaksi viikkoa) nähtiin, kyllä oli upeaa. :) Viikonloppu vaan meni kovin nopeasti.

Lauantaina oli sitten tuparit. Hauskat pippalot kyllä, mutta tuttuun Mind Factory-tyyliin ihmisvaurioilta ei säästytty. Ensinnäkin: Jape sukelsi naamalleen asfalttiin, rikkoen silmälasinsa (toista kertaa about kuukauden sisällä) ja aiheuttaen karsean näköisen turvotuksen toiseen silmäänsä. Ja herraisä että se haisi pahalle yöllä/aamulla. God damn.

Toisekseen: Tomi päätti olla voimistelija ja roikkui Ollin kämpillä katossa olevista renkaista. Ja tietenkin ote lipesi ja jätkä tippui parista metristä melkein niskoilleen alas. Selkä ja niskat kärsivät tärähdyksestä aika kivasti. Tätä ennen tietysti oli kaaduttu portaissa, mikä taas aiheutti jalkavamman. Eli siinä meillä oli rampa heppu, toinen jalka ei juuri kantanut, ja koko niska/selkäranka oli aivan helvetin kipeänä - ja on kai vieläkin.

Mutta kaipa tästäkin reissusta jotain opittiin. Kirjoittelen sitten kun keksin mitä.

Merkintä #9Sunnuntai 03.09.2006 16:07

No niin, nyt on sit Mind Factory pistänyt Black Angel -sinkkunsa toisenkin biisin yleiseen jakeluun. Suosittelen kuuntelemaan.

http://koti.mbnet.fi/mindfact/whispering_my_name.mp3

Merkintä #8Sunnuntai 25.06.2006 17:41

Tehtävänanto: Paljastan itseni ja itsestäni asioita. Valitsen 5 ihmistä, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

PERUSJUTUT
Nimi > Antti Aleksi Potinkara
Lävistyksiä > Ei ole eikä tule.
Tatuointeja > Ei ole eikä tule.
Pituus > ~180 cm
Kengännumero > 42
Hiustenväri > Musta
Sisarukset > Kaksi pikkuveljeä.

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka ostit? > Hmm... Taitaapi olla Schwarzenegger-klassikko Eraser. :P
...Kappale, jonka kuuntelit? > Megadeth: "Blackmail The Universe"
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? Lolly: "Mickey" :F
...CD, jonka ostit? > Nightwishin "End Of An Era"-DVD/CD-kombo
...Henkilö, jolle soitit? > Maria-kultaseni <3
...Henkilö, joka soitti sinulle? > Jarkko
...TV-show, jonka katsoit? > Conan O'Brieniä kattelin viimeksi.
...Henkilö, jota ajattelit? > Maria :)

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet > Vaikeita ovat... Mutta sanotaan puolesta, yrittänyttä ei laiteta!
Itsemurha > Vastaan.
Ihmisten tappaminen > Tarpeen tullen puolesta.
Teinitupakointi > Vastaan kaikkea tupakointia.
Rattijuopumus > Ehdottomasti vastaan.
Homo- ja lesbosuhteet > Ehdottomasti puolesta.
Saippuasarjat > Njaa, neutraali.

MITÄ...
...Shampoota käytät? > XZ Octopirox
...Kenkiä käytät? > Mustia kävelykenkiä, ja ens viikosta eteenpäin Underground Screwed Steel Cap-maihareita.
...Pelkäät? > Pimeää himpun verran, ja tietyllä tavalla korkeita paikkoja.

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut? > Ihan oikeasti rakastunut vain kerran.
...Kertaa sydämesi on särkynyt? > Jaa, eipä kai kertaakaan.
...Sydäntä olet särkenyt? > Ainakin yhden. :(
...Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? > On niitä muutama, ehkä viitisen kappaletta.
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > Ehkä kolme-neljä kertaa.
...Arpea on kehossasi? > Pari kolme.
...Asiaa kadut menneisyydessäsi? > Voi herranjestas, ainakin 10 tulee heti mieleen.

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma? > :?
...Hauska? > Kovasti :D
...Kiihkeä? > Sitäkin...
...Ystävällinen? Yritän sitäkin...
...Rakastettava? > Ehkä sitäkin...
...Huolehtiva? > Voisin olla enemmänkin...
...Suloinen? > Jaa-a :D

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma? > Viski/bourbon, esim. Jack Daniel's, Jim Beam ja Haddington House.
...Nelikirjaiminen sana > Pupu ^^
...Karkki > Noitapilli
...Sarjakuva / piirroselokuva > Sarjakuvaksi valitsen Neil Gaimanin Sandmanin, piirroselokuvaksi Disneyn Aladdinin.
...Aamiaismurot > Weetos-suklaamurot.
...Purukumi > Pikku Kakkosen tuttifrutti-purkka :)
...Väri > MUSTA
...Kynsilakan väri > Ei semmosia...
...Viikonpäivä > Lauantai ehdottomasti.
...Inhokkipäiväsi > Maanantai imee.
...Kukka > Tylsää kliseetä mutta ruusu.
...Koru > Tää miun hopeinen panssariketju.
... Erikoiskyvyt > ???
... Kesä / talvi? > Kesä
... Norja / Ruotsi? > Norja
... Trampoliini vai uima-allas? > Allas...

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi? > Minä... >_>
...Näki sinun itkevän? > En oikeastaan muista...
...Sai sinut itkemään? > Devin Townsend.
...Oli kanssasi elokuvissa? > Äiti, iskä ja pikkuveli.
...Huusi sinulle? > Jarkko varmaan, tai Pete.
...Lähetti sinulle sähköpostia? > Miia.

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä? > Kyllä.
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > Jaapa. Hmm. Paha paha, en tiiä.
...Pitänyt jonkun salaisuuden? > Olen.
...Itkenyt elokuvan aikana? > Olen.
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? > Kai mie joskus.
...Ollut esiintymislavalla? > Juu olen.
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > Toisinaan :P

Paljonko kello on? > 14:30
Omenat vai banaanit? > Omenat.
Sininen vai punainen? > Sininen.
Kevät vai syksy? > Kevät.
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? > Lähteä Marian kanssa uimaan.

Minkä aterian söit viimeksi? > Lihakastiketta ja paistinperunoita.
Lukio vai yliopisto? > Lukiossa oli kivempaa, mutta yliopistossa olen tällä hetkellä.
Oletko tylsistynyt? > Usein.
Minkä äänen kuulit viimeksi? > Deep Purplen "Highway Star"-biisin kiipparisoolon.
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? > Varmaan tätä purukumia mitä jauhan.

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > Voi niinkin tapahtua.
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? > Ainakin 3-4.
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? > Luottamus.

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri? > Eip.
Mitä kieliä osaat? > Suomen lisäksi puhun sujuvaa englantia, vähän ruotsia ja saksaa, sekä hyvin vähän espanjaa.
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi > Tietokone ja sänky.
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten > Tietynlainen saamattomuus.
Ketä rakastat? > Mariaa.
Ketä kaipaat? > Tiettyjä kavereita joita en ole aikoihin nähnyt.
Lempinimet? > Eipä ole oikeastaan.
Nimesi alkukirjaimet? > AAP
Kuinka vanhalta näytät? > Luultavasti vähän nuoremmalta kuin mitä olen...
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? > 16-17? ;)
Silmälasit / piilolinssit? > Ei ole moisia.
Onko sinulla lemmikkejä? > On meillä toi Jeppe-koira.
Mikä saa sinut noloksi? > Eipä kovin monet asiat.
Mikä saa sinut onnelliseksi? > Se kun olen Marian kanssa eikä mikään asia paina mieltä.
Mikä huolestuttaa sinua? > Koulu jossain määrin, ja tällä hetkellä X:n ja Y:n suhteen tilanne.

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet? > Pari viikkoa sitten autokolarissa oli hetken ajan sellainen "Game over"-fiilis.
...Halunnut karata? > Monasti.
...Kokeillut huumeita? > Tupakan ja alkoholin lisäksi en.
...Harrastanut seksiä vieraan ihmisen kanssa? > Määrittele seksi :I
...Pinnannut koulusta? No tietty :D

Haasteet: Peteeeee, donnasi, Crimsoni, Kalv, Kompakti

Merkintä #7Lauantai 10.06.2006 14:42

20min elämästä hukkaan - testi

OLETKO KOSKAAN

Suudellut serkkuasi: En ole.
Karannut kotoa: En.
Ajatellut ihastustasi alastomana: Ajatellut...? :P
Lintsannut: Onhan tuota tullut tehtyä...
Särkenyt jonkun sydämen: Olen... :|
Halunnut jotakuta jota et voi saada: Eiköhän kaikki ole.
Tehnyt jotain tyhmää: Well duh...?

MILLOIN VIIMEKSI

Kävit suihkussa: Eilen aamulla kävin.
Olit ulkona: Eilen iltapäivällä kun tulin kotiin.

ASIOITA MINUSTA

Romanttisin muisto: ;)
Paras asia elämässäsi: Maria. :)
Taustakuvasi Metallica-logo \../

SUOSIKKI

Väri: MUSTA.
Bändi: Metallica, Slayer, Nightwish, Strapping Young Lad, Pantera, Testament, Apocalyptica, System Of A Down...
Hiusmalli: Heviletti, ainoa oikea.
Jäätelö: Joko minttusuklaa tai tiikeri.
Ruoka: Texmex-sapuskat.

KUKA

Saa sinut nauramaan: Maria...
Saa sinut hymyilemään: Maria...
Saa sinut hyvälle tuulelle: Maria...
Olet ihastunut: Todellakin. :)

HALUAISITKO JOSKUS

Olla joku muu: Enpä oikeastaan.
Olla vastakkaista sukupuolta: Joskus vois kokeilla. :P

OLETKO KOSKAAN

Rakastunut ystävääsi joka on vastakkaista sukupuolta: Rakastunut? En... Ihastunut, ehkä.
Säätänyt kaverin kanssa: Enpä oikeastaan.
Ollut torjuttu: Mjoo.
Ollut rakastunut: Juu. :)
Jättänyt ketään: Juu. :(
Suudellut jotakuta: Jokusen kerran. ;)
Tehnyt jotain mitä kadut: Niin monta kertaa etten enää jaksa edes laskea.

KUKA?

Ketä viimeksi halasit: Maria.
Kenen kanssa viimeksi puhuit: Pikkuveljen.
Ketä viimeksi suutelit: Maria tietty. :D
Kenelle viimeksi huusit: En miä huuda.
Ketä viimeksi ajattelit: Mariaa.
Kuka viimeksi laittoi sinulle viestin: Kolumbus, kertoi että mun uusi liittymä on avattu.
Kuka viimeksi särki sydämesi: Ei mun sydäntä ole särjetty.

LISÄÄ MINUSTA

Hiusten väri: Musta.
Tatuointeja: Ei oo, ei tuu.
Lävistyksiä: Ei oo, ei tuu.
Sinkku/varattu: Varattu.

10 x ENSIMMÄINEN

Ensimmäinen paras ystävä: Jari.
Ensimmäinen nettinimi: Aina ja ikuisesti Jayzon.
Ensimmäinen suudelma: Enpä muista kyllä.
Ensimmäinen lemmikki: Ellei akvaariokaloja lasketa, sitten Jeppe.
Ensimmäinen lävistys: Ei oo, ei tuu.
Ensimmäinen ihastus: ****** ***********
Ensimmäinen lempimusiikki: Tuomari Nurmio, levy "Käytettyä Rakkautta". Erityisesti biisit "Ramona" ja "Miehen elämää".
Ensimmäinen auto: Omaa autoa ei vielä ole, mutta eka auto jossa olin, lienee ollut keltainen Kuplavolkkari.
Ensimmäinen rakkaus: Maria on se ainoa oikea. :)
Ensimmäinen pehmoeläin: Calvin-niminen kissa muistaakseni.

9 x VIIMEISIN

Viimeisin tupakka: Viime kesänä, valitettavasti.
Viimeisin alkoholijuoma: Eilen join lasillisen punaviiniä.
Viimeisin autoajelu: Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Viimeisin suudelma: Eilen. :)
Viimeisin nähty elokuva: Hohto.
Viimeisin puhelinsoitto: Luultavasti duunissa jollekin paskiaiselle joka ei ostanut multa lehteä. :P
Viimeisin soitettu cd: Taitaapi olla Johnny Cashin "American Recordings".
Viimeisin vaahtokylpy: En kyllä muista ollenkaan.

8 x OLETKO KOSKAAN

Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? En.
Oletko koskaan ollut pidätettynä? En.
Oletko koskaan uinut alastomana? No juu.
Oletko koskaan ollut TV:ssä? En tietääkseni... Paitsi nettiteeveessä, Mikkelin AMK:n CampusTV:ssä.
Oletko koskaan suudellut jotakuta ja katunut sitä? Jaa-a...
Oletko koskaan nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypistä? No olen. :D
Oletko koskaan lemmiskellyt pyörremyrskyn keskellä? Enpä voi väittää tehneeni niin.
Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa? Kai jonkun kuukauden verran. :D

7 uraa jota olet harkinnut:
- Astronautti
- Poliisi
- Arkeologi
- Paleontologi
- Lakimies
- Opettaja
- Kääntäjä

6 asiaa, jotka olet tehnyt tänään:

1. Lukenut tekstiviestin.
2. Lukenut aamun lehdet.
3. Surffannut netissä.
4. Lukenut sähköpostin.
5. Kattonut vapaapainia.
6. Kirjoitellut tätä kyselyä.

5 ihmistä, joille voit kertoa kaiken (ei järjestyksessä):
Ei niitä ole viittä. Niitä on tasan yksi, jolle voin kertoa IHAN kaiken: Minä itse.

4 parasta leffaa: En voi vastata.

3 (+1) valintaa:

a. Kuuma vai kylmä: Kuuma.
b. Suklaa vai vanilja: Suklaa.
c. musta vai valkoinen: MUSTA.
d. suora vai kihara: Suora.

2 tautia jotka oisit jättänyt sairastamatta:
Angiina ja vesirokko.

Merkintä #666Keskiviikko 07.06.2006 00:51

It is the National Day Of Slayer, let us rejoice!

Siis Slayerpäivää vietetään tänään, ja hevisti menee. Muuta en tänään olekaan kuunnellut, eikä ole aikomustakaan. Slayer-paita pitäisi ostaa kyllä pikapuoliin.

Rikoin kylläkin Slayerpäivän sääntöjä ja menin töihin. :< Rahan edessä sitä vahvinkin taipuu uskossaan... Tienasinkin tänään "huimasti", melkeinpä 24 euroa jopa. Wiii.

Merkintä #5Sunnuntai 04.06.2006 05:33

Lakkiaispäivä oli eilen, käytiin porukalla Eepun juhlissa Kyyhkylässä. Ihan peruskivat pippalot, mutta pitihän sitä sen jälkeen jotain jännitystä saada. Mitä keksitään? Aaaaaa, kolari. Hieno idea!

Siis, kävi niin että Lidlin risteyksessä pizzeria Anforan autokuski ajoi kolmion takaa meidän kylkeen. Mentiin sitten kaidetta päin, onneksi osuttiin siihen. Muuten oltaisiin oltu montun pohjalla puun kyljessä. Kaikki ehjin nahoin ulos, mutta Samun auto meni lunastukseen. Selvä tapaushan tuo oli, pizzakuskin vika, myönsihän se itsekin. Aika jännät paikat oli, onneksi ei kenellekään sattunut mitään. Emme siis antaneet tapahtuneen häiritä vaan jatkoimme eteenpäin uusin kujein.

Näin Mikkelissä. Öitä.

Merkintä #4Tiistai 23.05.2006 05:09

Hieman ahdistaa nämä koulujutut mitä vielä on tekemättä... Kyllä niistä selviää, mutta stressiä on vähän. Ja duuni on aika nihkeää, ei oikein saa mitään aikaan. Hmh. Pitää kai kuunnella lisää Cannibal Corpsea.

np. Cannibal Corpse - Hammer Smashed Face

Merkintä #3Tiistai 02.05.2006 15:32

Vappu meni. Taas edustettiin hienosti, taidan jopa muistaa jotain. En kyllä kovin paljon...

Kämppä oli aika hirveässä kunnossa, mutta mitä voi odottaa kun bileissä on ~20 ihmistä, ja kaiken lisäksi kaikki kävelee kengät jalassa sisällä. Noh, siivous on hieno harrastus. :)

Perjantaina suomen kielen rakenteen tentti, ei huvittaisi yhtään lukea, sitäpaitsi vois mennä suoraan uusintaan viikon päästä, niin näkis tänä viikonloppuna Mariaakin vähän enemmän. :) Ei tiedä vielä mitä tekis. Tällä viikolla koulua ei juuri ole, mutta pitäis tehdä kaikkea muuta, kirjallisuusesseitä esimerkiks. Huoh.

Saa nähdä.

Merkintä #2Perjantai 28.04.2006 03:31

Se on vappu tulossa. Ei hyvältä näytä... No, nyt on sentäs jonkun verta rahaa kun nostin opintolainaa kuutisensataa. Sillä sitten elellään kunnes tulee eka palkkapäivä kesätöistä. Niin tosiaan, taas puhelinmyyntiä. Mihinkäs sitä seepra täplistään pääsee.

Merkintä #1Torstai 27.04.2006 21:21

Haaste tuli misplaced__:ltä.

1. Sukupuoli? Black Sabbath - Iron Man
2. Mikä on suurin unelmasi? W.A.S.P. - I Wanna Be Somebody
3. Mitä inhoat? Corporate Avenger - Bible Is Bullshit
4. Millainen fiilis sinulla on nyt? Muse - Feelin' Good
5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään? AC/DC - Highway To Hell
6. Mistä asioista pidät? Megadeth - Killing Is My Business... And Business Is Good!
7. Minne haluaisit matkustaa? Anthrax - Any Place But Here
8. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi? Anal Cunt - I Respect Your Feelings As A Woman And A Human

Haastan donnasi:n, Bushmeisterin ja Crimsonin.
- Vanhemmat »