IRC-Galleria

Tänäaamuna sain tuntea isänmaallisuuden nousevan punaisena kuohuna suonissani. Olin saanut armolliselta esimieheltäni, välikädeltäni isänmaallisen palvelukseni suorittamisessa, epäsuoran komennuksen tyhjentää pahvikärry koulun takapihalla sijaitsevaan kierrätyspisteeseen. Kärryt olivat kuin huojuva pisan torni, kuin kadonneen miehuuden fallossymboli tänä nykyisen raihnaisuuden ja rahan vallan aikana! Täynnä poisheitettyä ja toisarvoista eilisen tärkeää pakkausmateriaalia.
Aloitin vaativan työni suunnittelemalla operaation jokaisen vaiheen tarkkaan. Yksityiskohtaisesti. Ensimmäinen vastoinkäymiseni saapui liian ahtaan oven muodossa. Perdön! Kirottua! Ovi ei mahdu auki valtaisan pahvikuormani ansiosta!
Keskolta varastettu kuormakärry osoittautui kuitenkin ovenkarmia vahvemmaksi. Hahaa! Oppivatpahan! Uljaan voitokkaasti ohjastin kuljetusvälinettä pitkin koulun käytäviä. Nauroin kuolemalle vastoin kasvoja! Haa! Katsokaa sivaria! Tehkääpä itse jotain isänmaanne puolesta!
Löysin matkanvarrelta itselleni apurin, urhean Tonin, jossa yhdistyivät sekä Rosinanten että Sancho Panzan parhaat ominaisuudet, tuon salskean nuoren uroon, ruskean orhini, joka pyyteettömästi saapui avaamaan minulle hissin ovet. Tämä oli etu, joka saavutti suunnatonta ennakkomatkaa suunnitelmani deadlineen nähden. Minun ei tarvinnut uhmata koulun portaita, ei nauravia keittiöntätejä eikä hirmuista yläasteelaisten laumaa! Suoraan alakertaan! Näin kävi metallikopin tie läpi koulun kerrosten, mukanaan minä ja kuormallinen pahvia.
Saavuin alakertaan, jossa Toni oli minua vastassa. Hän avasi minulle ovet ulos asti, ja vaikka jouduin vääntämään ja kääntämään kesko-kärryn raihnaisia pyöriä koulun säälimättömiä kynnyksiä vasten, selvisin ulos. Vahingoittumattomana.
Tässä kohtaa kohtalo puuttui peliin. Ukko ylijumala taivaissa katsoi alas valtaistuimeltaan, ja osoitti minua sormellaan. "Haa! Kauton akan poeka rupijoo julkiaksi! Voan katotaanpa mitenkä käy!"
Alamäessä pahvikuorman kiinnitys antoi periksi, ja lasti levisi pitkin takapihaa! Kostea tuuli painoi mielialani entistäkin alemmas. Otasni madaltui, veri pakeni ohimoiltani ja tunsin, kuinka sisältäni kumpusi ärräpäiden sekalainen joukkio, joka pyrki vulgaaristi ulos huuliltani. Kestin kuin mies, ja vain alun toistakymmentä rietasta sanaa pääsi pakenemaan sanaisesta arkustani.
Kokosin itseni ja lastini pala palalta. Hitaasti mutta varmasti osoitin itselleni, esimiehelleni, ja taivaiden jumalolennolle, että minut on tehty suomalaisesta rehellisestä miehestä, eikä mistään eteläeurooppalaisesta vehnäsestä! Crom! Ryhdyin työntämään linnoitustani halki puhkiroutineen betonipihan ja sen hiekkaisten syvänteiden. Pyörät eivät pyörineet, jalat eivät tahtoneet kantaa, eikä ajatus kyennyt enää pyörimään tilanteen tasalla. Mutta saavuin, sentti sentiltä, metri metriltä, kohti ulkonemaa rakennuksen seinässä, jonka sisällä tiesin sijaitsevan pahvinkeräyspisteen. Se tulisi olemaan suoraan paperilaatikon ja sekajätelootien välissä. Matka ei olisi enää pitkä.
Kohta osoitti jälleen karmean kyntensä, ja nauraa räkätti julman säälimättömänä mitättömäksi osoittautuneelle suunnitelmalleni. Olin unohtanut takin sisälle! Tai oikeammin, olin arvioinut ulkoilman celsiusasteet fahrenheitin asteikolla, mistä johtui sen hetkinen hypoterminen olotilani. En antanut senkään lannistaa itseäni. Olin tullut tänne asti, veisin tehtäväni loppuun. Vaikka se veisi henkeni, lauluääneni, ja uskollisen palvelijan isänmaaltani.
Viimein sain tyhjennettyä pahvikuorman oikeaan osoitteeseen, eivätkä korkeammat voimat enää osoittaneet minulle vihamielisyyttään. Päinvastoin, kenties tunsivat jonkinlaista myötätuntoakin minua kohtaan!
Ovet aukenivat minulle helposti. Sain kärryt mahdutettua omin neuvoineni sisälle hissiin. Pääsin ilman onnettomuuksia takaisin monistamoon, ja asetin kärryt paikalleen, kuten tiesin minun täytyvän ennemmin tai myöhemmin tehdä. Isänmaa oli jälleen voitokas. Oi Suomi! Sun aikas vielä koittaa!
Näihin tunnelmiin päätän tämänkertaisen selostukseni. Poistun etsimään lisää innoittavia ja esimerkillisiä tarinoita kerrottavaksi isänmaallisen palvelukseni ikeestä. Ehkä ensikerralla kerron teille Telakkakadun koulun kellarissa väijyvästä Säikäytyskoneesta! Ehkä en! Vain kohtalo tietää, syökö tuo epäluoma konehirviö minut ennen Seuraavaa Kertaa. Sama lepakkoaika. Sama lepakkokanava. Kettunen kuittaa.
Ugh.

- Teidän nöyrin siviilipalvelusmiehenne, Jemo