Ystävät, kylänmiehet, olen tehnyt syntiä.
Tähän astisen IRC-Galleriaurani saatossa olen käyttänyt päiväkirjaani vain vääryyteen. Olen pitänyt sitä hengentuotteitteni jakelualustana, välineistänyt sen suoranaiseen mainostamiseen ja toisinaan jopa räikeästi valehdellut teille päin naamaa sen kautta! Kyllä, rakkaat lukijat, olen sortunut myös epärehellisyyteen, mikä on viimeinen asia, mitä kristityn ja jumalaapelkäävän miehen kuuluisi tehdä.
Tällaisen käytöksen myötä on suoranainen ihme, että armoitettu ylläpitomme edes sallii minun ruman naamani käyvän heidän galleriansa suosiolliseen ilmapiiriin. Ehkä, ehkä minun on välillä aika tehdä jotain oikein ja hyvin, ja jakaa myös teille hieman sitä siunausta, mikä on osakseni tässä elämässä langennut. Ehkäpä, vain tämän kerran, käytän päiväkirjaani (sus siunatkoon, mikä tylsyyden valtameri) oikein, ja kirjoitan tänne jotain todellista ja elämässäni tapahtunutta. Sanaakaan lisäämättä, yhtään noloa yksityiskohtaa poistamatta.
Kaikki alkoi Herran vuonna...
Ei.
Kaikki alkoi viime keskiviikkona. Tänä keskiviikkona, tarkkoja ollaksemme. Pakkasimme autoni (ei, sen täytyi tapahtua aiemmin..)
Keskiviikkona, tarkalleen ottaen kello...
PAHUS VIEKÖÖN. En minä muista kaikkea! Anteeksi! Olen minäkin vain verta, lihaa, piitä ja luunpalasia! Kaiken tämän täydellisyyden keskellä asuu olento, joka on valmistettu virheisiin! En millään, suinkaan pysty tarjoilemaan eteenne eksaktia kuvausta päivieni kulusta. En kykene! Ja juuri tämä on perimmäinen syy siihen, miksen kykene täydellisellä hermeettisellä tarkkuudella päiviäni teidän viihdykkeeksenne sanelemaan. Joudun turvautumaan fiktioon ja ympäripyöreään kiertelyyn saattaakseni elämäni teille ymmärrettävään muotoon. Ymmärtäkää siis toverit, että mitä tulette täällä lukemaan, on vain harhaa ja kuvaelmaa, joskin joskus, joissain taitteissa saattaa olla siteeksi myös hitunen totuutta.
Pahoittelen kiivastumistani. Ei kenties ole hienolle herrasmiehelle sopivaa käytöstä kimmastua itselleen, saati lukijoilleen kesken kuumimman päiväkirjamerkinnän. Mutta, anteeksi nyt vain, sellaista tapahtuu joskus. Jos sallitte, jätämme tämän välikohtauksen huomiotta, ja siirrymme lähemmäksi totuutta. Ah. Mihin jäinkään viimeisimmässä seikkailussani...
Jemo Kettunen esittää:
SANAA JA VALKOSIPULIA
eli Kuinka Minusta Tuli Keski-Ikäistynyt Tullivirkailija.
Tarja Halosen 8. hallitusvuoden 23. keskiviikkona Minä, Jemo Bartholomeus Kettunen (alias Käärme) ja toverini Villehard Don Quijote-Koskivaara (alias Kasakka) pakkauduimme hopeiseen natsirakettiini, (joissain piireissä tituleerattu myös Valkoiseksi Kuolemaksi, joskin pidän termiä hivenen roturealistisena ja tilanteen niin salliessa vältän viimeiseen asti tätä käyttämästä) ja suuntasimme kulkuneuvomme keulan kohti toistaiseksi tuntematonta määränpäätä.
Pakkausoperaatio sijoittui Äänekosken provinssiin ja sillä oli, kuten myöhemmin tarinassani tulemme huomaamaan myös laajempaa kosmista merkitystä. Mukaan pakkaamiemme asioiden lista:
-Köysi (tarkemmin ottaen vetoliina, mutta käy köydestä)
-Pyyhe (tärkeää)
-Eristysnauhaa (tärkeää)
-Stilton (uskonnollis-kulinaristista)
-Peltola Blue (liberalistinen kokeilu)
-Bleu D'Auvergne (hyvä vaihtoehto)
-Jyväjemmarin tyynysämpylöitä (2kpl)
-Inkivääriolutta (2kpl)
-Sakset
-Linkkuveitsi
-Valkosipulia (Käyttökelpoista vampyyrien karkoittamiseen, syömiseen, ja auton korjaamiseen)
-Akustinen kitara (2kpl)
-Snacks & Suplies
-Autoilijan tiekartta vm. 1985
-Partaharja
-Aurinkolasit
Seuraavia asioita emme pakanneet mukaamme:
-Raamattu (virhe, mutta kääntyi lopulta voitokkaaksi)
-Jeesusteippi (osoitimme aukottomasti, ettei eristysnauha korvaa suinkaan vaka-vanhaa JT:tä)
-Ylioppilaslakki (2kpl)
-Makuutarvikkeet
-Varavaatteet
-Passi (2kpl)
-Kompassi (Virhe)
-Hammasharja (1½kpl)
-Televisio ('nuff said)
-Matto
-Katto
-Harja
-Helluntalaislapsi (1kpl)
-Mutageeni (putkilollinen)
-Ektoplasma
-jne.
Hetkeäkään vatvomatta otimme suunnan kohti Hankasalmea tavoitteenamme nähdä matkan varrella olevaan kallioon kirjoitetut karsikkomerkit. Näitä löysimme yhden, liekkö vuosien saatossa liuenneet happoisten sateiden myötä maaperään vai tekikö näkökykymme meille tepposet - lapsena muistelen nähneeni kallion kyljessä punaisia ympyröitä useampia. Pesiäissalmella tehdyn uintiretken ja karsikkoekskursion jälkeen pysähdyimme vielä Hankasalmen kirkonkylällä ostamaan ravintoa matkallemme.
Seuraavaksi suuntasimme kuin vahingon kaupalla kohti Kuopiota. Tässä kohden seurasi spontaanin autoiluretkemme ensimmäinen mainittava tilanne; vastaantulleiden autojen välkyttelystä päättelimme ajoneuvomme valoissa olevan, näin kansankielellä ilmaistuna, jotain mätää. Pysähdyimme levikkeelle, ja totesimme; perdon, kirottua! Valot ovat sökönä.
Kansi auki, sulakkeiden tarkastus, ja yhteensä hankitut neljä Laudaturiamme eivät kyenneet saattamaan valoa tilanteeseemme. Puheluyhteys päämajaan, kamerakännykällä sähköpostiin isäukolle kuvia ja pitkä vatvominen saattoivat tietoomme vian syyn; valokatkaisin, ratin vieressä. Nuorempi Kettunen sai ruuvimeisselillä lievästi kosketushäiriöisen vivun rikottua vielä aiempaa tehokkaammin, jonka jälkeen puheisiin alkoi ilmaantua sävy piakkoin edessä olevasta perääntymisestä uljaalta valloitusretkeltämme.
Päätimme syödä tässä kohden iltaa hieman evästä. Leivän päälle siirsimme homejuustoa, valkosipulia, Turunmaata ja ylähuulen. Neuvoa-antavan hetken jälkeen kuskin paikalla istunut duon vasemmanpuoleinen osuus, Käärme, allekirjoittanut, päätti vielä Yrittää korjausoperaatiota.
Tutkittuaan tilannetta hän havaitsi korjauksen olevan mahdollista. Se vaatisi teippiä (löytyy) ja kiilaksi jonkin pienen esineen, jotakuinkin tuollaisen valkosipulinkynnen kokoisen esineen... ...
Hetkeä myöhemmin voitokas duomme siirtyi satakunta kilometriä tunnissa kohti Kuopiota valkosipulivetoisella valaistussysteemillä. Vampyyrit satojen kilometrien säteellä kavahtivat arkuissaan, pimeissä makuuhuoneissaan, platform-saappaissaan ja mustissa kajaaleissaan.
Kuopiossa duomme saapui erään tutun opiskelijaihmisen asunnolle. Kyseinen ihminen, syntyperältään Ääneseutulainen, oli palannut keski-suomeen, kun taas toinen Ääneseutulainen oli vallannut hänen asuntonsa pääsykokeiden ajaksi. Puolen yön maissa herätimme hänet koputtamalla ikkunaan. Tuttuja kasvoja nähdessään hän päästi meidät ystävänsä asuntoon, ja viihdytimme häntä tarinoillamme retkestä. Naisihminen ei kuitenkaan vaikuttanut hämmentyneeltä valkosipulirikkaasta ekskursiostamme. Hän selventi tilannettaan meille.
"Okei. Mää herään keskellä yötä siihen, että joku koputtaa ikkunalautaa. Avaan silmäni, nostan päätäni, ja siellä on Jemo. Kuopiossa."
Ymmärsimme yskän, ja poistuimme Intro-baariin, jossa soi aina seutukunnan coolein funk ja soul. Siellä herätimme yleistä pahennusta ja joimme pari coca-colaa. Aamulla kauhistelimme asuntolassa näkemäämme amis-lakkia (musta-violetti ylioppilaslakin irvikuva), ja lähdimme ostoksille. Ostimme takaa-ajofunkkia, bluesia, teetä, syntiä ja piirakkaa. Eksyimme vahingossa rintasokeria etsiessämme myös herätyskristilliseen majaan, josta mukaamme tarttui menneiden vuosien päivän sanoja. Tämän jälkeen näimme tarpeelliseksi vaihtaa sijaamme, ja loikkasimme jousille.
Köröttelimme julmasti kohti Mikkeliä, jonne saavuttuamme kävimme luonnollisen jatkumon mukaisesti ostamassa hieman kangasta. Kasakka osti ruminta bob marley -villakangasta, mitä ihmiskunta on kuuna päivänä nähnyt, ja Käärme panosti vähäiset roponsa violettiin pellavaan, joka selkein sanoin viestitti käyttäjänsä olevan valmis rektaalipenetraatioon. Kangaskauppojen jälkeen siirryimme puistoon julistamaan sanaa ja soittamaan aurinkoisen päivän kunniaksi synkimpiä tuntemiamme lauluja kitaralla sekä laululla. Tutustuimme myös paikalliseen "Tapsaan," elämänmakuiseen henkilöön, joka universumin julman yhteensattuman johdosta paljastui hyvin läheisen perhesiteen kytkökseksi erääseen toveriini. Julmempia yksityiskohtia en teille julkisesti tästä hahmosta kerro.
Mikkelissä matkapuhelimestani loppui akku. Kunnon roadtripillä näin kuuluu käydäkin. Siirryimme Lahtea kohden, jossa söimme Rossossa ja kylvetimme jalkojamme poreammeessa keskellä kaupunkia. Lahden jälkeen ajoimme ensin hetken matkaa kohti Hämeenlinnaa, sitten kuitenkin vaihdoimme reittimme seuraavanpäiväisten rientojemme kunniaksi kohti pohjoista. Hollolassa kävimme ehtoopuolella, yön kynnyksellä kävelemässä vanhan kivikirkon kuoppamaalla. Uimme myös läheisessä kirkonrannassa. Kirkkomaan ja kirkonrannan läheiseen roska-astiaan jokin armoitettu teini-intellektuelli oli käynyt ponnekaasumaalaamassa myösen kirkkoveneen.
Näillä seuduin eksyimme ensimmäisen kerran, ja jouduimme Lammille. Tulimme siihen tulokseen, että kompassilla olisi vallan korskea funktio tiukoissa periferian risteyksissä määritellessä oikeaa kulkusuuntaa. Etenkin, kun käytettävä kartta on 23 vuotta vanha, ja neuvoo esim. nelostien viellä Tampereen puolelle lätäkköä, ja itänaapurin Neuvostoliitoksi. Lammilla oli kuitenkin iltamme toinen keskiaikainen kivikirkko, jonka kirkkomaalle eksyimme puolen yön maissa. Ei aaveita.
Muisteltuani hetken vuoden takaista Lammin ekskursiotani silloisen rock-orkesterini dekadenteissa riveissä, siirryimme joutuin kohti Padasjokea. Loppureissu sujui varsin tapahtumaköyhissä merkeissä; Padasjoen ABC oli lukinnut ikkunanpesulaitteensa piiloon, ja jouduimme käyttämään ylioppilaan älyämme kuolleiden eläinten poistamiseksi tuulilasista. Lohikäärmeen surmaaminen on arkipäiväisiä toimiamme, eikä ansaitse erillistä mainintaa matkapäiväkirjaamme. Jämsä, Korpilahti, Jyväskylä, Äänekoski, Sumiainen, ja unta neljästä kolmeen.
Matka oli erinomainen. Hieman lyhyt, mutta aiomme ehdottomasti ottaa revanssin Suomen kanssa jokin hetki, joka ei toivottavasti ole kovin kaukana.
Ja lopuksi, rakkaat lukijat, tahdon todeta, en joutunut kovinkaan monessa kohtaa turvautumaan fiktion keinoihin matkaamme selostaessani. Jos joku teistä tällaisen kohdan tuntee havainneensa, tulkoon esiin, ja kertokoon heti minulle! Julmaa on ihmisen elo.
Teidän armoitettu kirjaajanne,
Jemoteus Kettunen