Vesimiehen vuodenaika:
Luonnon kiertokulussa Vesimies edustaa aikaa jolloin Valo lisääntyy,
mutta talvi ei ole vielä antanut periksi.
Tämä on aikaa jolloin monien ihmisten henkinen jaksaminen on kovalla koetuksella
ellei omasta elämästä löydy samaa kasvavaa innostusta ja valoa
jota aurinko kasvavassa määrin jakaa valkoisille hangille ja jäisille kaduille.
Henkiset energiavarastot alkavat olla vähissä ja tarvitaan kokonaan uutta näkemystä
ja uusia oivalluksia, jotta tulevaisuus tuntuisi mielekkäältä ja valoisalta.
Vesimiehet ovatkin eläinratamme suuria oivaltajia,
jotka pystyvät näkemään tulevaisuuden verhon lävitse.
Tämä ainutlaatuinen lahjakkuus tekee Vesimiehistä outoja ja usein yksinäisiä ihmisiä,
joiden näkemykset ymmärretään lähes poikkeuksetta vain omien etujen ajamiseksi
vaikka Vesimies aina ajattelee enemmän muita kuin itseään.
Hallitseva planeetta:
Vesimiestä hallitseva planeetta Uranus edustaa ihmisen yhteyttä korkeampaan tietoisuuteensa
ja kosmisiin rytmeihin. Vesimiehet elävät aina vähän omissa maailmoissaan,
koska he eivät pysty irrottautumaan merkkinsä mukaisesta alitajuisesta
ymmärryksestä ympärillään tapahtuvia asioita kohtaan.
Vesimies ei pysty sivuuttamaan omia radikaaleja oivalluksiaan
ja niinpä hänen on säilytettävä vapautensa ja riippumattomuutensa mahdollisimman puhtaina.
Kun Vesimies tuntee sisimmässään pakottavan tarpeen tehdä jotakin niin mikään ei saa estää häntä.
Tästä syystä Vesimies ei halua jäädä kenellekään kiitollisuuden velkaan
vaan hoitaa mahdollisimman tarkasti itse omat asiansa ja laskunsa.
Rakkaus:
Vesimiehet saattavat rakentaa itselleen hyvinkin rajoittavat olosuhteet
esimerkiksi parisuhteen muodossa, mutta pitkää ikää tällaisille omistusliitoille ei voi ennustaa.
Outona ja itsensä usein ulkopuoliseksi tuntevana ihmisenä Vesimies kaipaa ennen kaikkea
turvallisuutta ja kannustusta kumppaniltaan. Vesimiehillä on tavallista suurempi
menettämisen pelko ja siksi he eivät ole valmiita sitoutumaan rakkaussuhteisiin
ennen kuin voivat olla täysin varmoja suhteen toimivuudesta.
Vesimiestä ei ole helppo miellyttää, sillä hän ei ajattele eikä toimi suoraviivaisesti
eikä koskaan niin kuin odottaisi. Vesimiehen kanssa tulee olla rehellinen itselleen,
sillä muuten ei ole mitään mahdollisuuksia pysyä hänen kanssaan samassa vauhdissa.
Vesimiehelle täytyy uskaltaa sanoa mistä pitää ja mistä ei.
Seksi:
Seksuaalisesti Vesimies on täynnä yllätyksiä ja salaperäistä vetovoimaa,
joka juontaa juurensa hänen alitajuiseen riippumattomuuden tarpeeseensa.
Vesimies vaikuttaa jollain tavalla saavuttamattomalta ja mikäpä voisi olla
tehokkaampi magneetti rakkauden maneesilla. Vesimies ei kuitenkaan ole mikään
suvereeni erotiikan mestari, sillä häntä kalvaa myös tällä sektorilla tietoisuus
omasta erilaisuudestaan, joka valitettavan usein esittäytyy epävarmuutena ja
varautuneisuutena seksuaalisessa kanssakäymisessä. Rakastunut ja kumppaniinsa
luottava Vesimies hallitsee erotiikan vivahteet ja osaa varmasti ennakoida
rakastettunsa salaisimmat toiveet. Kun Vesimies rakastuu niin silloin kaatuvat
kaikki mahdolliset raja-aidat ja hän on valmis tekemään suuriakin muutoksia elämäänsä,
mutta silloin täytyy toisenkin olla valmis heittäytymään leikkiin sata lasissa.
Vesimies ei ymmärrä empimistä vaan kokee sen vakavana epäluottamuslauseena itseään
kohtaan ja se taas merkitsee lorun loppua sillä kertaa.
Vesimiehen valttikortit:
Vesimies on symboli yhteiskunnan uudistumisesta, kapinasta vanhaa järjestystä vastaan.
Vesimies on persoonaton, viileä ja suuriin kokonaisuuksiin uppoutunut ihminen.
Hän on osa suurempaa kokonaisuutta ja pystyy parhaiten hyödyntämään ennakkoluulottomuuttaan
ja idearikkauttaan samoin ajattelevissa ryhmissä ja pienissä maailmaa parantavissa yhteisöissä.
Vesimies on idealisti, tulevaisuuteen ja ihmiseen uskova utopisti,
joka on valmis antautumaan joukkohengelle ja ideaaleille, ei yksityisen ihmisen vaikutukselle.
Vedenkantajana hänen tehtävänsä on osoittaa ihmisille ihanteita, jotka vapauttavat
elämää kahleista.
Vesimiehen heikkoudet:
Utopiamaailmassaan Vesimieskin sortuu helposti fanaattisuuteen ja liialliseen
asenteelliseen varmuuteen. Uudenajan ihannointi saattaa ilmetä sokeana muodin
seuraamisena ja ylellisyyden tavoitteluna.
Eri elämänalueiden perversiot houkuttelevat kapinallista Vesimiestä uhmaamaan elämän peruslakeja,
jolloin epäinhimillisyys ja luonnottomuus saavat yliotteen ja uudistumisesta
tuleekin vain sokeaa esikuvien jäljittelyä. Ilmavalle Vesimiehelle ihanteiden
konkretisointi on usein paha ongelma heijastaen kiinteyden puutetta.
Vesimiehen sairaudet:
Uranus on aina hermoja rasittava planeetta hurjine muutospaineineen ja niinpä
Vesimiehelle lankeaa kyseenalainen kunnia altistua vaikeasti määriteltäviin
hermostoperäisiin sairauksiin. Jatkuva liikekannalla olo ja pakonomainen tarve
uudistaa itseään ovat syynä Vesimiehen stressioireisiin.
***