IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

<3Maanantai 24.08.2009 21:37

Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi;

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi

tai

2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sinua

[Ei aihetta]Torstai 13.08.2009 18:56

Jos et tee tätä seuraava vuotesi tulee olemaan täyttä tuskaa.

Oletko ihastunut juuri nyt? - kyllä.
Entä rakastunut? - KYLLÄ.
Seurusteletko juuri nyt? - Kyllä.
Jos et, haluaisitko? - ^--
Oletko homo-, bi-, vai heteroseksuaali? - no mietitäänpä.hmmm..hetero?
Onko sydämesi särkynyt joskus? - ehkäjuuehkäei.
Oletko sinä särkenyt jonkun sydämen? - jaaaapa
Oletko itkenyt itsesi uneen jonkun ihmisen takia? - kyllä.
Koska hän särki sydämesi? - ei.
Koska sinä teit jotain? - ei.
Haluaisitko halata jotain tiettyä henkilöä? - Yhtä ja ainoaa
Rakastatko ketään tällä hetkellä? - TODELLAKIN <3
Onko kukaan pussannut sinua viimeisen kuukauden aikana? - Joo ((;
Oletko yrittänyt unohtaa jonkun kenestä välität paljon? - en enkä halua unohtaa.
Oletko ollut ihastunut sinua nuorempaan? - näää.

joo.Maanantai 23.02.2009 17:45

Nyt kun luet tätä tekstiä, sinun on kopioitava tämä blogiisi ja tehtävä tämä,
jos et tee, ihminen jota rakastat kuolee.

Muistatko, missä suutelit ensikertaa?: juu
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?: Domeli
Minkälaisessa seurassa viihdyt?: semmosessa missä voi olla oma ittesä KUNNOLLA.
Tunnetko paljon ihmisiä?: en nyt tii..
Mihin suurin haaveesi liittyy?: varmaan tulevaisuuteen
Kerro jokin pieni mukava toiveesi?: tenetti päättyis -.-
Kutiatko helposti?: khyl.
Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua?: en ;s
Onko Titanic hyvä?: on se jos ei liikaa tollota
Ovatko naiset heikompia kuin miehet?: eiii välttämättä
Kamalin tunne?: suru : /
Paras tunne?: onnellisuus
Oletko ikinä ollut kännissä?: juu,,
Oletko ikinä ollut masentunut?: vähäse juu..
Jaksatko elää elämääsi?: joo !
Keihin luotat?: ystäviin ja Tomppaan ja perheeseen
LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN: sinä (:

<3Sunnuntai 01.02.2009 21:35

Se, kenet toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen.

oli kivaa ;>Torstai 18.12.2008 23:36

Olin lenkillä med Riikkis ;> siel oli kyll taas niin mukavaa <3
Kiitos sun kans on aina niin mukavaa puhua <3


Joo niin ja sit huomasin et suoperällä on jäät. upeeta sinne siis luistelee :D

oot tärkeee. <3.


mahtavaa : DDDD

oli kivaa ;>Torstai 18.12.2008 23:36

oisko vaikka tylsää.Maanantai 08.12.2008 20:25

1. Mitä lukee neljännessäkymmenessä saapuneessa tekstiviestissäsi?
- "niinhän se on.

2. Nukuitko viimeviikonloppuna omassa sängyssä, jos et missä sitten?
- Jennan huoneen lattialla ja omassa sängyssä ;>

3. Ovatko hiuksesi kiinni vai auki?
- kiinni

4. Oletko mesessä?
-enn.

5. Kuunteletko musiikkia? Mikä biisi?
- Kutless - Promise of a Lifetime

6. Ärsyttääkö joku asia sinua nyt?
- takasi viikonloppuun <3

7. Oletko kyllästynyt IRC-Galleriaan?
- en nyt.

8. Onko gallupit sinusta typeriä?
- kai ne on joo.

9. Jutteletko kenellekkään messengerissä? kenelle?
- en ku en ole .

11. Mistä juttelette?
- öö.

12. Onko läksyt tekemättä?
- eikai ne ole.

13. Minkälaiset sukat sinulla on?
- ruskeet pörrösukat :D

14. Tekeekö kukaan ruokaa nyt?
- eip.

15. Onko sinulla nälkä?
- ei ole.

16. Onko sinulla 'useampi netti' auki ?
- on.

17. Onko joku (koulu) projekti pahasti kesken? Et vai ole edes aloittanut?
- öö..?

18. Ketä muita siellä on, missä olet?
- isä ja sen kaveri tuol keittiössä :D

19. Onko sinulla yhtään korua nyt?
- kolmet korvikset ja kaulakoru :D

20. Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt?
- 2.

22. Minkä lauseen olet sanonut viimeksi?
- moi.

23. Elokuva jonka aikana itkit?
- hmm.

24. Syötkö nyt jotain?
- enn.

25. Kuinka pitkän matkan olet juossut pysähtymättä?
- 2 km ku juoksin kyliltä kotiapäin..

26. Onko sinulla lemmikkiä?
- ei.

28. Mitä harrastat?
- ??

29. Mikä Suomessa on kivointa?
- te just.

30. Jos saisit mahdollisuuden nähdä tulevaisuuteen, käyttäisitkö tilaisuuden hyväksesi?
- ehkä.

31. Monelta heräsit tänä aamuna?
- puol 8

32. Osaatko keittää kahvia?
- juu kai.

33. Oletko katsonut kokonaista jalkapallo-ottelua alusta loppuun?
- oon.

34. Suvivirren 3 ensimmäistä sanaa?
- jo joutui armas aika..?

35. Muistatko vielä mikä oli tämän gallupin 2. kysymys?
- en?

36. Onko kukaan kampaaja ikinä "pilannut" hiuksiasi?
- valitettavasti -.-

37. Oletko henkisesti vahva?
- joskus kai.


VIIMEISIN

38. Henkilö jonka näit?
- isä

39. Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa?
- isä

40. Henkilö jota halasit?
- Tomppa?

41. Henkilö jonka kanssa tekstailit?
- isä.

42. Kappale jonka kuuntelit?
- Kutless - Promise of a Lifetime

43. Mitä teet nyt?
- kuuntelen musiikkia ja tätä paskaa.

44. Mitä teet myöhemmin?
- puhelimeen :D

45. Mitä olet tehnyt tänään?
- koulua.kylällä.kotona.

46. Mitä sulla on päällä?
- lökärit t-paita

47. Mitä olet syönyt tänään?
- ruokaa? pitsan?


HUOMENNA

48. Millainen päivä huomenna?
- teoria.

49. Mitä suunnitelmia huomiseksi?
- Isosiskon ja sen poikaystävän luokse yöks (:

50. Tavoite?
- öö.

51. Mistä et pidä huomisessa?
- koulusta. niistä aineista.

52. Onko sulla töitä?
- koulukoulukoulu.


MILLOIN VIIMEKSI

53. Söit?
- 1 ja puol tuntii sitte?

54. Nukuit muualla kuin kotona?
- vkl :>

55. Unelmoit opettajastasi?
- en ikinä.

56. Joit jotain alkoholipitoista?
- öö.

57. Katsoit tv:tä?
- nyt -.-

58. Ostit jotain?
- eilen?

59. Suutuit jollekkin?
- öö.

60. Joku suuttui sinulle?
- niin..

näinpä taas.Maanantai 08.12.2008 20:01

Oletko suudellut varatun kanssa?
- en ole.

Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?
-eiköhän sitä aina ole jotain :D

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kahden viikon aikana?
- khyll ;>

Pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä?
-kyllä.

Kuka on ollut paras suutelukumppanisi?
- T <;

OLETKO KOSKAAN

Suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana?
- ööö..

mennyt juuri tapaamiesi ihmisten auton kyytiin?
- juuu.
Lintsannut koulusta, että voit tehdä jotain kivempaa?
- miks en.

Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
- jjoop

Ketä halasit viimeksi? Milloin?
- hmm.. halsinko tänää jotai? ; D en muista.

Kenelle tekstasit viimeksi?
- isosiskolle :D

Miksi olet koneella nyt?
- ei ole tekemistä.

Mitä teet tänään?
- varmaa tylsistyn :D

Mikä on söpöä vastakkaisessa sukupuolessa?
- luonne ja ulkonäkö. kaikki .

Minkälainen paita sinulla on nyt päällä?
- tämmönen lökäri. L kokooo. Jack & Jonesin punanen :D

Onko sinulla pikkuveljeä?
- khyll

Mitä teit eilen kello 18:00?
- kylällä. nesteellä oisko ollu? : D

6.12.-08 <3Maanantai 08.12.2008 20:00

Kiitos kaikki, oli mukavaa <3 ensvuonna uudestaan ;D

pidetäänhän mielesssä :D <3

Foxinalla oli kovat tappelut humalaiset ukot tappelee joo :o ja sit poliisit meni sinne. :D

tylsää. :s Tiistai 11.11.2008 21:07

Tehtävänanto: Paljastan itsestäni asioita. Valitsen 5 ihmistä, jotka haastan tekemään saman perässä.
Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteen ja tästä merkinnästä.


PERUSJUTUT

Nimi > Jenna
Pituus > 160 cm
Kengännumero > 38-39 vaihtelee eri kengissä
Hiustenväri > ruskee.
Sisarukset > Jaana ja Mika
VIIMEISIN

Elokuva, jonka ostit? > öö en oo ainakaa lähiaikoina ostellu mtn : D
Kappale, jonka kuuntelit viimeksi? Yölinty - tytöt ovat kauniita
Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? > kotiteollisuus - helvetistä itään
CD, jonka ostit > hmmm..
Henkilö, jollet soitit? > Tomppa ;>
Henkilö, joka soitti sinulle? > Tomppa ;>
TVohjelma, jonka katsoit? > Brittien huippumalli haussa (just menossa)
Henkilö, jota ajattelin? > no joku höpsö ;> kukakohan ois ^^ < 3

VASTAAN VAI PUOLESTA

Kaukosuhteet > vastaan.
Itsemurha > vastaan.
Ihmisten tappaminen > vastaan.
Teinitupakointi > puolesta / vastaan.
Rattijuopumus > vastaan.
Homo- ja lesbosuhteet > en mä tii.
Saippuasarjat > puolesta / vastaan.

MITÄ

Shampoota käytät > riippuu vähän : D
Kenkiä käytät > superstar ja sit jotku pissiskengät ; D
Pelkäät > isoja mörköjä : D jotku tietää : D tai muistaa : D

KUINKA MONTA

Kertaa olet ollut rakastunut? > 2 kunnolla.
Kertaa sydämmesi on särkynyt? > aika monta.
Sydäntä olet särkenyt? > ne tietää keneltä oon särkeny. sorry niille : /
Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi > on niitä muutama < 3
Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > muutamasti.
Arpea on kehossasi? > jonki verran.

AJATTELETKO OLEVASI

Soma? > nii oliki.
Hauska? > pöljä enemminki juttujen perusteella :D
Kiihkeä? > joopajoo.
Ystävällinen? > joskus ainaki. hyvinä päivinä.
Rakastettava? > varmaa.
Huolehtiva? > yritetään.
Suloinen? > hahhah.

SUOSIKKI

Juoma? > no se.
Karkki? > kaikki menee > paitsi jotku banaanikarkit : D
Sarjakuva/Piirroselokuva? > Aku Ankka on paras :D
Purukumi? > no se jenkki.
Väri? > punanen,ruskee,musta,valkee,keltanen.
Kynsilakan väri? > punanen ja musta.
Viikonpäivä? > perjantai ja lauantai <3
Inhokkipäivä? > se perus -.-
Kukka? > ruusu ;>
Koru? > kaulakoru ;> (huulikoru ennen)
Kesä/Talvi? > kesä.
Norja/Ruotsi? > Norja.
Trampoliini vai Uima-allas? > uima-allas.

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI
Nukkui sängyssäsi? > iskä.
Näki sinun itkevän? > no se.
Sai sinut itkemään? > no ei pahalla tavalla.
Oli kanssasi elokuvissa? > en muista ;D
Lähetti sinulle sähköpostia?> joku nettipalsta.


OLETKO KOSKAAN

Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? > todellaki.
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > en ole.
Pitänyt jonkun salaisuuden? > tottakai.
Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? > en??
Itkenyt elokuvan aikana? > joO
Ollut esiintymislavalla? > khyll.
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > Kyllä.

Paljonko kello on? > 19.02
Omenat vai banaanit? > omenat
Sininen vai punainen? > punanen.
Kevät vai syksy? > syksy.
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?> ulos :D
Minkä aterian söit viimeksi? > öö.?
Oletko tylsistynyt? > vähä joo.
Minkä äänen kuulit viimeksi? > telkkarin :D


YSTÄVYYS/RAKKAUS

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > NO JOO <3 vai mitä? ;>
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? > haluan. 2. ^^
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? > se et niihin voi luottaa.
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? > hiuskiinne.

MUUTA TIETOA

Rikosrekisteri? > eij ole.
Mitä kieltä osaat? > suomi, ruotsi enkku ja vähä saksa.
Nimeä lempiasioitasi makuuhuoneestasi? > kahet punaset jouluvalot ja sänky.
Ketä rakastat? > no mitä luulisit.
Ketä kaipaat? > ^-- sitä samaa < 3
Lempinimet? > Jende ja Jensku
Nimesi alkukirjaimet? > JKPV
Kuinka vanhalta näytät? > emmä tii.
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? > öö,, niinku oonki..?
Onko sinulla lemmikkejä? > ei ;<
Mikä saa minut onnelliseksi? > just te.<3 ja se höpsö ;><123
Mikä huolestuttaa sinua? > ei nyt mikään.

OLETKO KOSKAAN

Ajatellut, että kuolet? > joskus..
Halunnut karata? > ehkä.
Kokeillut huumeita? > enn .
Pinnannut koulusta? > joskus..