IRC-Galleria

4kk ja 3päivääTiistai 25.03.2008 01:30

huomioidut jutut:
1. Luin eilen sen Air hostess kirjan loppuun, aloitin 00:00 ja lopetin 04:26 (154sivua)
2. Heräsin 'aamulla' puoli kahdelta= aivan turhaan heräsin
3. Päivä on pilalla jos nukkuu yli klo 10 am.
4. Joskus iskee tavaton leivontabuumi, n. kerran vuodessa, tänään oli se päivä
5. Äitini opiskellessa osti hän gurmét jälkiruoka kirjan jossa on paljon kauniita kuvia. kaikki näyttää helpolta
6. Mikään ei ole helppoa.
7. Tein mansikka moussen suklaamoussen ohjeella ja mansikkamousseen tulee eri aineet kuin suklaiseen.
8. Tein myös vanilija vanukasta: öö tuli hyvää mutta juoksevaa.
9. Kamala siivoominen
10. italialaisen marengin teko ei ole mun erityisalaa. Se sokeriliemi on kirous.
11. Kun olen aikuinen, aijon leipoa lasteni kanssa joka sunnuntai, koska siitä tulee hyvä mieli.
12. Aijon leipoa jo ensivuonna Lisin kanssa joka sunnuntai aamu kunhan maitopullot on tuotu ovelle.
13. Maito tulee ennen kukonlaulua
14. Maito on kylmää pulloissa
15. Maitopullossa on sinetti joka on kiva avata
16. Aina on kylmä kun maito haetaan ulkoa yövaatteissa
17. Maito on parasta.
18. Samasta paikasta saa tilattua myös aamiaismehuja
19. Maito kuljetus on todella mahtava asia, hymyilyttää kun ne maidot on siinä oven ulkokynnyksellä söpössä rivissä.
20. Välillä menettää hallinnan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.