IRC-Galleria

Kuinka suureksi viha voi muuttua. Ei kauhean suureksi. Lopulta tuntee vain tyhjää ja kylmää. Kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää, onneksi. Välillä tuntuu ettei kavereitaan pystykään valitsemaan. Aina ei ole mahdollisuutta siihen. Kaikissa sosiaalisissa tilanteissa on ihminen jota en kestä. Ainakin melkein. Se on aika kuluttava tunne. Oon kyllä hyväksyväinen mutta välillä tekisi mieli sanoa että painas soppakulho päähäs ja huku puroon.

'Vanhemmiten' oon tullu myös töykeämmäksi. En pidä siitä. Yleisesti moikkailen tutulle kuin tutulle ja vaihdan nuo alla olevat ja hyväksi havaitut (!!) puheenvuorot. Mutta jotenkin jähmetyn tietyissä tilanteissa. En moikkaakkaan kaikille ja se tuntuu todella koppavalta ja idiootilta. "Ei aikuiset käyttäydy näin", huutaa omatuntoni. Joskus nk. töykeyteni voi johtua yksinkertaisesti liian aikaisesta aamusta (klo 5:55 aamulla kommunikointi on toisinaan vaikeaa, töissäkin. Onneksi olen tehnyt töitä erään vanhemman naisen kanssa joka on antanut boostia reippaudelleni - back to my normality?) tai hurjasta keskittymisestä. Olen kova tyttö keskittymään.

Ajattelen paljon asioita. Ajattelen turhia asioita. Spekuloin. Voivottelen (en siis itseäni vaan joitain tai jotain). Saatan jopa katua. All for nothing. Ajatukseni juoksee toiseen nopeammin kuin pystyn sitä ikinä kenellekään selittämään. Ahdistaa kun tuntuu että kenenkään muun ajatukset ei harhaile. Järkyttävä morkkis sunnuntaiaamuna vaikkei olisi muuta kuin pitänyt hauskaa. Paha mieli kun ei ole varma ymmärtääkö toinen, mitä tarkoitan. Olen silti varmasti ikuinen optimisti. En kestä pessimismiä. En todellakaan kestä. Pidän sitä energian hukkaamisena.

Mulla on tosi harvoin tosi paskoja päiviä. Siis tosi tosi harvoin. Eilen oli. Tänään taas aivan päinvastainen tunnelma. Oli todella hyvä päivä, kaikin puolin.

Muuttoon jäljellä vielä kolme kk ja kaksi päivää. ja tätä tavaraa on aivan saatanasti! Mihin laitan tämän kaiken? Kyllä pessimisti keinot keksii.

[Ei aihetta]Perjantai 25.04.2008 02:49

voi otan osaa niille jotka on asiakaspalvelutyössä.

tänään tunnistin taas uuden ihmistyypin. nimesin sen Draco:ksi.
toinen palkkapäivä huomenna, tarpeeseen tulee joka penni.

kaikkiin ihmisiin meni tänään hermo. siis ihan kaikkiin. herranen aika. mua ihan hävettää, oikeesti. aaaaaaaaaaaaargh! mutta ei tässä mitään. kohta pääsee pois täältääää paskasta!!!! ihan tosissaan vähän täällä on paskaa.

töissä on ollut (aivan liian vanha.....ei oikeesti) ruotsalainen mies ja se on niin pirtsakka! :) se oli jo toista päivää ylitöissä. kummaa.

tein mun ennätyksen töissä tänään. se vähän piristi. sit olin kaks tuntia kosmeettoloogin pöydällä, eikä oo väsyttäny sen jälkeen. kaks tuntia horroksessa ja hiljaisuudessa. sitä taisinkin tarvita.

aamulla tarttis taas nousta 4:45 enkä oikein oo noussu kertaakaan tällä viikolla sillon kun puhelin herättää. aina oon heränny äitin huutoon. mua ei ikinä saa herättää huutamalla! päivä pilaantuu jo siitä!!! niin ja jos ei siitä niin sitten hitaasta ja/tai turhasta kommunikoinnista (aamulla erityisesti). Olen tässä muutaman päivän aikana hartaan itsetutkiskelun myötä tajunnut olevani luultua vaikeampi persoona. ärsytän varmasti todella monia ihmisiä, mutta yleensä nekin ärysttää mua. on muuten ollut ihanaa kun ei ole näkynyt 'moikka' tuttuja pitkästä aikaa. rentouttavaa. ens tapaamisella on varmaan enemmän puhuttavaa.

keskusteluthan kulkee kutakuinkin näin:
moi
moi
miten kirjotukset
no ihan ok, entä sulla
noo joo bcm ja sitten reaalista vedin vahingossa e:n
aijaa, hyvä!
juuu.. olin ittekki vähän että mitä vittua .... ! XDhahdha
(hymähtelee tahdissa) juu simmosta... mitäs muuten?
töissä töissä vaan
sama.. missä oot muuten?
oon ******kassalla/siivoon/(jotain muuta paskahommaa)
just just ootko viihtyny
no en mä siellä olis ellei siitä maksettais...
ymmärrän
nii hei missäs sä olit taas töissä
********:lla, taas
ai. mitä sä teet siellä
(alappa selittään)no ikkunoita......... sitä mikä on sisällä huoneessa
just just. mut hei mun on pakko mennä, tarttis hakee eväät töihin vielä...
ok sama täällä
mut nähään hei baaris tai viimeistään lakkiaisharkoissa!!*(yli-innostunutta)
juu tehrään nii!
moikka
moi...

hups pilkkasinko juuri suomalaista small talkkia? booooorinngggg

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.04.2008 02:47

three months five days

lads<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.04.2008 02:19

löysin taas täältä mahtavan päiväkirjan!!

olen säteilyn kestäväMaanantai 21.04.2008 18:51

tulin röntgenistä ja näin lonkkaluuni. aww olen sittenkin ihminen! (hieman rikki, mut anyway.. :D )

[Ei aihetta]Maanantai 21.04.2008 03:48

5h aikaa töiden alkuun mutta tässä surffailtuani löysin uutisen.
jään seuraamaan tilannetta
http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/england/west_yorkshire/7357076.stm

ps it's harehills not headingley, which is gooood

[Ei aihetta]Maanantai 21.04.2008 02:29

ihme on tapahtunut. en tunne minkäänlaista kipua enää. ja mun käskettiin ottaa rauhallisesti liikunnan suhteen! en enää ikinä usko mitään sairaanhoitajia!!!!!

Liikunta voi auttaa, mutta vaivoihin on myös lääke. just joo. mä nakkaan buranat takasin nurkkaan. turhaa kamaa.

niin ei se kyllä mikään ihme ollu että parani päinvastasten ohjeiden mukaan.. lauantaina ei pystyny ponnistaan kunnolla ja tänään varoin sitä vaistomaisesti eikä se oo sattunu kertaakaan.

huomenna full body röntgeniin. it's gonna be a blast... yeah right..........

mutta hei kun se ei oo kipee se tarkottaa sitä että pääsen huomenna töihin, mikä helpotus!

[Ei aihetta]Lauantai 19.04.2008 21:26

hetkessä eläminen on todella vaikeaa.
irlantiin aupairiksi ?

[Ei aihetta]Lauantai 19.04.2008 03:19

onks miro se salkkareitten paras tyyppi se poju isabellan poika. ymmärrän sen tuskan todella hyvin. yrittää muuten pokaa sitä hullu-lauran tyttöö ihan kybäl. niin, aika hyvin. joonatan, pidä naisesi kurissa!