IRC-Galleria

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: 'Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny.'
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja
jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.
Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan.
Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä, etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: 'Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen.'
Hän katsoi minuun ja sanoi 'kiitos', hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,
miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi.
Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan,
sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin.
Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.
Tuli se suuri päivä.
Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin:
'Kuule, hyvin se menee!'
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: 'Kiitos.'
Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. 'Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia,
sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä.
Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle
antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan.'
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. 'Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa.'
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.
Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.
Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.
Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän viestin päiväkirjaasi, jolloin muutkin voivat lukea tarinan
2) Voit olla kopioimatta tarinaa päiväkirjaasi ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.
Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.
> 'Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin
jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään

Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta. Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa. Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä. Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon. Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi. Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä <3

Rakastan sua Rakas Aina <3

voihan sanonko mikä... Tulis ens kesä. ja valakonen auto ei ole enää ehkä valkonen.. ei jaksa odottaa.. talvella enemmän palasiks ku kuvas ;)

kummipojan kastajaiset lähenee <3

sinine ooppelli heit heitämäl katsastukset läpi kyl ooppeli on hyvä auto ;) valkoneki menny lähes aina meidän aikana! ja mussu alkaa laittaa sitä täl viikolla, kyl mul on sit ihana mies <3

Vein illalla ruuat siileille kuten tavallisesti... Katoin mitä ihmettä... MEILLE TULI KAKSI SIILI VAUVAA syömään <3<3 oon ihan oneissani <3<3 huomenna ostaa ruokaa PALJON :P niitä tulee kuitenki lisää ku 8 täyskasvuista. sanoinki villel et joo jos jokaisel olis vaikka viis poikasta niitä olis 40 :D ja kaiken lisäksi kulta tulee huomen kotia jaaa jaa jaa SILLÄ ALKAA VIIKON LOMA <3 viikko ilman töitä ja ah ihanaa <3 <3 ja lähetään reissuun ainakin päiväks ja puhelimet kii pliis :P <3 voi että oon onnellinen <3

meidän siili perhe sen ku kasvaa. eilen oli 8 eri siiliä syömäs samaan aikaan :P eka keväällä oli kaks, sit toinen kuoli auton alle, sit oli taas kaks, sit 3, sit 4, sit 6 ja nyt 8 <3 ruokaa menee paljon, mut ei se haittaa kun niitä on mukava seurata ja eilen sain pitää yhtä jopa sylis.. ja ne aina illalla on jo oottaa mua <3

Hui tänään soitan pomolle ja kysyn tilanteen. haluais niin kouluun, mut ei oo varaa.. Tällä viikolla on muutenki aika asioiden hoitelua ja mietiskelyä :D jos villen sais taas kotiin niin oon onnelinen. ja viikonloppuna särkänniemeen toivottavasti ja seura on niin kiva että <3

Nyt on ukkosta ilmassa, mun täytyy pysyä vaan himassa
Mä pidän sadesuojaa, ja odotan parempia päiviä
Nyt on ukkosta ilmassa, mun täytyy pysyä vaan himassa
Mä pidän sadesuojaa, ja odotan parempaa

Sataa, sataa ropisee, pili pili pom
Pili pili pili pom mikäs täällä fiilis on
Mä pysyn himassa, vetäydyn sohvan nurkkaan
Sade piiskaa, valmistaudun ottaa turpaan taas
Mua on vaikee murtaa, mä koitan rauhottua
Koitan äyskäröidä sen minkä mä saan vaan kauhottua
Rankkasateen tauottua, ei oo merkkiäkään sateenkaarest
Ei aurinkoa eikä tunnu yhtään paremmalle
Vaik hengitys tasaantuu, uudet pilvet kasaantuu
Yksin ei oo ketään tällä hetkel kelle avautuu
En tunne sua, mut voinko luottaa ja puhua
Musiikin kautta ventovieraalle vuodattaa surua
Tää on hassu tapa ehkä kertoa se tätä reittii,
Mun on huono olla, hei ettehän te jätä meitsii
Nyt ukkost taas ilmassa, mä pysyn himassa
Silti oon pihalla ja...

kertosäe

Tunnelma oli maassa, silti joudun painaa yötä myöten
Äänitin albumii samal väänsin päättötyötä myös
Et saisin elämän urilleen, jotain valmista aikaan
Sit ne kerto mulle jotain mitä en voinu aavistaa lainkaan
Mun isä oli kuulemma kuoleman sairas, sen pommin jälkeen suurimpana huolena faija
Noidankehä kasvaa kun jatkuvasti sataa lunta tupaan
Tällänen tärinä pääl yöllä ei voi saada unta kukaan
Piti painaa täyttä päälle, ei ollu järkeä empii
Kaiken paskan lisäks, koulussa venas tärkeät tentit
Piti painaa paniikki nappii, mut en voinu hidastaa vaik jo ahdisti valmiiks
mä luotin et kyllä tää sade vielä lakkaa, piti vaan jaksaa hetki, pisarat ei pysty tappaa mua
Mä selviin, en luovuta, en anna periks noin vaan
Ja mulla on voimaa kantaa tää mun hartioilla

tänään EHKÄ saadaan urboon LIPPA OIKEAN VÄRISENÄ <3 EN MALTA ODOTTAAAA!!!! vkl paikalleen ;)

Saadaankohan valkoselle ooppelil mitään tänä kesänä aikaseks mitä piti, kun ville on aina töissä :( noooh jos talvella sitten... Ens viikolla saadaan oikean värinen lippa ceehen :P