IRC-Galleria

Ennakkomerkkejä oli, mutta en tiennyt, että supistukset tuntuvat mulla vain selässä.
Raskausviikolta 38+0, oli erilaista oireilua. Lasketun ajan jälkeen päivät alkoivat madella. Ajattelin, ettei vauva synny koskaan. Kokeilin kaikkia kikkoja mitä tiesin, mutta en tiedä tehosivatko ne sitten.

40+5 illalla (29.6) klo. 23.30 meni vedet, lorahdellen. Katottiin just fudispelin finaalia.

klo. 23.45 alkoivat säännölliset supistukset heti keskimäärin 5min. välein ellei tiheämminkin. (Espanja voitti ;) ) Soitin tärkeät ihmiset läpi, että nyt alko synnytys. Sanoin, että 9 aamulla mennään sairaalaan, kun supistuksia oli tullut noin 2 tuntia,mutta supistukset koveni, joka hetkellä. Kaurapussi, jota Niko pyöritteli mikrossa oli pelastus! Voitti suihkun 6-0. Kaurapussi ei sitten kyllä enään auttanu ja olin tosi kuollu ja yritin suihkua, mut ei enään mikään tehonnu, paitsi laulaminen.

klo. 5.05 olin jo niin kipeä, että soitin sairaalaan. Huusin, kirosin, napsuttelin sormiania, lauloin tyhmiä laulua ja lauloin myös aaaaaaaaaaa-aaaa-aa-a.

klo. 6.15 päästiin vastaanottoon ja saliin. Olin 4cm auki. Heti kun päästiin saliin alko tulla maitoa. Otin ilokaasua ja vaihdoin vaatteet. Nojasin sänkyyn, hengitin ilokaasua ja huusin ja Niko hiero.
Halusin epiduraalin.
(Kätilö vaihtui aamuvuoroon klo. 7.00, joten en edes muista ensimmäistä, mutta onneks vaihtui)

klo. 7.30 sain epiduraalin ja se auttoi noin 1,5h. Istuin keinutuolissa ja juttelin niitä näitä Nikon ja kätilön kanssa. Vaikka supisti ni ne oli mitättömiä verrattuna mitä oli ennen epiduraalia.
(kun lääkäri kävi kysymässä, että tehosiko, ni en tajunnu kuka oli, koska olin niin kivuissani, kun epi laitettiin, etten muistanu lääkäriä) Olin kuulemma huutanu Nikolle ku se oli yrittäny auttaa, "Etsä v***u voi tehä mitä mä pyydän?" (mitäköhän olisin halunnu?) Kätilö sanoi, myös ettei mikään tapa hieroa ollu kuulemma hyvä ja hirvee valitus, ettei Niko osaa hieroo oikein...
Kun epiduraalia pistettiin olin ihan innoissani vetäny "ilokaasua" (en muista tätäkään). Vaikka nyt muistan, että kätilö sanoi, että se pitää sammuttaa kun laitetaan epiduraalia.

klo. 9.40 ponnistusvaihe. 12min. Tässä vaiheessa huusin, että mä en pysty tähän! Myöhemmin kuulin, että just silloin pää oli jääny jumiin...kiva, kiva..

klo. 9.52 poika syntyi. 30.6.2008 raskausviikolla 40+6.

Sain kehuja, että olin hyvä ensisynnyttäjä. Osasin kuulemma ponnistaa ilman ohjeita. Tottakai siinä paineessa ponnistaa...tai kun meinaa väkisin tulla..

Pari tuntia olin poika rinnalla, jonka jälkeen isä kylvetti pojan. Kun vihdoin pääsin ylös sängystä pyörryin kaks kertaa. Olin aika avuton loppupäivän. Heti seuraavana päivänä olo kuitenkin parani ja sain rauta kuurin. Synnytys oli nopea ja meni hyvällä tempolla eteenpäin. Tietysti teki kipeää, eikä mulla kipu loppunut siihen, kun sain vauvan, ainakaan kirjaimmellisesti. Pahin oli supistukset ennen epiduraalia, en edes muista mitä oon puhunu/tehny silloin. Tärkeintä on, että Maxim on maailmassa ja synnytys oli kokemuksena erittäin arvokas. Ei jäänyt pelkoa tai mietityttämään mikään asia. Ei se loppujen lopuks niin paha ollu...



*kellonajat eivät ole tarkkoja