IRC-Galleria

"Käännyin nopeasti. Katsoin maahan. Kyyneleet tunkivat ulos, ne valuivat pitkin poskiani. Polvistuin maahan, lumeen. Ajatukset lensivät pois. Ei ollut mitään, missään. Käperryin maahan kyljelleen. Kyyneleeni olivat värjänneet lumen punaiseksi, tumman punaiseksi.
Sanoin hiljaa, pulssini laskiessa nollaan:” Teen mitä vain, hänen vuokseen…”. Ja vuosituhat vaihtui."

”Ihminen on sokea itselleen…”

"Ääneni upposi siltikin salamien kaikuun ja tuhoon. Viime hetkellä, näin jotain, jotain mikä ei ollut tästä maailmasta. Salamat piirittivät minut, en pääse hänen luokseen. Olenko niin rakastunut, että palaisin taivaan sylkemissä, helvetin liekeissä, salamoissa? Missä olen, en tiedä minne mennä? En voi katsoa. Salamoiden välistä näin, mitä mies teki hänelle, mikä minun olisi tullut estää mutta, mutta. Olen kuollut…"

"Ajatuskykyni ei toiminut, en voinut mitään. En huomannut, olisiko pitänyt? Aina, joka Jumalan ilta, esitän itselleni saman kysymyksen. ”Olisiko pitänyt”. Ja myös jokainen ilta vastaan kysymykseen. ”En tiennyt…”. Ne illat, jotka repivät tunteiden haudat auki ja antavat kuolleille ajatuksille vallan. Ne illat, joissa paholainen nauraa selkäni takana, kaappikellon tasaisessa tikityksessä. Niissä illoissa ei ole enää mitään. Olen lopetettu, aikani on mennyt. Tässä kivussa ei voi kauaa kulkea, katulamppujen valot eivät enää opasta minua kotiin. Olen yksin kylmässä maailmassa, paluuta ei enää ole…"