IRC-Galleria

Taas on onni olla.
Ottaa uusi norsun askel
kohti tuntematonta.

Kääriä unelmat
pakettiin, odottaa
yllätyksiä.

Ollapa taas numeron
verran aikuisempi.

Kävelin ohjelmoinnin luokkaan - hieman myöhässä.
Antti katsoo mua tyhmästi. Napsautan
sormiani sen naaman edessä ja kävelen paikalleni.
Ope: "Ja heti tuli läsäristä poskelle! Se on
oikein! Pomo tuli luokkaan! Saadaan vähän
järjestystä tähänki porukkaan."

Ja hämmennyin jopa sen verran että kirjoitin
käyttäjäntunnukseksi "Pomo01" xD

Pitkän tähtäimen
tarina on helppo
kertoa ennalta.

Kaunistella
karkeaa polkua,
sanoa silkkitieksi.

Luulen kuitenkin
onnistuvani.

Olen tehnyt runoja
kaipauksesta.
Pukenut sanoiksi
ahdistukseni,
ja iloni.

Nyt kuitenkin huomaan
että tätä tunnetta
en osaa kuvailla.
Se on sitä kaikkea yhtä aikaa.

Sillä on kuitenkin sana.
Se on kaunis sana,
ja se sana on
rakkaus.

Hilla: "Piti sanoa allerginen reaktio, mutta sanoinkin vahingossa allerginen erektio."

Jonna: "Millainen sitten on allerginen erektio???"

Hilla: "No... Mieti jos joku on vaikka omenoille allerginen, ja se syö niitä vahingossa, ja saa siitä erektion."

Jonna: "Vähän helmi! Uus viagra!!!!"

Hilla: "Joo! Se menis konkurssiin!"

Ville: "Miettikää sitten jos omenat siirtyis apteekkeihin..."

Jonna: "Joo, ja tarvisit reseptin, että voit ostaa omppuja."

Hilla: "Mut miettikää jos jollain on pihassa omenapuu!"

*naurua*

Janne: "Sitte mennään viiskymppisenä häpeillen apteekkiin: 'Kolme omenaa...' "

Perskule, kun aika rientää, lentää,
aivan kiitää ohitsemme valuu sormien
välistä, katkera tunne varastettu aika
takaisin tuokaa.

Aivan pimeää
kunnes kirkas valo
taivaalta
valaisee sinut, minut,
muutkin.

Sitten jyrinä, kuin
revitty
ois taivas palasiksi.
Alkavat pisarat putoilla
ja kasvavat luonnon
aploodeiksi.
Kasvaa, kasvaa, voimistuu!

Mitä tehdä
kun luonto
vaatii revanssia?

Pitää ruveta pohdiskelmaan useammin, kun kerran noin paljon herättää keskustelua tuo edellinen merkintä. :D

Vai pitäisikö noudattaa erään henkilön pyyntöä:
"Jonna, älä ajattele. Se ei sovi sulle." xD

Rupesi tässä mietityttämään että mitkähän ovat fiilikset kun itse täytän 18? Mietin että miltä tuntuu olla 17v. Eihän tämä ikä tunnu oikeastaan miltään, fiilis ei ole kovinkaan "iso", joten mielessäni pyöriikin kysymys: "Mikä vitun ikä on 18??!?!"

Vaikka jotkut ehkä mieltävät täysi-ikästymisen aikuistumiseksi ja henkiseksi kasvuksi, mietin että olenko yhtään aikuisempi vuoden päästä, kuin olen nyt. Kääntyykö aivoissani joku vipu joka sanoo "naks", ja olen aikuinen ja osaan käyttäytyä kuin aikuinen. Onhan eri asia käyttäytyä aikuismaisesti, kuin olla aikuinen tai täysi-ikäinen.

Mitä täysi-ikäistyminen edes tarkoittaa?
"Saa juoda viinaa!" on varmasti monen nuoren ensimmäinen ajatus. Tietysti tietyt yhteiskunnalliset rajoitteet vähenevät, mutta muuttuuko mikään esimerkiksi läheisissä? Muuttuvatko tähän mennessä vanhempien kommentit siitä kuinka "olet vielä alaikäinen" mihinkään? Tuleeko tilalle "vaikka olet täysi-ikäinen, ei se tarkoita että olet aikuinen." -lause?
Miten lapsi muuttuu vanhemman silmissä tämän ikävuoden saavutettuaan?

Loppujen lopuksi lapset ovat kai aina lapsia, ainakin vanhemmille. Mutta ei kai lapsia pidä koko elämäänsä suojella. Kun lapsi vihdoin kohtaa maailman sellaisena kuin se on, voi olla pelottavaa ja vaikeaa lähteä maailmaan yksin, kun silmien edessä on koko elämän ollut verho, joka on estänyt näkemästä missä kuljemme. Pitäisikö lapsi totuttaa maailmaan jo ennen täysi-ikästymistä?

Enkä tarkoita nyt sitä, että tungetaan soppakauhalla viinaa soppatorveen ja huudetaan vaimolle: "TÄSSÄ ME VAAN VÄHÄN TÄTÄ AIKUISUUTTA MAISTELLAAN!"

Tarkoitan, kannattaisiko lapsille asettaa eteen luottamustestejä, joilla sekä vanhempi, että lapsi saa määritelmän lapsen aikuistumisesta ja kypsyydestä. Pystyykö hoitamaan asian "kunnialla", ilman pettymyksiä. Eikö silloin vanhempikin pystyisi luottamaan lapseen täysi-ikäistymisen edessä?

Näissä kysymyksissä lähestyn täysi-ikäisyyttä, ja ehkä aikuisuutta.

Pitkästä aikaa
halataan.
Jutellaan ja nauretaan.
Leikillämme kiusataan.

Odottamatta kuitenkin,
tulee se hetki,
josta alkaa onnen retki.

Otat kädestäni kiinni,
vedät hellästi minua,
lähemmäksi sinua.
Kiedot kätesi ympärilleni
hellästi syleilet.

Kunnes tule se ikävä hetki,
päättynyt taas onnen retki.
Aikasi on lähteä,
luotani pois.

Nyt me vastakkain seistään,
toisiamme katsotaan pitkään.
Tässä kohtaa,
elokuvissa yleensä suudellaan.

Mutta me kai tyydymme,
silmien hyväilyyn ja jatkamme matkaa,
kunnes joskus
jälleen tavataan.